Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

30.8.2008

Haikko: Venäläistä tunnelmaa



Klikkaa kuvia ja katso niitä suurempina. Click and see the larger size. Hotel Haikko Manor Spa. Click label 'Haikko' below to see all Haikko pictures.
Venäläisyys yllätti minut Haikon kartanohotellissa. Ajattelin, olisinpa tiennyt tämän paikan aikaisemmin.

Kulloinkin vallitsevasta poliittisesta tilanteesta huolimatta suomalaisilla ja venäläisillä on ollut nimittäin normaaleja ihmisten välisiä suhteita. Tämä on yksi keskeinen teema myös 1990-luvulla ilmestyneissä Aurora-kirjoissani: Auroran äiti oli venäläinen ja isä suomalainen. Auroran kaksi tätiäkin oli naimisissa suomalaisten kanssa, toinen asui Helsingissä ja toinen muutti vuoden 1905 tapahtumien jälkeen Helsinkiin.

"Ovet olivat kaikki selkoselällään, salin korkeat pariovetkin. Hilmaa katsoivat seiniltä rouva-vainaan esi-isien ja rakkaan keisari Aleksanterin II:n muotokuvat. Huoneen perällä hämärässä oli muotokuva rouvasta nuoruusvuosilta Pietarista. Kaunis oli rouva, lempeä ja tummatukkainen, Aurorasta oli tullut isäänsä vaaleaverinen, mutta oli yhtä siro kuin äitinsä."
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)




Kuvia Venäjän viimeisen tsaarin perheestä Haikon kartanohotellin Romanov-salissa.

Romanov-salissa on valokuvia vallankumouksellisten murhaaman tsaariperheen jäsenistä. Kartanolla ja vallankumouksessa eloon jääneillä Romanoveilla on läheisiä yhteyksiä, sillä eräs tsaariperheen jäsen, suuriruhtinas Kiril, jäi eloon ja pakeni perheineen Suomeen. Suosittelen "Haikon kartano" -kirjaa (Soini & Toivanen & Hirvisaari. 2006. 3. painos) kaikille niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin Haikon seudun ja Haikon kartanon sekä Romanovien ja yleensäkin venäläisyyden moniin kiinnostaviin yhtymäkohtiin.



Haikon kartanohotellissa on vitriineissä venäläistä posliinia 1800-luvulta.

Aurora ja hänen serkkunsa Olga ovat olleet kaupungilla, kun Helsingissä oli suurlakko vuonna 1905. He tulevat Bulevardilla asuvan Sofia-tädin luon viluissaan ja nälissään:

"- Tulkaapa, tytöt, tänne kakluunin luo lämmittelemään, sanoi Sofia-täti. Olga ja Aurora lämmittelivät käsiään uunin kyljessä. Jenny otti hohtavia hiiliä uunista ja laittoi niitä samovaariin, joka tuhisi kohta kodikkaasti keskellä pöytää.
- Tässä on kuumoo porssikeettoo lihapiirakoitten kanssa, sanoi Vilhelmiina.
- Samovaari ja borssikeitto me halutaan venäläisiltä, sanoi Aurora nauraen.
- Ja monta muutakin hyvää asiaa, sanoi Kasimir-setä. - Pitää osata erottaa jyvät akanoista.

(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)




Kanadalainen Thomas hiihtää Helsingissä vuonna 1905:

"Merelle, sinne hän halusi. Hän tunsi olevansa yksin lumisessa Helsingissä. Kaupunkilaiset istuivat kotonaan öljylamppujensa vieressä aterioimassa. Vihreässä talossa soitti kotiorkesteri ja pieni Auroran näköinen tyttö soitti viuluaan ikkunan ääressä.

Eräässä Kaivopuiston kodikkaassa puutalossa iso perhe istui pöydän ääressä samovaarin ympärillä. Olivatko he suomalaisia vai venäläisiä? He olivat suomalaisia, sillä heillä oli omien suurmiestensä kipsisiä rintakuvia kaapin päällä. Samovaarin hyväksyivät kiihkeimmätkin suomalaiset separatistit. Sen oli Thomas huomannut."

(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)



Pietarinsuomalainen Olga on lähetetty Suomeen sukulaisten luo vuonna 1905 ja perhe muuttaa pysyvästi Suomeen.

"Illalla Olga meni aikaisin nukkumaan, nukahti pian ja oli taas unessa kotonaan Pietarissa. Hän kulki korkeissa huoneissa, hyppeli vuoroin palmujen alla ja vuoroin katonrajassa kristallikruunuja hipoen, liukui isokukkaisia oviverhoja myöten lattialle ja pomppasi notkeasti kuin kissa plyysisohville ja hyppäsi tuolien ja kaappien päälle.
Ruokasalin kaksoisovet olivat auki. Isoäiti Nina Aleksandrova nyökytteli kultakehyksissä musta pitsinen leskenmyssy päässään. Pappa, mamma ja Elisabet istuivat tumman kiiltävän pöydän ääressä samovaarin ympärillä hymyilevinä ja onnellisina.
- Olga on tullut kotiin, sanoi pappa iloisella äänellä. Olga hymyili ja puristi unessa teddykarhua sylissään.
(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)



Aurora-sarjan kolme ensimmäistä kirjaa on julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen.
Kirjat "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" ja "Aurora ja Pietari serkut" tapahtuvat 1900-luvun alun Suomessa.

Klikkaa alla olevaa sanaa 'Haikko', jotta näet kaikki Haikko-kuvat tässä blogissa.

29.8.2008

Haikon kartano: 1900-luvun alun tunnelmaa


Hotel Haikko Manor Spa. Photos: Anna Amnell
Haikon kartanon nykyinen päärakennus on vuodelta 1913.
Suomen kartanot (luettelo)

"Kesäpäivänä tulee epätodellinen tunne, kun seisoo Haikon kartanon valkoisten pylväiden ympäröimällä suurella terassilla ja antaa katseensa kiertää alas vihreää hyvin hoidettua nurmikenttää aina suihkulähteen luokse. Keitä tuolla alhaalla meren äärellä on vuosikymmeniä sitten kulkenut päivänvarjoineen, seuraneiteineen, pienine koirineen, valkoisiin puettuine pikkutyttöineen ja merimiespukuisine poikineen? Menneen maailman ihmisiä, jostakin, kaukana meistä, vallan, loiston ja eleganssin maailmasta."

Laila Hirvisaari: Romanoveista Haikon kartanossa. - Soini & Toivanen & Hirvisaari: Haikon kartano. 2006. 3. painos, sivu 105.

Porvoon lähellä sijaitseva Haikon kartano kuului 1900-luvun alussa von Etter -suvulle. Alkuperäinen päärakennus paloi vuonna 1911, mutta Lily von Etter rakennutti pian uuden talon entisen tilalle.

Kartano eli Laila Hirvisaaren kuvaamaa loistokautta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kosmopoliitin von Etterin suvun asuessa siinä. Kartanossa vallitsee edelleen 1900-luvun alun tunnelma.
Klikkaa kuvia ja katso niitä suuremmassa koossa.




Salit ovat korkeita, huonekalut ovat 1900-luvun alun tyyliä ja seinillä on paljon maalauksia. Kuvassa Haikon maisemissa vuokrahuvilassa yli 20 kesää asuneen Albert Edelfeltin maalaus Porvoosta.



Kauniita Biedermeier-huonekaluja on nähtävissä useissa huoneissa ja hotellin aulassa.











Kodikkaita seurusteluryhmiä

Kartanon ympärillä on laaja puisto, ja meren rannalla on tämä tunnelmallinen huvimaja.

Crazy quilt



Kuva: Anna Amnell

Tämä crazy quilt oli Waterloon lähellä Ontariossa Doon River Pioneer Villagen puusängyssä peitteenä. Samassa museokylässä on filmattu osa Anna-sarjaa.

Uudisasukkaat käyttivät joka tilkun hyväkseen ja vaihtoivat tilkkuja ystävien ja naapureiden kanssa, jotta saivat vaihtelua täkkeihin.

Crazy quilt –menetelmässä kangastilkut ommellaan ensin pohjakankaalle ja kiinnitetään yleensä erilaisilla koristepistoilla. Tämä menetelmä saavutti huippunsa viktoriaanisena aikana. Käytettiin mitä ylellisimpiä kankaita ja monimutkaisia koruompeleita. Kauneimmat vanhat crazy quiltit ovat museoiden ja taidemuseoiden aarteita.

P.S. Kanadalaisissa museoissa sai ottaa valokuvia.

26.8.2008

Hevosrattaat



Kuin ennen vanhaan. Aurora-kirjoissa matkustetaan hevosrattailla, laivalla, veneellä, junalla ja tietenkin myös kävellen ja hiihtäen.


Aurora lähtee töihin torontolaiseen kartanoon vuonna 1903



Varhain seuraavana aamuna Auroran matka-arkku nostettiin ajurinrattaille. Auroralla oli päällään toiseksi paras mekkonsa ja laukussa Jane Rintalan kirjoittama kirje. Hän vilkutti Janelle ja Iidalle, joka alkoi itkeä ja pyyhkiä esiliinan kulmalla silmiään.

Aurinko oli vasta noussut, mutta kaduilla oli jo vilinää. Kiinalaisista pesuloista lähdettiin viemään puhtaita pyykkejä. Farmarit tulivat kaupunkiin hevosrattaillaan, jotka olivat täynnä jauhosäkkejä ja vihanneksia. Miehiä ja naisia kiiruhti tehtaisiin työhön kävellen ja raitiotievaunuilla.

Sitten tultiin leveille hevoskastanjapuitten reunustamille kaduille. Ne olivat näin aamuvarhaisella tyhjiä, vain kadunlakaisijat luutineen olivat työssä. Torontossa oli jo hyvin kuumaa, kuumempaa kuin Aurora oli koskaan Suomessa kokenut. Aurora pyyhki kasvoistaan hikeä puseronsa hihaan, kun ei löytänyt nenäliinaansa. Taakse jäi kaupunki. Se oli näyttänyt vähän isommalta kuin Helsinki.

Ohitettiin peltoja ja valkoiseksi maalattuja maalaistaloja. Hevosrattaat nousivat ylös mäkeä. Tien varrella oli suuria kauniita taloja, melkein kuin linnoja, joihin johti puistokäytävä. Sitten oltiin mäen päällä.

- Vaahteralaakso, sanoi ajuri ja nosti Auroran matkatavarat alas rattailta.

Nyt piti tulla toimeen yksin.

Ote kirjastani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2.painos 1992)

23.8.2008

Kummitusromaani



On tulossa syksy. On aika lukea kummitusromaani. Oletko lukenut tämän?
Matti Amnellin kuva kirjan Aurora ja villikyyhkysten aika kanteen.



Nimellä Anna Amnell ilmestyi yhteisnide kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjastani vuonna 2014.  Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana

Aurora kummitusjahdissa (lukunäyte, alkujaan kirjasta Villikyyhkysten aika):

Kuu valaisi neiti Wilkinsonin majaa, joka uinui kaikessa rauhassa villiviinien ja köynnösruusujen keskellä. Sen asukit eivät tienneet, että heidän suojattinsa oli karannut kummitusjahtiin.--

Kun Aurora, Vanessa ja Thomas laskeutuivat hämärään sumuiseen laaksoon, tytöt vaikuttivat niin pelästyneiltä, että Thomas alkoi katua, että oli ottanut heidät mukaansa. Olisi ollut sittenkin helpompaa olla yksin.

Kuu meni pilveen ja kolmikko kulki ääneti lyhdyn valossa pitkin Viktoria-rouvan polkua, ohi huvimajan ja lammen. Korkeat saniaiset ojentelivat polun reunalla oksiaan aavemaisen näköisinä. Ei ihme, että vanhat ihmiset Suomessa sanoivat niitä kuolleen kouriksi, ajatteli Aurora ja tarttui Thomasia kädestä.

- Minulla on kylmä, kuiskasi Vanessa ja kietoi hartiahuivin tiukemmin olkapäilleen.
- Ei täällä tarvitse kuiskata, sanoi Thomas ja säpsähti itsekin omaa ääntään, joka vaikutti niin oudolta ja käheältä. Hän yskäisi ja sanoi matalalla äänellä: - Enää vähän matkaa, niin olemme perillä.

Yölinnut huutelivat, pöllö huhuili. Lyhdyn valo heijastui puron pintaan heidän kulkiessaan sillan yli. Lyhdyn ympärille lenteli suuria yöperhosia, pelottavina kykloopin silmineen ja samettimaisine tummine siipineen. Joukko lepakoita lehahti esiin vanhasta puunrungosta. He olivat nyt laakson toisella rinteellä, ja siellä vaahteroitten keskellä olisi pieni aukio, suvun oma hautausmaa, jonne oli haudattu ainoastaan nuorena kuollut Viktoria-rouva, joka kaipasi miestään.

Sitten kuu tuli kokonaan pilvestä. Kukkulalla seisoi hohtavanvalkoinen hahmo. Se oli kääntänyt kasvonsa kaupunkiin päin. Utuinen huntu heilui tuulessa sen ympärillä. Sen täytyi olla Viktoria. Thomas tunsi selvästi liljan tuoksun. Se tuli suuresta kukkakimpusta, jota kummitus piti kädessään.

Kuului rasahdus ja Vanessa ja Aurora lähtivät kauhuissaan juoksemaan. He juoksivat päistikkaa puusillan yli, ja heidän askeltensa kaiku levisi laaksoon. Sitten tuli kammottava hiljaisuus. Thomas oli kuin nauliintunut paikalleen. Hän tuijotti haurasta olentoa tietämättä, mitä ajatella. Pilvet kiisivät taivaalla, ja tuuli hiveli hänen poskiaan kuin aaveen kädet. Hän värähti, riuhtaisi itsensä irti lumouksesta ja lähti juoksemaan tyttöjen perään.

(Ote kirjastani "Aurora ja villikyyhkysten aika" .
Kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen. 1995. Kirjapaja ISBN 951-625-350-4
Loppuunmyyty. Saatavana kirjastoissa.
Nimellä Anna Amnell ilmestyi yhteisnide kolmesta ensimmäisestäAurorakirjastani vuonna 2014.  Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana

Kirja-arvostelu:

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig
historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen -- många dagsaktuella problem.
Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström -
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto. 
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996