Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

17.9.2012

1899

IMG_1701 by Pink Lady on the Loose!
IMG_1701, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.
Talo Tukholmassa. Kuva: Mimi Amnell

1800-luvun nainen ja muoti

a-lady-in-brown by Anna Amnell
a-lady-in-brown, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Maalaus Zagrebin museossa.
Myöhäisviktoriaanisen ajan naiset olivat intohimoisen kiintyneitä sulkakoristeisiin. Lintujen sulkia käytettiin hatuissa ja viuhkina. Monet sen ajan pilapiirtäjät ja pakinoitsijat pilkkasivat naisia tästä paheesta, mutta samaan aikaan miehet metsästivät harvinaisia eläiminä. Se oli toinen aikakausi.
Muotokuva on kaunis ja edustaa oman aikansa muotia.
Lue artikkeli tästä aiheesta.

10.9.2012

Aurora-kirjat ja Pariisi

Autumn leaves in Jardin des Tuileries

Syksy Pariisissa. Kuvan on ottanut poikani Matti, [linkistä pääsee Matin Pariiis- ja Ranska -kuviin) joka on kuvittanut kaikki kirjani. Hän on opiskellut pitkiä aikoja Pariisissa, samoin hänen vaimonsa. Myös tyttäreni on opiskellut Pariisissa. Pariisi tuli läheiseksi koko perheelle. Minun oli tarkoitus kirjoittaa Aurora-kirja, joka tapahtuisi kokonaan Pariisissa. Kaapissa on matkalaukullinen materiaalia siihen, mutta sitten tuli lama, 1990-luvun lama, joiden aikana Aurora-kirjat ilmestyivät.

Pariisi on tärkeä Aurora-kirjoille. Kirjasarjani päähenkilö Aurora Koivu haaveilee taiteilijan urasta, opiskelee taidetta Ateneumissa ja saa apurahan Pariisiin. Auroran poikaystävä, myöhemmin sulhanen, Thomas Austin on Pariisissa jo Euroopan matkalla enonsa Edwardin kanssa. Hän opiskelee siellä ja tulee Pariisista käymään Auroran luona Helsingissä. 

Kirjani "Aurora, vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992) ja Aurora ja Pietarin serkut (1993). 

Mustakantinen luonnoslehtiö taskussa ja Baedeker kainalossa Thomas puikkelehti Pariisin leveillä bulevardeilla, jotka olivat puolen päivän aikaan täynnä ratsastajia, hevosrattaita, hevosten vetämiä monikerroksisia raitiotievaunuja ja jopa kimaltelevia bensiinintuoksuisia automobiileja, jotka kiehtoivat varsinkin Edwardia. Thomas ajoi polkupyörällä Boulognen metsässä ja käveli Seinen rannalla etsien lempikirjojaan vanhojen kirjojen myyntikojuista. Hän osti kuumia kastanjoita katukauppiaalta ja ajoi kahden hevosen vetämässä raitiotievaunussa Montmartrelle.
Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (2.painos 1992)


Molly O'Day, orpo palvelustyttö haaveilee Pariisista, kun kuulee Auroran ja Thomasin puhuvan siitä niin paljon. Kun Aurora ja Thomas ovat taas lähdössä Pariisiin opiskelemaan, Molly on epätoivoinen:

Molly juoksi laakson pohjalle asti ja tunkeutui vadelmapensaitten keskelle. Hän työnsi kirjansa syvälle taskuun ja alkoi ahmia lämpimiä mehukkaita marjoja. Sitten hän kiipesi vanhaan tammeen. Puussa oli viileää ja varjoisaa.
Molly asettui lempipaikkaansa, tukevalle oksalle, joka muodosti kuin nojatuolin. Hän syleili puunrunkoa, ja kuumat kyyneleet vuotivat pitkin hänen poskiaan.
Pian Aurora ja Thomas muuttaisivat Pariisiin. Päiväkaudet Thomas selaili uutta Baedekerin Pariisin opasta, jonka Edward oli tuonut hänelle, ja kertoi Auroralle Pariisista.

Kaikki olisi jännittävää Pariisissa. Kadut olisivat täynnä kiinnostavia ihmisiä, hienoja kiiltäviksi harjattuja hevosia ja korkeita hevosomnibusseja. Hienot rouvat puhdistivat siellä autonlyhdyt kalliilla hajuvedellä ja pienet köyhät tytöt möivät linnunsiemeniä katujen kulmissa.
  Voi kunpa pääsisin sinne, haaveili Molly. Hän näki jo itsensä kirjakauppiaana tai kukkaistyttönä, jolla oli kori täynnä pitkävartisia hehkuvanpunaisia ruusuja.
  Kaikki Thomasin puheet olivat painuneet Mollyn muistiin kuin hehkuvalla raudalla poltettuina. Sitten, kun Aurora ja Thomas olisivat menneet, Molly olisi taas yksin. Vanessa-neiti ei välittänyt hänestä enää, ja rouva Jones ajoi hänet nykyään pois keittiöstä häiritsemästä.
  Noah ei ollut välittänyt hänestä enää pitkiin aikoihin. Hän oli ollut niin olevinaan siitä, kun sai olla vanhan tohtorin apuna. Nyt Noah oli matkustanut Chicagoon sanomatta Mollylle edes näkemiin ja vienyt Tobynkin mukanaan isossa puulaatikossa, jonka verkkoikkunasta Toby oli naukunut jäähyväiset.
  Molly itki kauan, pyyhki sitten kyyneleensä ja otti hameensa syvästä taskusta erään aarteistaan, pienen silkkipaperikäärön, johon oli kirjoitetty Marrons Glaces. Se oli makeinen, mehevä sokeroitu kastanja. Edward-herra oli tuonut noita kalliita herkkuja Pariisista.
  Molly piteli käsissään silkkipaperikääröä, haisteli sen sokerista tuoksua ja avasi paperin. Vesi herahti hänen kielelleen, kun hän näki kastanjan herkullisen pyöreyden. Nyt olisi oikea aika syödä se. Sitten vasta hän olisi ikuisesti synkkä ja alakuloinen.
  Molly puraisi palasen ja sulki silmänsä. Sokerilla kuorrutettu kastanja oli enemmän kuin ihana, se oli taivaallinen, se oli enkelten ruokaa, päätteli Molly. Ja Pariisissa syötiin koko ajan tällaisia!
Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995.  
Kirjoitin ensimmäiset Aurora-kirjani nimellä Pirkko Pekkarinen. Toivon, että voin ottaa niistä uudet painokset nimellä Anna Amnell, jota olen käyttänyt kaikissa muissa kirjoissani.

P.S. Se onnistui vuonna 2015 Vaahteralaakson Aurora
  

1900-luvun alun Pariisin kuvaaja


Pietarilaissyntyinen  Jean Béraud (1849-1935)
The Milliner on the Champs Elysées


Le Boulevard Saint-Denis