Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

27.12.2012

1900-luvun alun tytöt

Erik Tryggelin: Läsflickor (1901-1909)
suuri koko/ a large size

Erittäin kookas maalaus pohjoismaisen museon (Nordiska Museet) seinällä. Läsflickor= rippikoulutytöt. Koko perhe on menossa kahden isomman tytön ripillepääsytilaisuuteen. 15-vuotiailla tytöilä on jo pitkät hameet, naisten kauniit lierihatut ja juhlapäivän kunniaksi kukat rinnassa. Nuorimmalla tytöllä on lyhyt hame ja koulutyttömäinen asu ja pitkä tukka alhaalla vapaana.

Isällä on korkea silinterihattu sen aikakauden tyyliin ja äidillä mustat vaatteet, maata laahaava hame ja viitta. On nähtävästi varhainen kevät.

Maalaus oli museon ala-aulassa lasilevyjen takana, jonka vuoksi sitä piti kuvata useassa osassa,

24.12.2012

22.12.2012

Talvinen Porvoo

Talvinen Porvoo by Anna Amnell
Talvinen Porvoo, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ensimmäinen joululahjani oli kahden päivän matka Porvooseen. Luminen Porvoo toi joulumielen. Otin paljon valokuvia Vanhasta Porvoosta, taloista ja vanhan ajan esineistä. Asuin pienessä hotellissa tämän Jokikadun varrella.


IMG_8162

Vanhan ajan luistimet ja muut hauskat koristeet riippuivat hotelli "Pariisin Villen" ruokasalin ikkunassa. Takana näkyvät vaaleanpunainen talo ja punaiset ulkorakennukset.

IMG_7756

Ruokasalin koriste-esineet kertovat vanhasta ajasta.


IMG_8151

Hotelli on saanut nimensä kuuluisan kuvanveistäjän Ville Vallgrenin mukaan, Helsingissä mm patsaat Havis Amanda, Topelius ja lapset, Albert Edelft. Oli arvostettu pienoisveistosten tekijä Pariisin aikanaan. Hän asui kauan Pariisissa.

Siellä opiskelivat Vallgrenin Pariisissa olon aikaan Aurora-kirjojeni päähenkilö Aurora Koivu ja hänen kanadalainen poikaystävänsä Thomas Austin. Taideopiskelijoiden ateljeehuoneissa ja vinttikammareissa käytettiin lämmityslaitteina kamiinoita, jonka jäljitelmä on yllä verhojen vieressä. Se ei ole kuuma, ei ole palonvaaraa.


IMG_7777

Hotellihuoneessa oli vanhaa tyyliä oleva lamppu.


IMG_8061

Korkea vaatekaappi, vähän niin kuin Narnian kaappi, oli kauniisti koristeltu ja avaimesta riippui salaperäinen viesti.

IMG_8011

Aivan kuin vanhan ajan tyttökirjoissa. Viestissä on iltarukous. (Suomeksi "Ystävä sä lapsien".)

Katso muutkin Pariisin Villen kuvat

19.12.2012

Kirjaimet 12- KO. Lumiukko vaahteralaakson kartanossa

Tämä hauska lastenjoulupöytä oli katettu torontolaiseen Spadinan kartanomuseoon 1980-luvulla. Museo oli äskettäin avattu, ja siellä käynnillä oli lumipalloeffekti. Ensin syntyi lehtijuttu Kotilieteen Viktorian ajan tyylistä ja sitten Suomeen palattua vuosina 1991-1999 työn ohella Aurora-kirjasarja ja muitakin lasten- ja nuortenkirjoja.

Kirjaimet 12: loppukirjaimet -KO

Aurora-kirjoista sanottua (Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä. Niitä saa vain kirjastoista ja vanhojen kirjojen kaupoista.:) Kysykää kirjastostanne. Näitä lukevat aikuisetkin. Ensimmäinen ja kolmas kirja kertovat siirtolaisuudesta, palveljoista ja kartanon väestä sekä luonnosta Torontossa, toinen koulunkäynnistä ja taideopiskelusta Helsingissä vuonna 1905 sortovuosien ja suurlakon aikaan.
Viktorian ajan paluu (Kotiliesi 1985)

a pink house in Wittenberg 2

Pieni ikkuna vaaleanpunaisessa talossa.

A pink house in Wittenberg

Wittenberg by Anna Amnell
Wittenberg, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Vaaleanpunainen talo Wittenbergissä

9.12.2012

Suomalaiset Kanadassa 1900-luvun alkupuolella


Tämä kommentti on vastaus Ailin blogissa keväällä käytyyn keskusteluun. Hän kirjoitti arvion kirjastani Aurora ja villikyyhkysten aika. Laitan yleensä kommenttini talteen omaankin blogiini.

Suomalaisia haukuttiin pallopäiksi (round head) ja moitttiin juopottelusta ja "nuotion ympärillä hyppelystä juhannuksena". Naisia pidettiin siisteinä ja taitavina taloudenhoitajina. Oli muotia rikkaissa piireissä, että oli suomalainen keittäjä, kuten oli ollut siinä vaahteralaakson kartanossakin. Miehiä pidettiin kovina työntekijöinä.


Suomalaisista suurin osa oli 1900-luvun alussa rauhallista väkeä. Vasta sisällissodan jälkeen sinne sattui pääsemään joukko punaisia toimittajia, jotka ryhtyivät "käännytystyöhön". Virsikirja vaihtui monilla suomalaispojilla Marxin opukseen. Olihan jo 1900-luvun alussakin Torontossa räätäli, joka luki oppipojilleen Marxia ja Shakespearea. Mainitsen senkin ensimmäisessä Aurora-kirjassa. Tunsin tämän miehen pojanpojan, ja hän oli rojalisti.:)

Tämä punatoimittajien ryhmä pääsi Kanadaan erikoisella tavalla. Eräs kanadalainen upseeri rakastui suomalaiseen tyttöön ja pyysi tätä mukaansa Kanadaan. Tyttö sanoi lähtevänsä, jos veli ja veljen kaverit pääsevät. Niin kävi. 

Punaiset toimittajat pääsivät livahtamaan Kanadaan, jonne he eivät olisi muuten päässeet. Mieleen tulee, että keksivätkö he tutustuttaa suomalaistytön ja kanadalaisupseerin toisiinsa. Tapahtumasta tehdystä dokumentista oli jokin aika sitten juttu kanadansuomalaisessa lehdessä. Laitan linkin tänne, jotta näette, että kanadalaisupseeri oli aika vaatimaton (ks. kuva Vapaa Sana -lehden nettisivun alalaidassa) , vähän ressukkamaisen näköinen.

Sen magnolia-talon omistajan, suomalaisrouvan velikin lähti Neuvostoliittoon onneaan etsimään ja jäi sille tielleen. NL:a luultiin ihannemaaksi.

1900-luvun alun tunnelmaa Prahassa

IMG_5067 by Pink Lady on the Loose!
IMG_5067, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.
Ravintolan nimi on Sarah Bernhardt, ja juliste kyltissä on Muchan. Kyltin pidike on myös 1900-luvun alun tyyliä.

Kuva: Mimi Amnell

Vanhan ajan auto Prahassa

IMG_5043 by Pink Lady on the Loose!
IMG_5043, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.
Punainen avoauto. Kuva: Mimi Amnell

8.12.2012

Spadina House Museum, Toronto. Photo: Anna Amnell

Christmas at Spadina House Museum, Toronto, Canada in the 1980's, when I visited it several times. My historical novels for young people, "Aurora" -books, tell about Toronto and Helsinki in 1903-1905. I have used the kitchen, the Victorian parlour and the garden of Spadina to create the imaginary Victorian manor house of my novels. (in Finnish)
Canon AE-1 Program

Joulu Aurora-blogissa. Klikkaa alla olevia hakusanoja




Kuin Viktorian aikaan

Kuin Viktorian aikaan by Anna Amnell
Kuin Viktorian aikaan, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Katusoittaja soittaa pulloilla. Talveksi hän onn laittanut valot, ja syntyy vanhanaikainen kiehtova tunnelma. Tällaista on luovuus. Katso kaikki kuvat tästä katusoittajasta.