Tämä on varsinainen ystävänpäivälöytö. Järjestelin kirjoja ja löysin kirjan, jonka sain mieheni työtoverilta siihen aikaan, kun kirjoitin ensimmäistä Aurora-kirjaani. Kirjoittaja Mirja Alhola (1907-1999 Tuusula) kertoo omakustannekirjassaan vanhemmistaan ja sukulaisistaan. Yllä olevassa kuvassa on hänen Amerikkaan siirtolaiseksi muuttanut setänsä Janne (Johan) Alhola, entinen Alcen.
Valokuvan alla olevassa tekstissä Mirja Alhola kertoo: " Janne ja Anna Amerikassa. Kuva on täynnä rekvisiittaa. Auto on valokuvaamon. Taustalla oleva maisema on kulissi. Kukkapensaskin näkyy olevan jalustalla. Huomioi Jannen knalli ja Annan kukkahattu. Ne ovat heidän omiaan. Myöhemmin heilläkin oli auto, mutta ei tuollainen lelu." (Mirja Alhola. Evert ja Hinni. 1986 Kustannus Oy Harppuuna)
Tämä kuva oli alkuna seuraavaan kohtaukseen, jossa Auroran kanssa Kanadaan lähtenyt naapurin palvelustyttö Iida ja Iidan sulhanen Pekka Lohi menevät otattamaan kihlajaiskuvan ja pyytävät Auroran mukaan valokuvaamoon:
Valokuvaamon nimi oli Luciano's Photographs. Luciano oli italialainen mies, joka hymyili koko ajan, kun Pekka selosti, että pitäisi ottaa kihlajaiskuva hänestä ja Iidasta.
–
Very good.
Very good, hän sanoi kumarrellen Iidalle, Pekalle ja Auroralle ja ohjasi kolmikon ateljeehen tai oikeammin katoksen alle, jossa seisoi oikea musta avoauto kankaalle maalatun maiseman edessä!
– Kerta se on ensimmäinenkin, Pekka vitsaili ja auttoi Iidan istumaan upottavan pehmeälle nahkaistuimelle ja kiersi itse viereen. Iidan ja Pekan posket olivat tulipunaiset jännityksestä.
Valokuvaaja asetti Pekan kädet ohjaustangolle, ikään kuin Pekka ajaisi autoa. Hän käänteli Iidan päätä vuoroin toiseen ja toiseen suuntaan, mutta ei tullut tyytyväiseksi. Sitten hän livahti verhon taakse ja ilmestyi sieltä mukanaan iso lierihattu, paljon hienompi kuin se, joka oli pudonnut Iidan ja Auroran matkatoverilta Liinalta Atlantin aaltoihin. Hattu oli täynnä koristeita, kuin hedelmävati. Auroralle tuli aivan nälkä, kun hän sitä katsoi. Valokuvaaja asetti hatun Iidan päähän. Iida ryhdistäytyi hatun painosta.
Valokuvaaja hymyili nyt tyytyväisenä. Sitten hän laittoi sormen huulilleen ja meni kameransa taakse. Hän pisti päänsä ison mustan hupun sisään ja sääteli linssiä, tuli ulos hupun sisältä, otti käteensä pöydältä ison mustan levyn, työnsi sen varovasti kameran sisälle, veti suojuksen ulos, pani taas sormen huulilleen, sytytti telineen päällä olevan fosforin. Huone leimahti äkkiä häikäisevän valoisaksi. Valokuva oli otettu.
--
– Nyt on oltu automobiilissakin. Siinäpä onkin ihmettelemistä kotipuolessa, kun lähetetään kuva, Pekka vihelteli tyytyväisenä.
Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992)
Mirja Alhola on kirjoittanut muitakin kirjoja.
