Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit

2.6.2020

Kirjailijaserkkuja: Suomen ensimmäinen tyttökirjailija

Marie Louise Furuhjelm, Suomen ensimmäinen tytökirjailija. 10c/3r
Kuva: Kuva: valokuvaamo Riis Museovirasto
Marie Lovisa Furuhjelm
"Furuhjelmin kirjallinen ura alkoi 18-vuotiaana, kun hän 1864–1865 julkaisi lastenkertomuksia turkulaisessa pennikirjastossa Pennibibliotek.Furuhjelmin laajin teos on 1879 ilmestynyt romaani Skilda vägar, jota pidetään Suomen ensimmäisenä tyttökirjana."
Kansallisbiografia Kansallisbiografia
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4453
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175920458126#.VQqyKdKsXzg

13.3.2019

Kirjailijaserkkujani: Mary Marck ja Anni Swan


Kersti Bergroth nuorena tulevana kirjailijana, kuva kirjasta
Lapsuuden Viipuri Kersti Bergrothin teksteissä
Hän käytti nimeä Mary Marck suosituissa tyttökirjoissaan.


Nuori Anni Swan
Vanhan ajan tyttökirjat Aurora ja Iiris-rukka.
Suomen Kirjasäätiön Kirja koulussa -kampanjassa 2005 koululaisten tuli verrata kahden kirjailijan kirjoja, nimittäin Anni Swanin Iiris rukkaa ja minun Aurora-kirjojani: "Vertaile tyttöjen kokemuksia Helsingissä. Kirjat kertovat samasta ajasta, mutta ne on kirjoitettu eri aikaan. Miten tämä näkyy kirjoissa?



Kirjoitukseni Mary Marckin kirjoista Yhteiskoululaisia Helsingissä Mary Marckin Eeva-kirjat kotisivublogissani. 


Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. - Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013. Luvussa Kersti Bergroth (Mary Marck)/ Lukijat kertovat, sivut 72-76. 

Molemmat nuortenkirjailijat ovat GENIn  mukaan seitsemänsiä serkkujani kahden sukupolven takaa.  ( 7th cousin twice removed)
(Molemmat äitini äidin kautta: Sinius, Paldanius, Wacklin, Essen, Wegelius)

15.2.2019

Anni Swan seitsemäs serkkuni



Kaikenlaista kivaa löytää sukututkimuksesta. Geni kertoi: "Anni Swan is your 7th cousin twice removed. " (twice removed=Kahden sukupolven päässä.) 

En tiennyt tästä, kun Suomen Kirjasäätiön Kirja koulussa -kampanjassa 2005 koululaisten tuli verrata kahden kirjailijan kirjoja, nimittäin Anni Swanin Iiris rukkaa ja minun Aurora-kirjojani:
 "Vertaile tyttöjen kokemuksia Helsingissä. Kirjat kertovat samasta ajasta, mutta ne on kirjoitettu eri aikaan. Miten tämä näkyy kirjoissa? " 
Aurora-kirjojen yhteispainos Vaahteralaakson Aurora. myös E-kirjana. (nettikaupoissa)
 [Huom! 'Aurora ja Pietarin serkut' tapahtuu kokonaan Helsingissä. 'Villikyyhkysten aika' Torontossa. 'Vaahteralaakson tyttö' Savossa, Helsingissä ja Torontossa]

"PEKKARINEN, Pirkko (= Anna Amnell, kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen]
Aurora, Vaahteralaakson tyttö Kirjapaja 1991.
Aurora ja Pietarin serkut Kirjapaja 1993.
Aurora ja villikyyhkysten aika Kirjapaja 1995.
15-vuotias suomalaistyttö matkustaa Kanadaan etsimään sortovuosien aikana karkotettua isäänsä. Suomeen palattuaan hän asuu sukulaistensa luona Helsingissä.

SWAN; Anni
Iris rukka. WS 1916
Äiditön maalaistyttö muuttaa enonsa perheeseen Helsinkiin.
Vertaile tyttöjen kokemuksia Helsingissä. Kirjat kertovat samasta ajasta, mutta ne on kirjoitettu eri aikaan. Miten tämä näkyy kirjoissa? "
lue koko blogikirjoitus Vanhan ajan tyttökirjat Iiris rukka ja Aurora

Klikkaa sanaa Swan ja lue, mitä muuta olen kirjoittanut Anni Swanista.

5.12.2018

joululahjaksi tyttärelle, äidille tai isoäidille


Osta joululahjaksi tyttärelle, äidille tai isoäidille


Tämä kirja on useimmiten lastenosastolla, mutta se on monille aikuisille nostalgiakirja ja 1900-luvun alun siirtolaiskuvaus. Alkuperäiset Aurora-kirjani ovat loppuneet esimerkiksi Helsingin kirjastoista melkein kokonaan, ehkä kuluneet puhki tai muuten vain poistettu. Olisi toivottavaa, että tätä kirjaa hankittaisiin useampia kappaleita. Nyt tätä voi hankkia nettikaupoista. Kirjastot voivat hankkia tämän yhteispainoksen nidottuna. Yhteispainoksn kanskuva on sama kuin kirjassani Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja sen on tehnyt poikani Matti Amnell (aikaisemmin Pekkarinen)
E-kirja ehtii vielä joululahjaksi

Otteita arvioista:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992 )


Anna Amnell "on kirjoittanut vanhan kunnon tyttökirjan, jossa suomalainen päähenkilö seikkailee Amerikan mantereella".
Kirjamaailma ja uudet kirjat, kirjakerhoesitteet

"Kirjaan eläytyy niin paljon, että luulisi olevan yksi palvelijoista."
Maria Suokas, 11 v, Iltalehden lastenraati

"…sitä voisi luonnehtia myös eräänä näkökulmana lähihistoriaamme – nuoren tytön silmin katsellaan vain eri asioita kuin aikamiessiirtolaisen vinkkelistä."
Jaana Viuhko, Iisalmen Sanomat

"--kertojanansiot ovat miljöökuvauksessa, lähes visuaalisissa Kanadan luonnon ja maisemien tunnelmissa."
Kerttu Manninen, Lapsen maailma

"Rasismista ja kansallisesta itsekkyydestä on mahdollista ohjata ulos näin kiehtovalla tavalla."
Anna-Maija Raittila, Kotimaa

"Nykyajan nuorella ja Auroralla on ainakin yksi yhteinen piirre: molemmat elävät turvattomassa maailmassa. Auroran ja nykyajan nuoren turvattomuuden syyt ovat tosin erilaiset."
Kati Haapakoski, Vaahteranlehti

Aurora ja Pietarin serkut (1993)

"Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä. - - Henkilöistä Olga on aidoin. Hän on juuri niin raikas, raju ja mököttävä, kuin vain murrosikäinen tyttö voi olla."
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat

Tuntee katselevansa maalausta, kuvaa, jonka nähtyään tietää vuosisadan vaihteesta jotain aistien kautta välittynyttä."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat

"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."
Salla Korpela, Kirkko ja kaupunki

Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) Kirjapaja

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen Pirkko Pekkarinen (= Anna Amnell) många dagsaktuella problem. Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto.
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996 '

"Kirjan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, jännitystäkin löytyy. Sopii hyvin nykynuorten luettavaksi kielenkäyttönsä ansiosa, sillä kirjan kieliasu on loistava." Outi Lievonen, Kirkko ja kaupunki

9.5.2018

Romaaneja siirtolaisuudesta Amerikkaan. Kupai nau


Romaani 1800-luvun lopun siirtolaisuudesta Amerikkaan. Mai Tolonen: Kupai nau. Kirjan julkaisijja on siirtolaisuuteen erikoistunut OK-kirja-kustantamo. Kirja ilmestyy 2018.

Tämä romaani kiinnostaa, sillä myös Aurora-kirjani kertovat 1900-luvun alun siirtolaisuudesta Pohjois-Amerikkaan, Torontoon. Olen asunut kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa, niistä yhden vaihto-oppilaana Montanassa, jossa tunsin vanhoja suomalaisia siirtolaisia ja yhdeksän vuotta Kanadassa. Aurora--kirjani kertovat 1900-luvun alun eli Edwardin ajan Torontosta ja sortovuosien Helsingistä nuorten palvelustyttöjen sekä koululaisten ja taideopiskelijan näkökulmasta.
Aurora ja Iida lähtevät Ameriikkaan. Poikani Matti Amnellin kuvitusta kirjaani Anna Amnell: Aurora ja Molly 1999. Se on loppuunmyyty, mutta sitä on kirjastoissa. Olen ajatellut ottaa siitä uuden painoksen. Se on nuoremmille lapsille suunnattu versio ensimmäisestä Aurora-kirjastani. Se on pakko tehdä omakustanteena, sillä kustantajani lopetti jo viime vuosituhannella historiallisten nuortenromaanien julkaisemisen. 



1990-luvulla ilmestyneet Aurora kirjani ovat ilmestyneet yhteisniteenä omakustanteeena. Nekin ovat nyt nimellä Anna Amnell. Ensimmäiset kolme ilmestyivät nimellä Pirkko Pekkarinen. Otimme koko perhe 1990-luvun lopulla, lapsemme ensimmäisinä,  käyttöön mieheni äidin tyttönimen Amnell. Tämän yhteisniteen on julkaissut Books on Demand. Sitä on nettikaupoissa, myös E-kirjana.

18.7.2017

Miten nuortenkirjat vaikuttavat lukijaan?



He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia.

Lapsena luetun kirjan vaikutuksen huomaa myöhemmin, ehkä vasta aikuisena. Vaikuttajan ei tarvitse olla yksi kirjan henkilöistä, se voi olla ihmisryhmä. Tällaisia olivat helsinkiläiset yhteiskoululaiset Mary Marckin Eeva-kirjoissa. Heidän joukossaan oli kaksi tyttöä, joilla oli kirjailijanhaaveita kuten minullakin jo lapsena, mutta en millään tavalla samaistunut heihin.

Luin Eeva-kirjat koululaisena, nähtävästi kansakoulussa ja oppikoulun ala-asteella. Lukaisin ne ehkä myöhemminkin, kun pikkusiskoni lukivat niitä. Pidin niissä kuvatusta koululaisten välisestä ystävyydestä ja taloudellisesti sekä emotionaalisesti turvallisesta kotielämästä. Mary Marckin kirjojen Helsinki sekä keskiluokan ja yläluokan tilavat kodit olivat eskapismia, mutta myös rohkaisevaa optimismia: jos käyn koulua, minäkin voin muuttaa Helsinkiin, minulla ja minun lapsillani voi olla samanlainen koti.

En halunnut lukea kirjoja köyhistä pula-ajan tytöistä, jotka asuvat uneliaassa pikkukaupungissa ja käyvät tyttökoulua. Minusta olisi ollut hauskaa olla yhteiskoululainen ja asua Helsingissä. Tunsin, että pikkukaupungissa asuminen, köyhyys ja tyttökoulu typistivät maailmaani. ”On hauskaa käydä yhteiskoulua. Tyttökoulut tekevät ihmisen niin tympäiseväksi”, kirjoitti 14-vuotias Eeva Norma päiväkirjaansa. Kirjat olivat minulle ovi avaraan maailmaan.

American Field Service -vaihto-oppilasvuonna sain olla vuoden yhteiskoulussa ja Amerikkaan lähtiessäni kävin ensi kerran Helsingissä. Mary Marckin Eeva-kirjat olivat olleet minulle eskapismia pois pikkukaupungista. Matkustaessaan setänsä luo maaseudulle Eeva ajattelee, että siellä on ”Pieni surkea luminen asema”.  Hän pohtii: ”Tuntui kummalliselta ajatella, että noissa mökeissä asui ihmisiä, jotka vuodesta vuoteen istuivat täällä erämaassa ja näkivät sen muuttuvan valkeaksi ja sitten vihreäksi ja sitten taas valkeaksi ja katsoivat ulos pienistä ikkunoistaan junan kulkiessa ohi. – Ei, sellaista elämää hän ei kestäisi ainoatakaan päivää.” Samalla Eeva tajuaa, että hänen ihailemansa Topelius ei tarkoittanut Suomella Aleksanterinkatua vaan maaseutua.

Ensimmäinen maailmansota on käynnissä ensimmäisten Eeva-kirjojen ilmestyessä. Suomi on nuori, kun Mary Marckin Eevan luokka elää Helsingissä turvallista keskiluokan lasten elämää. He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia. He ahmivat suklaata, käyvät Fazerilla syömässä leivoksia ja tekevät rekiretkiä maaseudulle. Insinöörin tyttö Eeva saa joululahjaksi kameran, mutta lahjat ovat yleensä omatekoisia ja vaatimattomia.

Nuoren valtion koululaisilla on energiaa ja optimismia, he ovat ihanteellisia ja isänmaallisia ja haaveilevat tekevänsä jaloja tekoja. He ovat reippaita ja ahkeria tyttöjä ja haluavat hankkia itselleen kunnon ammatin. Joku heistä haluaa kotiäidiksi, kaksi kirjailijaksi tai toimittajaksi. He suunnittelevat elämäänsä. Perhe on heille hyvin tärkeä.

Eeva-kirjojen keskeisiä asioita ovat Helsinki, oma koululuokka ja oma perhe. Helsinki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä. Helsinkiläiset koululaiset matkustavat raitiovaunulla, menevät ”Kaivopuistoon nauttimaan luonnosta ja ”Helsinki säteili talvisen valkeana auringonpaisteessa”. Penkkareissa ”mentiin pitkin Espaa ja hurrattiin” aivan kuten nykyajan Helsingissäkin. Eeva ylistää Helsinkiä ja helsinkiläisiä: ”minä rakastan tuntemattomia helsinkiläisiäkin. Kun istun raitiotievaunussa enkä tunne siinä yhtään kasvoja, silloin elämä tuntuu salaperäiseltä ja ihanalta”. Hänen luokkatoverinsa Hertta on valmis vaihteluun: ”Joskus Helsinki on minusta kuin käsiraudat käsissäni ja nenäliina suussani”. Lyhyellä Lontoon matkallakin Eeva ja Hertta ovat kuitenkin sitä mieltä, että eivät tahtoisi elää muualla kuin Helsingissä.

He ovat oman aikansa nuoria, he kättelevät toisiaan, niiaavat aikuisille ja pitävät opettajista, jopa ihailevat heitä. He pohtivat yhteiskunnan epätasa-arvoa, mutta viktoriaaniseen tyyliin, jota on heidän hyväntekeväisyytensäkin. He edustavat yhteiskunnallisesti vain pientä prosenttia silloisesta Suomen kansasta, josta suurin osa asui maaseudulla ja sai toimeentulonsa maataloudesta. He tuntevat vain kesähuvila- ja kartanomaaseudun. Heidän kodeissaan on palveluskuntaa, johon suhtaudutaan ystävällisesti ja kohteliaasti mutta pitäen etäisyyttä, kuten meidän aikamme ihminen suhtautuu vaikkapa ravintolan henkilökuntaan.

Nuortenkutsuilla syödään voileipiä ja jäätelöä ja juodaan kahvia tai mehua. Siellä esitetään lausuntaa, laulua ja pianomusiikkia. Sähkövalo merkitsee vielä 1920-luvullakin romantiikkaa: ”Hertalla oli aivan kuin sähkövalaistus sisässään” Ossin mielestä ”Ei mikään ollut niin miehekästä ja oppinutta kuin vihreä kirjoituslamppu”.

Vihreäkupuinen kirjoituspöydän lamppu on noussut arvossaan, ja Eevan arvostama kodikkuuskin on nousussa pienin muutoksin: ”Huoneessa täytyy aina olla ihmisiä, jotka ompelevat, muuten ei siellä ole kodikasta. Herrat ovat aina kolkon näköisiä – ainakin ne, jotka eivät tupakoi”. Nämä tytöt olisivat rakastaneet käsityöblogeja. He kaipaavat vanhoissa romaaneissa esiintyvää ääneen lukemista, jota kaivataan nykyäänkin.

Vaikka nämä tytöt asuvat ”suloisessa” Helsingissä, heillä on kaukokaipuuta. Se oli muodissa 1920-luvulla. He haaveilevat valtamerilaivasta, jolla menisivät Amerikkaan keittäjäksi tai Chicagoon seikkailemaan ja jopa kaukaisesta Etelämeren saaresta, jossa he asuisivat ja heidän ihonvärinsä olisi musta. Monikulttuurisessa Viipurissa kasvanut Mary Marck, Kersti Bergroth, on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia yhdistää suomalaisuutta ja monikulttuurisuutta.


Eeva-kirjoissa on eräs ikävä piirre: Etta Penttilää kiusataan kaikissa sarjan kirjoissa lihavuudesta. Hänen kiusaajistaan pahinta, Harri Nevaa, ihaillaan. Harri on luokan köyhin. Vihjaako kirjailija siihen, että Harri kärsii alemmuudentunnetta varakkaitten luokkatovereitten joukossa ja etsii jotakin, jota voi pitää pahempana kuin köyhyys - lihavuutta? Koskeeko se myös hänen äitinsä lihavuutta? Ettaa ei puolusta kukaan muu kuin Etta itse väliin hyvinkin tomerasti. Mutta se ei riitä. Koulukiusaaminen jatkuu lukiossa ja vielä ylioppilaaksi tulon jälkeenkin.

Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Kersti Bergroth oli 29-vuotias julkaistessaan ensimmäisen nuortenkirjansa ja 73-vuotias, kun viimeinen koululaisromaani Kerhon seikkailuja ilmestyi. Hän kirjoitti muistelmansa 87-vuotiaana. Näin Kersti Bergroth on esimerkki kirjailijasta, jolla on pitkä ura, mutta hän rohkaisee myös niitä, jotka ovat aloittaneet keski-iässä. Nykyisenä aikana, jolloin kirjailijatkin elävät yhä vanhemmiksi, Bergrothin kaltainen kirjailija on kannustava esimerkki.

 Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. - Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013. Luvussa Kersti Bergroth (Mary Marck)/Lukijat kertovat, sivut 72-76.
Tämä on luettavissa myös toisessa blogissani (weebly)

13.2.2017

Lasten ja nuorten ongelmat ennen ja nyt

Ongelmia: orpous, poliittinen levottomuus, pakolaisuus, lapsityövoima (lapset palvelijoina, "nokipoikina"), koulukiusaaminen, löytölapset, lukutaidottomuus, masennus, lapset kaivostyössä.

"Nykyajan nuorella ja Auroralla on ainakin yksi yhteinen piirre: molemmat elävät turvattomassa maailmassa. Auroran ja nykyajan nuoren turvattomuuden syyt ovat tosin erilaiset."
Kati Haapakoski, Vaahteranlehti, 1992

Olin h
ämmästynyt, kun koululainen kirjoitti, että 15-vuotiaan Auroran elämä on helppoa. Ja kuitenkin kuitenkin Suomessa on siihen aikaan poliittista kuohuntaa, sortovuodet, Auroran äiti ja pikkuveli ovat kuolleet, isä on karkotettu Suomesta. Isä on poliittinen pakolainen. Posti on hyvin hidas ja isän kirjeet sensuroitu. Aurora ja hänen isänsä kirjeet eivät kohtaa. Aurora ei löydä heti Kanadasta isäänsä ja joutuu palvelijaksi

Ven
äjällä on levotonta, Elisabet-sisar on joutunut huonoon  seuraan, anarkistien joukkoon. 13-vuotias Olga on tuotu Helsinkiin kouluun, häntä kiusataan, "ryssitellään".

13-vuotias Molly on löytölapsi, ei tiedä mitään vanhemmistaan, elänyt ankeassa orpokodissa, palvelijana kartanossa, tekee töitä keittiössä aamusta iltaan, lukutaidoton. Myös muut tytöt ovat olleet lapsesta asti työssä. Maryn isä on ollut "nokipoika", pieni poika, joka nuohoaa savupiipun vartalollaan kiipeämällä ylös savupiipua. Hän on ollut myös työssä kaivoksessa lapsena.
Iida Suominen kokee seksuaalista väkivaltaa, lähentelyä työpaikassaan ja lähtee siksi Kanadaan. 
Kanadalaisen rikkaan liikemiehen poika Thomas on masentunut, kun isä ei suvaitse pojan suunnitelmia opiskella taidetta. Hän on itsemurhan partaalla.

Koululainen kysyi: Auttoivatko ihmiset tuolla tavalla toisiaan? Aurora ja Iida asuivat nimittäin tätinsä luona vaikeana aikana. Auttoivat. Vasta viime vuosikymmeniä on kadonnut sukulaisten välinen rakkaus.
Joitakin aikuisia ärsyttää optimismi. Sitä haluan antaa nuorille lukijoille.