Aurora-kirjat alkoivat keittiönpöydän ääressä Torontossa

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa.Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992).

Huom! Anna Amnell:  VAAHTERALAAKSON AURORA. 2014. YHTEISNIDE. MYÖS e-KIRJA. Aurora 1-3 vuosilta 1991-1995.

P.S. Kuvassa mieheni syö aamiaista tämän pöydän ääressä Torontossa. Se ei ollut varsinainen pöytä vaan levy, jonka löysimme kadulta roskien joukosta, puhdistimme ja asetimme Toronton IKEASTA ostetuille pukkijaloille keittiöön. Istuin korkealla jakkaralla ja kirjoitin siinä suurimman osan lehtijutuistanikin. Kun sekä tytär että vanhempi poika lähtivät Pariisiin opiskelemaan, saimme mieheni ja minä työhuoneet viimeiseksi Kanadan vuodeksi.

Kun palasimme Suomeen, toimme jakkaran muiden muuttotavaroiden mukana Helsinkiin. Se on edelleen keittiöjakkaramme. Minua harmittaa kovasti, että heitin punaisen kirjoituskoneen roskiin. Se oli rikki jo alussa, mutta minusta tuntuu, että sillä olisi nyt muutakin arvoa kuin tunnearvoa.

Kuin pikkukaupungissa: Koulupuistikko

Koulupuistikko, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen asunut tämän puistikon vieressä melkein 25 vuotta. Opiskelijana Iso Roobertinkadulla ja Pikku Roobertinkadulla ja perheeni kanssa Johanneksenkirkon vieressä, jossa olen kirjoittanut kaikki kirjani, viimeisimmänkin melkein kokonaan. Tämä tuntuu toiselta kotikaupungiltani.

Minusta tuntuu siltä, että on kaupunki-ihmisiä ja maaseutuihmisiä. Ja sitten vielä pikkukaupunki-ihmisiä ja suurkaupunki-ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen pikkukaupunki-ihminen, joka viihtyy suurkaupungeissa, sillä todellisuudessa niissä eletään paljolti omassa kaupunginosassa, mikäli se on viihtyisä.

Helsingin ydinkeskusta on "pikkukaupunki", kaikki tarpeelliset paikat kävelymatkan tai raitsikkamatkan päässä (Meillä ei ole ollut koskaan autoa Suomessa asuessamme.). Töölö, jossa asun nyt, ei ole "pikkukaupunki". Onneksi on raitsikat.:)
Kirjoitin tämän alkujaan kommentiksi Facebook-keskusteluun

Mielikuvitusleikkejä Saran ja Sarrin innoittamina

Tämä on kommentti Saran kirjat -blogin kirjoitukseen Anni Swan: Sara ja Sarri - kirjat . Kuva Saran blogista.

Näitä kirjoja luin lapsena. Eräänä kesänä leikin naapurin tytön kanssa matkustamista. Lähellä oli tyhjä tontti, jota me lapset sanoimme Paratiisiksi. Siellä oli hylätty puinen lumiaura, jossa oli laaja tasainen osa kuin laivankansi. Sen päällä olimme leikkitoverini Riitta ja minä maailmanympärysmatkalla. Leikki jatkui viikkokaudet. Luulen, että Sara ja Sarri -kirjat olivat vaikuttaneet. Olimme jo oppikoulussa, yli 11-vuotiaita.

Isotkin lapset leikkivät silloin mielikuvitusleikkejä. Niin tekivät omat lapsenikin. Muistan, kuinka onneton nuorin lapsistamme oli, kun vuotta vanhempi sisar ei yhtäkkiä osannut enää leikkiä mielikuvitusleikkejä. Olimme muuttaneet sinä vuonna Kanadaan, ja muistan ajankohdan sen vuoksi selvästi.