Runotyttöiässä

Lapsena ja teini-ikäisenä kirjoitin päiväkirjaa ja runoja niin kuin useimmat tytöt tekevät. Yksi runo julkaistiin lehdessä, kun olin vielä kansakoulussa (Vanhat kauniit kellot keskellä metsän kaikuu - no jotain sellaista). Lähetin joitakin runoja Nuoren Voiman liittoon ja sain ystävällisen arvostelun. Kaikki runot, päiväkirjat, piirustukset ja kulttuurikilpailussa palkittu pastellityö [puuastia, jossa oli hedelmiä, muistan sen] katosivat jossain muutossa, kun en enää asunut kotona. En kokenut asiaa yhtä traumaattisena kuin esim. Peter von B. vastaavaan tilanteen.

Kirjoitin myös "näytelmän" (lyhyen kohtauksen), jossa kaksi maalaismiestä matkustaa junassa. Näytin sitä äidinkielenopettajalle ja ehdotin, että se voitaisiin esittää. Hän luki sitä ja oli pakahtua pidätetystä naurusta. Sitä ei esitetty tietenkään, ja siitä on vain hämärä muisto jäljellä.

Lapsuus 1800-luvulla: Hämeenlinnan Janne

Tapani Bagge ja Salla Savolainen (kuvitus): Hämeenlinnan Janne

http://www.kirja.fi/kirja/tapani-bagge/hameenlinnan-janne/9789513177638/

Jean Sibelius lapsena :"Poikaa päätettiin kutsua Janneksi tohtori Sibeliuksen veljen, kauppalaivankapteeni Johan "Janne" Sibeliuksen muistoksi. Janne tottui myöhemmin kirjoittamaan ristimänimensä järjestyksessä Johan Julius Christian. Opiskeluvuosinaan hän alkoi käyttää setänsä Johan Sibeliuksen jäämistöstä löytyneitä nimikortteja. Niissä setä oli ajan muodin mukaan kirjoittanut nimensä ranskalaisittain. Näin jälkimaailma tuntee Johan Christian Julius ”Janne” Sibeliuksen nimellä Jean Sibelius." www.sibelius.fi 

"

Hyvää ystävänpäivää!

Anna Amnell, 11, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen tässä kuvassa 11-vuotias.
Harrastukset: lukeminen, uinti, luistelu, korkeushyppy ja kaikki liikunta.

Olin syksyn 1991 esikoiskirjailija

Pekkarinen, Pirkko [Anna Amnell]: Aurora, vaahteralaakson tyttö. – Syksyn kotimaiset esikoiskirjailijat lähikuvassa. Kirjakauppalehti 1991: 7.

Siitä on kauan, kohta kolmetoista vuotta. Ensimmäinen Aurora meni hyvin kaupaksi. Painos loppui kirjakaupan mukaan jo joulukuussa, ja vuoden 1992 alussa otettiin toinen painos. Toivon, että olisi otettu jo joulukuussa. Taustalla näkyy kirjan kansilehden etuosaa, Aurora art nouveau -asussaan.

Siihen aikaan esikoiskirjailijoita pyydettiin kirjoittamaan lyhyt artikkeli Kirjakauppalehteen. Sama artikkeli on laajennettuna kirjassa:

Anna Amnell [Pirkko Pekkarinen] : Kun koti kävi ahtaaksi. -  Luovaa iloa: nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. Toim. Ismo Loivamaa. Helsinki: Suomen Nuorisokirjailijat ry, 1996, s. 60-62.




Toinen painos tuli muutaman kuukauden kuluttua.

Optimistinen kirjailija sai kukkia

Löytyi hauska yli 20 vuotta vanha kuva. Kustantaja on lähettänyt esikoisteokseni ensimmäisen painoksen kirjailijankappaleet kotiin.Toivon, että olisin ottanut kuvan siitä laatikostakin, jossa lähetti toi ne. Siihen oli painettu suurin kirjaimin kirjani nimi ja minun nimeni.

Mieheni osti heti kukkia, ja kirjoista ja kukista otettiin kuva. Otin kuvat kameralla, jonka olin ostanut samana vuonna tehtyä pitkää Italian matkaa varten. Tämä kuva on kopio siitä kuvasta.

Laput muutamien kirjojen välissä kertovat, että osa kirjoista on lähdössä ystäville ja sukulaislle, jotka ovat saaneet odottaa kauan, että minusta tulee vihdoinkin kirjailija. Lähipiirini oli ollut varma, että minusta tulee kirjailija siitä lähtien, kun olin koululainen. He saivat odottaa liian kauan.

Tämän jälkeen alkoi arki: edelleen työn ohella kirjoittaminen, jatkuvasti toistuvat lamat ja niiden aiheuttamat ongelmat kustannusmaailmassa.

Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaa työn ohella, en ollut missään tekemisissä kirjallisten piirien kanssa. Ei ollut aikaa, kun oli työ, kodin hoitaminen - ja kirjoittaminen. En edes tiennyt kaikista kirjailijajärjestöistä.

Uskalla ruveta kirjailijaksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin järkevä ratkaisu. Vain aniharva kirjailija rikastuu kirjoillaan, suurin osa ei tule edes toimeen kirjoittamisella näin pienen kielialueen maassa.

Kirjoittamisessa voi kokea onnenhetkiä. Siihen aikaan, kun kirjoitin (työpaikan ihmissuhteiden vuoksi ) raskaan työn ohella ohella, kirjoittaminen aamuvarhain tai viikonlopulla oli lepoa ihan konkreettisesti: pulssini laski, kun kirjoitin.

Tuota päivää on hauskaa muistella.
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)

Mielikuvitusleikkejä Saran ja Sarrin innoittamina

Tämä on kommentti Saran kirjat -blogin kirjoitukseen Anni Swan: Sara ja Sarri - kirjat . Kuva Saran blogista.

Näitä kirjoja luin lapsena. Eräänä kesänä leikin naapurin tytön kanssa matkustamista. Lähellä oli tyhjä tontti, jota me lapset sanoimme Paratiisiksi. Siellä oli hylätty puinen lumiaura, jossa oli laaja tasainen osa kuin laivankansi. Sen päällä olimme leikkitoverini Riitta ja minä maailmanympärysmatkalla. Leikki jatkui viikkokaudet. Luulen, että Sara ja Sarri -kirjat olivat vaikuttaneet. Olimme jo oppikoulussa, yli 11-vuotiaita.

Isotkin lapset leikkivät silloin mielikuvitusleikkejä. Niin tekivät omat lapsenikin. Muistan, kuinka onneton nuorin lapsistamme oli, kun vuotta vanhempi sisar ei yhtäkkiä osannut enää leikkiä mielikuvitusleikkejä. Olimme muuttaneet sinä vuonna Kanadaan, ja muistan ajankohdan sen vuoksi selvästi.

Anna Amnell: Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan

Anna Amnell: Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan: Mark Twain syntymämökki Floridan kaupungissa, Missourin osavaltiossa Klikkaa kuvia ja mene katsomaan poikani ja ehkä myös minun ottamia k...

Vanhan ajan lapset oppivat katsomalla

Vanhan ajan yhteiskunnassa lapset olivat mukana aikuisten tehdessä töitä. He oppivat katsomalla, miten aikuinen teki jotakin. Sitten sai kokeilla itsekin, miten työ onnistuisi. Kuvassa pikkutyttö seisoo isoäitinsä edessä ja seuraa, miten isoäiti neuloo.

Tätini kertoi, että hän oppi soittamaan juuri tälla tavoin. Hänen isänsä, isoisäni oli viulupelimanni, mutta osasi soittaa muitakin instrumentteja. Tätini halusi oppia soittamaan mandolinia ja oppikin soittamaan korvakuulolla melkein mitä vaan.

Vanhan ajan lapsia

Pienet suuret suomalaiset. Millaisia olivat esimerkiksi Mannerheim, Sibelius ja Juhani Aho, 1800-luvun lapset?

Entisajan leikit

Entisajan tyttöjen elämässä oli paljon samanlaista kuin nykyajan tytöillä: lemmikkieläimet, kirjat, piirtäminen, soittotunnit, ulkoilu, koulu. Keväällä sään lämmettyä otettiin esiin myös hyppynarut niin kuin nykyäänkin.