30.8.2010

Kommentti: Erilainen maailma 100 vuotta sitten



1900-luvun alku oli erilainen maailma kuin nykyinen. Miehet elättivät perhettään ja lähisukulaisiaan, esimerkiksi suvun naimattomia naisia ja vanhuksia. Miehen tuli saada hyvä koulutus, jotta hän pystyisi olemaan perheen ja jopa koko suvun tuki.

Naiset hoitivat kotia ja vanhuksia, kasvattivat lapset, tekivät PR-työn miehensä yritykselle ja toimivat sihteerinä tai kustannustoimittajana kuten Tolstoin vaimo. Perheet olivat hyvin suuria, sillä kunnollisia ehkäisyvälineitä ei ollut. Oli tavallista, että lapsia oli yli kymmenen. Heidän hoitamisensa ja kasvattamisensa oli naisten vastuulla. 

Ei ollut kodinkoneita. Tarvittiin paljon ihmisiä tekemään välttämättömät käytännön työt.

Emme voi mitata nykyajan mittapuulla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa syntyneiden ihmisten elämää.

24.8.2010

Lukeva tyttö Torontosta


Seated figure, reading. Sketchbook Toronto 1985
Originally uploaded by Brin d'Acier

Aurora-kirjojen kansikuvien tekijä ja Aurora ja Molly -kirjan kuvittaja Matti Amnell opiskeli taidetta aluksi Toronton Yliopistossa. Siitä alkaen hän on pitänyt kuvallisia päiväkirjoja, luonnoslehtiöitä. Nyt hän on avannut luonnosblogin Mille Croquis, Tuhansia tuherruksia. Blogi on englanninkielinen, mutta piirrokset ylittävät kielirajat. Matti on piirtänyt luonnoksia eri puolilta maailmaa.
.

17.8.2010

Helsinki Ateneum


Helsinki Ateneum
Originally uploaded by Anna Amnell

Suunnittelija: Theodor Höijer (1887)
Tässä Helsingissä Rautatientorin laidalla oleva olevassa rakennuksessa sijaitsi Taideyhdistyksen piirustuskoulu (1848–1939).

Aurora-sarjan päähenkilö Aurora Koivu opiskelee Ateneumissa 1900-luvun alussa.