Pietari Kalm kävi Niagaralla ja söi popcornia

Pietari Kalm (1716-1779) teki tutkimusmatkan Amerikkaan. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka kävi Niagaralla. Hän oli taatusti ensimmäinen, joka söi popcornia. Intiaanit valmistivat sitä nuotiolla.

Hän näki myös hänen aikansa jälkeen sukupuuttoon kuolleita villikyyhkyjä ja kirjoitti,  että niitä oli  ”lentelemässä uskomattoman suurina parvina”. Ne lepäsivät puitten latvoissa. Muuttokyyhkystä tutkimuksen kirjoittanut Kalm arveli niiden painon voivan kaataa erämaissa puita. Niitä oli valtavasti, ja ne söivät viljan pelloilta, Siksi niitä alettiin pyydystää verkoilla.

Lue blogikirjoitukseni Pietari Kalmista toisesta blogistani. 
Ja tästä blogista 

Aurora ja villikyyhkysten aika: Villikyyhkyset kuolivat sukupuuttoon

Kirjoitan yhteispainoksen lopussa lukijoille suunnatussa kirjoituksessa:

 --Luontoa ja 1900-luvun alun maailmaa symboloivat [Aurora-kirjoissa] villikyyhkyset eli muuttokyyhkyt.
Villikyyhky eli muuttokyyhky aiotaan herättää eloon DNA:lla (koko blogikirjoitukseni Blogisisko.blogissani)

Pietari Kalm on GENIn mukaan viides serkkuni kahdeksan sukupolven takana. Se ilahduttaa minua.
Peter Kalm is your fifth cousin 8 times removed

Wikipedian artikkeli Pietari Kalm
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pehr_Kalm
Lue artikkeli Pietari Kalmista myös Kansallisbiografiasta
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2618

Romaaneja siirtolaisuudesta Amerikkaan. Kupai nau

Romaani 1800-luvun lopun siirtolaisuudesta Amerikkaan. Mai Tolonen: Kupai nau. Kirjan julkaisijja on siirtolaisuuteen erikoistunut OK-kirja-kustantamo. Kirja ilmestyy 2018.

Tämä romaani kiinnostaa, sillä myös Aurora-kirjani kertovat 1900-luvun alun siirtolaisuudesta Pohjois-Amerikkaan, Torontoon. Olen asunut kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa, niistä yhden vaihto-oppilaana Montanassa, jossa tunsin vanhoja suomalaisia siirtolaisia ja yhdeksän vuotta Kanadassa. Aurora--kirjani kertovat 1900-luvun alun eli Edwardin ajan Torontosta ja sortovuosien Helsingistä nuorten palvelustyttöjen sekä koululaisten ja taideopiskelijan näkökulmasta.

Aurora ja Iida lähtevät Ameriikkaan. Poikani Matti Amnellin kuvitusta kirjaani Anna Amnell: Aurora ja Molly 1999. Se on loppuunmyyty, mutta sitä on kirjastoissa. Olen ajatellut ottaa siitä uuden painoksen. Se on nuoremmille lapsille suunnattu versio ensimmäisestä Aurora-kirjastani. Se on pakko tehdä omakustanteena, sillä kustantajani lopetti jo viime vuosituhannella historiallisten nuortenromaanien julkaisemisen. 

1990-luvulla ilmestyneet Aurora kirjani ovat ilmestyneet yhteisniteenä omakustanteeena. Nekin ovat nyt nimellä Anna Amnell. Ensimmäiset kolme ilmestyivät nimellä Pirkko Pekkarinen. Otimme koko perhe 1990-luvun lopulla, lapsemme ensimmäisinä,  käyttöön mieheni äidin tyttönimen Amnell. Tämän yhteisniteen on julkaissut Books on Demand. Sitä on nettikaupoissa, myös E-kirjana.

Ihan oikea kukkahattutäti

Olen sitä mieltä, että suomalaisten ihmeellinen nimitys 'kukkahattutäti' on voinut saada alkunsa Amerikan siirtolaisisista, joita oli käymässä Suomessa. Kuva on kirjasta, jonka mieheni sai työtoveriltaan annettavaksi minulle, kun kirjoitin kirjaa 1900-luvun siirtolaisuudesta. Kuva on kirjasta "Evert ja Hinni" Kustannus OY Harppuuna. Kirjoittaja Mirja Alhola (1907-1999 Tuusula) kertoo omakustannekirjassaan vanhemmistaan ja sukulaisistaan. Yllä olevassa kuvassa on hänen Amerikkaan siirtolaiseksi muuttanut setänsä Janne (Johan) Alhola, entinen Alcen.

Valokuvan alla olevassa tekstissä Mirja Alhola kertoo: " Janne ja Anna Amerikassa. Kuva on täynnä rekvisiittaa. Auto on valokuvaamon. Taustalla oleva maisema on kulissi. Kukkapensaskin näkyy olevan jalustalla. Huomioi Jannen knalli ja Annan kukkahattu. Ne ovat heidän omiaan. Myöhemmin heilläkin oli auto, mutta ei tuollainen lelu." 

Tämä kuva oli alkuna seuraavaan kohtaukseen ensimmäisessä kirjassani:

Valokuvaamon nimi oli Luciano's Photographs. Luciano oli italialainen mies, joka hymyili koko ajan, kun Pekka selosti, että pitäisi ottaa kihlajaiskuva hänestä ja Iidasta.
  – Very good. Very good, hän sanoi kumarrellen Iidalle, Pekalle ja Auroralle ja ohjasi kolmikon ateljeehen tai oikeammin katoksen alle, jossa seisoi oikea musta avoauto kankaalle maalatun maiseman edessä!
  – Kerta se on ensimmäinenkin, Pekka vitsaili ja auttoi Iidan istumaan upottavan pehmeälle nahkaistuimelle ja kiersi itse viereen. Iidan ja Pekan posket olivat tulipunaiset jännityksestä.

Valokuvaaja asetti Pekan kädet ohjaustangolle, ikään kuin Pekka ajaisi autoa. Hän käänteli Iidan päätä vuoroin toiseen ja toiseen suuntaan, mutta ei tullut tyytyväiseksi. Sitten hän livahti verhon taakse ja ilmestyi sieltä mukanaan iso lierihattu, paljon hienompi kuin se, joka oli pudonnut Iidan ja Auroran matkatoverilta  Liinalta Atlantin aaltoihin. Hattu oli täynnä koristeita, kuin hedelmävati. Auroralle tuli aivan nälkä, kun hän sitä katsoi. Valokuvaaja asetti hatun Iidan päähän. Iida ryhdistäytyi hatun painosta.
Valokuvaaja hymyili nyt tyytyväisenä. Sitten hän laittoi sormen huulilleen ja meni kameransa taakse. Hän pisti päänsä ison mustan hupun sisään ja sääteli linssiä, tuli ulos hupun sisältä, otti käteensä pöydältä ison mustan levyn, työnsi sen varovasti kameran sisälle, veti suojuksen ulos, pani taas sormen huulilleen, sytytti telineen päällä olevan fosforin. Huone leimahti äkkiä häikäisevän valoisaksi. Valokuva oli otettu.
--
  – Nyt on oltu automobiilissakin. Siinäpä onkin ihmettelemistä kotipuolessa, kun lähetetään kuva, Pekka vihelteli tyytyväisenä.

Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992) Kirjapaja
Vaahteralaakson Aurora 2014. Yhteisnide Aurora 1-3. BoD

Viktorian ja Edwardin ajan tyyliä San Franciscossa

Photo: Joonas Heiskanen.

Victorian and Edwardian style houses in San Francisco: Painted ladies

Pojat pakenivat sortovuosina Amerikkaan

Taiteilija Jaana Perttulin nuket Pekka ja Iida lähdössä Amerikkaan. Kuva on otettu Rikhardinkadun kirjastossa vuonna 1996 olleesta Aurora-kirjojen näyttelystä "Piikatyttöjä ja herrasneitejä 1900-luvun alun Helsingissä ja Torontossa".  Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta. Katso Hesarissa ollut haastattelu vuodelta 1996.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 30.7.2010 "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta.

Nuoria miehiä lähti pakoon asevelvollisuutta Venäjän armeijassa jo 1900-luvun alussa. Pekka Lohi lähdössä siirtolaiseksi Amerikkaan alkukesällä 1905:

Siistiin harmaaseen sarkapukuun pukeutunut poika nosti leveäreunaista huopahattuaan ja kumarsi Auroralle ja Iidalle. Hän heilautti upouuden omatekoisen matka-arkkunsa kevyesti harteilleen ja sanoi:
 – Tsaari käski itään, mutta tämä poika lähti länteen. Pekka Lohi on minun nimeni. Neidit ovat hyviä ja menevät ensin.

Pekka päästi Auroran, Iidan ja Milman edellään Arctica-laivaan, joka oli lähdössä Helsingistä Liverpooliin. Sieltä veisi englantilainen laiva matkaajat Amerikkaan.

Satama oli täynnä siirtolaisiksi lähteviä. Useimmat heistä olivat nuoria poikia ja tyttöjä. Monet olivat riitaantuneet vanhempiensa kanssa, toiset muuten vain lähtivät seikkailuihin. Jotkut olivat tehneet päätöksensä parissa viikossa toisten yllytyksestä. Muutamat vanhemmista miehistä pakenivat velkojaan. Suurin osa lähtijöistä oli kuitenkin nuoria miehiä, jotka olivat kuten Pekkakin lähdössä laittomia sotaväkeen kutsuntoja pakoon.

Edellisvuonna oli tsaari Nikolai säätänyt keisarillisen istuimensa korkeuksista, että Suomen suuriruhtinaskunnan poikia piti valita arvalla sotaväkeen kolmeksi vuodeksi ja lähettää Venäjän maallekin.
Valapattotsaari rikkoi taas Suomen perustuslakia, ja kansa ryhtyi vastarintaan. Pekan kotiseudulla rovasti siirsi ja siirsi kutsuntojen kuuluttamista saarnastuolista, ja kymmenet pojat pakenivat heti Ruotsiin ja osa sieltä Amerikkaan.

Vanha tohtori Lundén kieltäytyi tutkimasta kutsuntoihin tulleita ja kuoli sydänkohtaukseen mielenjärkytyksestä. Pekan kotitalon rengille oli rovasti väärentänyt syntymäajan papintodistukseen, taputellut nimismiehen kanssa olalle ja neuvonut tulemaan takaisin kotimaahan, kun olot olisivat rauhoittuneet.
Pekka oli ostanut passiivisen vastarinnan miehiltä Seinäjoelta väärennetyn passin viidellä markalla ja Amerikkaan päästyään aikoi lähettää sen rippikoulukaverilleen, jotta hänkin saisi lähteä sillä Suomesta pois. Silloin olisivatkin kaikki kylän pojat paenneet Amerikkaan.
Lompakkonsa Pekka oli ommellut povitaskun vuoriin kiinni. Hän aikoi pitää rahansa visusti piilossa. Hän oli kuullut kerrottavan petkuttajista, jotka yrittäisivät perillä Amerikassa muka auttaa rahanvaihdossa ja veisivät tyhmän siirtolaisen rahat sen siliän tien.

Pekka aikoi palata kotiin rikkaana miehenä, kuten moni Pohjanmaan poika oli tehnyt jo kauan ennen sortovuosia. Pekan kotiseudulla monet sanoivatkin, että ei se ole mikään mies, joka ei ole Amerikoissa käynyt.
---
Ote kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö. " 1991, 1992. Kirjapaja. Julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen
Yhteisnide "Vaahteralaakson Aurora", nimellä Anna Amnell, 2015 BoD. Sisältää kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/28/amerikansuomalaiset-kultaa-vuolemassa

Florewood plantation Museum

Florewood Plantation -kansio

Kuvat: Matti Amnell

Florewood Plantation, päärakennus. Tämä entinen plantaasi oli aikaisemmin 1850-luvun museona. Siellä saattoi tutustua puuvillan viljelyyn, elämään 1800-luvun tilalla aikana, jolloin orjuus oli vielä voimassa Etelä-Valloissa. Vuonna 2004 tämä ulkomuseo suljettiin ja huonekalut ja esineet myytiin huutokaupalla.

Olimme Torontossa asuessamme koko perhe vuonna 1986 pitkällä automatkalla, joka ulottui Missisipin vartta New Orleansiin asti.
Makuuhuone

Opas eli Plantaasin koulun opettaja luokassaan

Siirtolaisia Amerikassa: Frank McCourt

Ennen aikaan siirtolaiseksi lähtö merkitsi yleensä lopullista eroa sukulaisista ja ystävistä. Näin kertoo amerikanirlantilainen kirjailija Frank McCourt (synt. 1931), joka lähti 19-vuotiaana Irlannista Amerikkaan:

"Äiti on sitä mieltä, että meidän pitää järjestää pienet juhlat lähtöäni edeltävänä iltana. Ennen vanhaankin järjestettiin juhlat aina kun joku läksi Ameriikkaan. Amerikka oli niin kaukana, että juhla nimitettiinkin Amerikan valvojaisiksi, koska sukulaiset eivät odottaneet lähtijää enää milloinkaan tässä elämässä tapaavansa."
Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli, sivut 390-391. 1997 (Alkuteos: Angela's Ashes 1996) Suom. Juhani Lindholm

Frank McCourt oli syntynyt Amerikassa, mutta perhe muutti takaisin Irlantiin. Frank eli järkyttävän köyhän irlantilaisen lapsuuden, jota hän kuvaa kirjassaan "Seitsemännen portaan enkeli", josta on tehty myös elokuva. McCourt matkusti Corkista "Irish Oak" -nimisellä laivalla, ja matka kesti yhdeksän päivää.

Frank McCourt opiskeli Yhdysvalloissa opettajaksi ja toimi englannin-ja kirjallisuudenopettajana New Yorkissa.

Hän on kirjoittanut myös lastenkirjan, joulukirjan "Angela and Baby Jesus", jossa 6-vuotias Angela [McCourtin äiti lapsena] on huolissaan siitä, miten Jeesus-vauva tarkenee seimessä, kun kirkossa on kylmää ja kosteaa. Ei ole edes huopaa peitteenä..

(valvojaiset= wake. Hautajaisia edeltävänä yönä järjestetty tilaisuus, jossa kerrotaan vainajan elämästä, muistellaan häntä, itketään ja nauretaan. Tällaisia tilaisuuksia on monissa kulttuureissa, esimerkiksi Suomen romaneilla. Irlannin katolisten valvojaiset ovat ehkä kaikkein kuuluisimmat. Niissä yhtyvät vainajan muisteluun katolinen uskonto ja railakas ilonpito.)

Tarinamaanantai 48: Loiskis. Kengät mereen

Tarinamaanantai 49: NUmeron on 49!

Monet matkustajista nousivat vakavina laivan uumenista. Myrskyinen matka oli ollut heille kuin painajainen. Jotkut päättivät, että eivät koskaan enää astu jalallaankaan laivan kannelle, jos tästä matkasta elävänä selviävät. He pitivät kädestä kiinni kalpeita lapsiaan ja takertuivat vähäisiin matkatavaroihinsa. Hievahtamatta he seisoivat kannella ja odottivat, miltä näyttäisi tuo kauan odotettu Amerikan maa.

Kanadan maahan se oli, sillä oltiin tulossa Quebeciin, josta junat veisivät eri puolille Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Aurora, Iida ja Milma seisoivat kannella muitten tyttöjen joukossa.



Kaunis Liina Vainionpää

Kaunis Liina Vainionpää otti kassistaan esille aivan uudet kiiltävän mustat, nyöritettävät nahkakengät. Hän riisui vanhat kenkänsä, laittoi uudet tilalle ja heitti vanhat kengät laivan laidan yli huutaen:

- Nyt vanhat ronttoset mereen! Tämä tyttö astuu Ameriikan maalle uusissa kengissä.




Liinan kengät lensivät kaaressa mereen, ja monet osoittivat nauraen Liinaa. Silloin kävi tuulenpuuska, ja Liinalta lensi ilmaan hieno tekokukilla, harsoilla ja sulilla koristettu hattu, jota hän oli varjellut koko matkan ajan.

- Käskekää kapteenin pysäyttää laiva! Siellä menee minun hattuni. Minä en halua mennä huivi päässä Ameriikkaan. Liina huusi itkun ja naurun sekaisella äänellä.

Kun tultiin satamaan, oli märkää, ja Liinan uudet kengät menivät savisiksi. Hän talsi kurassa sadatellen huonoa onneaan.

- Ei kannata olla liian turhamainen, kuiskasi Milma vahingoniloisena. Hän oli kadehtinut koko matkan ajan Liinan hienoja vaatteita.

. - Tytöt sanovat, että Liina on rikkaan talon ainoa tyttö. Sillä on mukana lampaannahkaiset villavällytkin. Se suuttui vanhempiinsa ja lähti siksi Ameriikkaan.

Ote kirjastani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)

Millainen oli 1900-luvun alun hattu?

Kuin Gibson Girl

 

Gibson Girl oli 1900-luvun alun suosituin naistyyppi, jonka Charles Dana Gibson oli luonut. Paperinukella on 1900-luvun alun vaatetus. Aurora Koivu on joutunut töihin kanadalaiseen kartanoon ja tutustuu Edwardin ajan elämään:

Tekstinäytteitä:
Oli tiistai. Taloudenhoitaja oli ostoksilla ja herrasväki vierailulla. Muut palvelijat istuivat lähellä laaksoa ison tammen varjossa ompelemassa täkkiä, joka oli pingotettuna tikkauspuihin. Aurora oli ensi kertaa yksin kartanossa.

Piikomiseksi tämä on aika mukavaa elämää, ajatteli Aurora vaihtaessaan päälleen kamarineidon vaatteita omassa ullakkohuoneessaan. Hän meni hyräillen Vanessan huoneeseen ja alkoi kerätä kiinalaisen sermin takana käsivarrelleen pestäviä ja silitettäviä vaatteita. Silloin hän kuuli kopinaa portaissa.

- Rhona Adair, vihdoinkin olet tullut käymään luonani! kuuli Aurora Vanessan huudahtavan.

Auroran hyvä tuuli haihtui silmänräpäyksessä. Rhona Adair, Thomasin salainen morsian, oli siellä - ja hän oli palvelijanpuvussa tukka kireällä nutturalla läjä likaisia vaatteita sylissään! Askeleet lähestyivät, ovi avautui, ja Vanessa astui huoneeseen Rhona Adairin kanssa. Aurora oli piiloutunut kiinalaisen sermin taakse ja katsoi Vanessan huoneeseen sermin raosta.


25

Rhona Adair oli kaunis. Kuparinpunainen tukka hehkui tuuheana ryöppynä päälaella, ryhti oli ylevä, vyötärö kapea ja vaatteet muodikkaat. Rhona heittäytyi silkkidivaanille ikkunan eteen. Senkin primadonna, ajatteli Aurora vihaisena.

- Rhona, sinä näytät upealta - kuten tavallista, Vanessa sanoi ystävättärelleen, ja Aurora tuli yhä synkemmäksi. Rhona oli kuin Gibson Girl, kuin ne kauniit kuvat, joita taiteilija Charles Dana Gibson piirsi vaimostaan aikakauslehtiin. Kaikki tytöt Amerikassa halusivat näyttää tuollaiselta - ehkä nyt ei sentään punatukkaiselta.

- Minulla on uutisia, Rhona sanoi sulkien silmänsä. – Olen mennyt kihloihin.
Aurora halusi haihtua yhdeksi tapetin kukista.

- Kuka on se onnellinen? Vanessa kysyi.
- Etkö arvaa?
- Sano toki kuka, aneli Vanessa.

Aurora halusi tukkia korvansa, mutta hänen sylinsä oli täynnä pyykkiä Hän ei halunnut kuulla Thomasin nimeä tuon rikkaan hemmotellun tytön suusta.

Ote kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö". 1991 (2. painos 1992) Kirjapaja
Aurora-kirjani ovat nyt yksissä kansissa Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2+15 BoD, myös e-kirjana