Tämä kommentti on vastaus Ailin blogissa keväällä käytyyn keskusteluun. Hän kirjoitti arvion kirjastani Aurora ja villikyyhkysten aika. Laitan yleensä kommenttini talteen omaankin blogiini.
Suomalaisia haukuttiin pallopäiksi (round head) ja moitttiin juopottelusta ja "nuotion ympärillä hyppelystä juhannuksena". Naisia pidettiin siisteinä ja taitavina taloudenhoitajina. Oli muotia rikkaissa piireissä, että oli suomalainen keittäjä, kuten oli ollut siinä vaahteralaakson kartanossakin. Miehiä pidettiin kovina työntekijöinä.
Suomalaisista suurin osa oli 1900-luvun alussa rauhallista väkeä. Vasta sisällissodan jälkeen sinne sattui pääsemään joukko punaisia toimittajia, jotka ryhtyivät "käännytystyöhön". Virsikirja vaihtui monilla suomalaispojilla Marxin opukseen. Olihan jo 1900-luvun alussakin Torontossa räätäli, joka luki oppipojilleen Marxia ja Shakespearea. Mainitsen senkin ensimmäisessä Aurora-kirjassa. Tunsin tämän miehen pojanpojan, ja hän oli rojalisti.:)
Tämä punatoimittajien ryhmä pääsi Kanadaan erikoisella tavalla. Eräs kanadalainen upseeri rakastui suomalaiseen tyttöön ja pyysi tätä mukaansa Kanadaan. Tyttö sanoi lähtevänsä, jos veli ja veljen kaverit pääsevät. Niin kävi.
Punaiset toimittajat pääsivät livahtamaan Kanadaan, jonne he eivät olisi muuten päässeet. Mieleen tulee, että keksivätkö he tutustuttaa suomalaistytön ja kanadalaisupseerin toisiinsa. Tapahtumasta tehdystä dokumentista oli jokin aika sitten juttu kanadansuomalaisessa lehdessä. Laitan linkin tänne, jotta näette, että kanadalaisupseeri oli aika vaatimaton (ks. kuva Vapaa Sana -lehden nettisivun alalaidassa) , vähän ressukkamaisen näköinen.
Sen magnolia-talon omistajan, suomalaisrouvan velikin lähti Neuvostoliittoon onneaan etsimään ja jäi sille tielleen. NL:a luultiin ihannemaaksi.
