Ehrensvärd

Ehrensvärd neljäs serkku seitsemän sukupolven takana 
https://www.geni.com/…/Augustin-Ehrensv…/6000000000074565618Sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd is your fourth cousin 7 times removed. We lived in Suomenlinna 1971-1974. Emme tienneet silloin, että Ehrensvärd oli etäserkku, neljäs serkku seitsemän sukupolven takana, mummolleni kolmas serkku. DNA tietää ja papintodistukset. sukulaisuus tuli Turun saksalaisen pormestarin ja hänen virolaisen vaimonsa kautta. Meitä suomalaisia on ollut aina monenlaisia, monista säikeistä tehtyjä (Schaeffer-Konung Johan III:s skeppare och senare borgmästare i Åbo. .)

Lehmien nimet

 Lehmä astelee arvokaasti kulkueessa Sveitsissä, jossa arvostetaan maataloutta.

Ainakin ennen aikaan lehmillä oli ihanat nimet. Teini-ikäiselle tädilleni lehmät olivat lemmikkieläimiä. Hän harjasi niiden otsatukkia. Sisarvainaani anoppi (Olavi Paavolaisen naapuri) ei mennyt  keskikoulun jälkeen Terijoella lukioon, vaan karjakkokouluun, sillä hän tykkäsi niin paljon lehmistä. Evakkona hän päätyi Iisalmelle (Sandelsin) Partalan Moisioon emännäksi.

Lue Iida ja lehmien nimet - jotka löysin Haiharan museosta.

Laivassa matkalla Kanadaan Iidalle tuli koti-ikävä:

”Hänelle tuli ikävä pihlajan ja juhannusruusun tuoksua ja pääskysiä, jotka rakentavat pesäänsä kotimökin räystään alle. Ruiskukkaa työntyy pellon reunalla ja mesimarjat kukkivat kohta ojan pientareella. Maistaako hän enää koskaan mesikkaa?

Entä Kettulan talon lehmät? Hoitavatkohan toiset tytöt niitä hyvin? Keräävätkö niille horsmia radan varrelta? Jutteleeko niille nyt enää kukaan? Iida oli kammannut otsatukatkin lehmiltä ja puhunut niille lempeästi.

Iida itki hiljaa ja tuuditti itsensä uneen muistelemalla kutakin lehmää nimeltä: Rusina, Ihana, Papuna, Onnenkukka ja Prinsessa, Unelma, Mustikka, Omena ja Sitruuna, Heluna, Kielo, Pilkku, Nunna, Mamselli ja sen pieni vasikka Nuppu.”

Vaahteralaakson Aurora, yhteispainos Aurora 1-3,  2014 - Osa I ”Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2. painos 1992),” sivu 50.

Sara Wacklin

Luin historiallisia romaanejani varten myös sukuhistoriaa. Äitini isä pelimanni ja suksimestari Jaakko (Jakob)  Rytkönen oli kotoisin Pielavedeltä, Pielaveden Rytkösiä, ja siksi aloin lukea myös Pielaveden historiaa. Sieltä löytyi sukututkimuksista tuttuja miesten- ja talojen nimiä, mutta löytyi myös kiinnostava nainen Sara Wacklin. 

Kuvassa äitini 37-vuotiaana, pikkusiskoni kastetilaisuudessa. Äiti eli 97-vuotiaaksi.

Kun löysin netistä Sara Wacklinin kuvan, minua alkoi naurattaa: ihan meidän äidin näköinen. Tuollainen Sara Wacklin -ilme oli puheliaalla ja nauravaisella äidilläni harvoin, mutta tarpeeksi usein, jotta tunnistin sen. Ja nuo silmäkulmat ja eräänlainen eksoottinen kolhous, jota näin sukukokouksessa, ainoassa Rytkösten sukukokouksessa, jossa olen käynyt.

Sara Wacklin kertoo kirjassaan Sata muistelmaa Pohjanmaalta" myös sukunsa kantaisästä, tarinan "iisalmelaisesta nuorukaisesta", kovin tutun ja usein toistuneen tämän sukuni historiasta. Teini-ikäinen poika lähtee kävelemään Pielavedeltä Iisalmeen/Ouluun ja löytää kaupungista onnensa niin kuin englantilainen Dick Whittington, joka lähti Lontooseen kissansa kanssa. Näin tapahtui ainakin äidinpuoleisissa Rytkösen ja Räisäsen suvuissa.

Samalla tavalla lähtivät onneaan etsimään monet isoisäni sukulaisista. Yksi serkku, Juho Räisänen, meni juoksupojaksi Iisalmeen Putkolan tavarataloon ja päätyi sen johtajaksi mentyään naimisiin johtajan ja omistajan tyttären kanssa. Tämän sukutarinan kertoi pikkuserkkuni, kyseisen miehen tyttärentytär. Kuuluisia ovat kahden Rytkösen pojan tarinat. Toinen on Aino Ackten äidin Emmy Achten isoisän tarina ja toinen tämä tapaus Wacklin. Se tuli mieleen, kun osuin erääseen uuteen blogiin.

Tyttäreni ilahtui, kun kerroin Sarasta, sillä Sarakin opiskeli Pariisissa kuten tyttäreni. Hän oli myös kuten minä late bloomer, suoritti 45-vuotiaana opettajantutkinnon Pariisissa, perusti koulun, kirjoitti. Lahjakas ja tarmokas nainen.

 

Sara Wacklin on kolmas serkku viiden sukupolven päässä-

Täällä suku

Elisabetin ja Darcyn ystävät ja sukulaiset

Klikkaa kuva suureksi. Facebook, julkiset Jane Austen -sivut.

Mollyn elämä muuttuu

 

Molly pesee kartanon hellaa. Kuva: Matti Amnell. Kirjassa Anna Amnell: "Aurora ja Molly" (1999)

Lapsityövoima oli tavallista 1900-luvun alussa. Kun tyttö pääsi palvelustytöksi, hän sai parempaa ruokaa kuin kotonaan. Se merkitsi usein nälkäkuolemalta pelastumista sekä tytölle itselleen että hänen pienille sisaruksilleen. Tämän näkökohdan lapsityövoimaan opin historian luennoilla. Tyttö oppi laittamaan ruokaa ja hoitamaan kotia ja saattoi säästää rahaa tulevaa perhettään varten. Väinö Tanner kertoo muistelmissaan äidistään, joka oli ollut palvelijana ja oppinut taitavaksi taloudenpitäjäksi. Hän järjesti rautatiellä työssä olevan miehensä kanssa pojalleen Väinölle yliopistokoulutuksen.

Palvelijana oleminen ei ollut lapsuutta sellaisena, kuin me sen käsitämme: leikkiä ja koulunkäyntiä. Mollylle Kanadaan tulo ja kartanon palvelustyttönä olo merkitsi täydellistä elämänmuutosta. Hän oli ollut sitä ennen Irlannissa orpokodissa. Irlannista vietiin paljon lapsia Kanadaan palvelusväeksi ja kasvateiksi. Jotkut pääsivät hyvään kotiin ja saivat kunnollisen ammatin.

Vanhoina aikoina hyväsydämiset ihmiset ottivat orpoja tai kotoaan lähteneitä lapsia kasvateiksi tai omiksi lapsikseen. Minunkin äitini suvussa Rytkösissä on useita esimerkkejä tällaisista tapauksista. Eräs poika pääsi leskiäitinsä kanssa pappilaan, äiti oli palvelijana ja lapset saivat kotiopettajalta samaa opetusta kuin pappilan lapset. Tämä poika valmistui itsekin papiksi ja kulttuurisuvun kantaisäksi. Toinen, Rytkösen suvun vesa hänkin, Pielavedeltä Ouluun talsinut teini-ikäinen poika, pääsi kasvatiksi oululaiseen perheeseen ja koulutettiin kellosepäksi. Hänen lapsenlapsensa oli laulajatar Emmy Achte ja tämän tytär Aino Ackte. Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää. Mollyn tarina Aurora-kirjoissa, Auroran ja Vanessan "suojatiksi" pääseminen ja uusien mahdollisuuksien avautuminen, ei ollut ainutlaatuista tuohon aikaan. Samanlaisia ihmetarinoita ovat meidän aikammme adoptiot, joissa lapsi voi päästä kehitysmaan vaikeista oloista länsimaisen yhteiskunnan hyvin koulutetuksi jäseneksi.