Blogisisko ® Anna Amnell: Venäläinen dacha Huopalahdessa

Blogisisko ® Anna Amnell: Venäläinen dacha Huopalahdessa: Haagan Pappilantie 2 , a photo by Anna Amnell on Flickr. Asuin tässä talossa opiskelijana. Kuvassa mukana sisareni Tuula, joka asui luki...

Venäläisiä Suomessa

Samovaari miellytti kaikkia (Kuva on otettu Haikon kartanohotellissa)

Kenraalikuvernöörin, ruhtinas Obolenskin virka-asunto oli vastapäätä Kappelia, kaunis keltainen rakennus, jonka toisen kerroksen parveketta somisti kuusi valkoista pylvästä.

  Runeberginesplanadilla oli vielä jäätelökauppias kottikärryineen koppalakki päässä valkoinen esiliina edessään huutelemassa:

  - Haroshii maroshii!Sofia-tädin talolle päästiin mukulakivisen Erottajantorin poikki. 

--

Keskellä katua istui resuisia päivänpaahtamia venäläisiä asettelemassa katukiviä. He olivat pitkäpartaisia korkeaposkisia miehiä punaisissa pitkissä talonpojan paidoissa, housunlahkeet saappaanvarsiin työnnettyinä.Kadunlaskijat alkoivat syödä välipalaa, kaivoivat eväät pusseistaan, tummaa limppua ja suolakurkkua. Joku otti taskustaan huuliharpun ja alkoi soittaa alakuloista sävelmää." Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut 1993, sivu 92.

1900-luvun alun Pariisin kuvaaja

Pietarilaissyntyinen  Jean Béraud (1849-1935)
The Milliner on the Champs Elysées

Le Boulevard Saint-Denis

Olga, maahanmuuttaja 1900-luvun alussa

Helsinkiin on muuttanut ennenkin ihmisiä ulkomailta, myös paluumuuttajia. Lapsia on lähetetty sukulaisten luo. Sellainen on 13-vuotias Olga kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut". Hänen äitinsä on venäläinen ja isä pietarinsuomalainen. Olga on asunut koko ikänsä Pietarissa ja käynyt Suomessa vain perheen Terijoen huvilalla. Kun Olgan sisar Elisabet joutuu huonoon seuraan anarkistipoikaystävän mukana, hänet viedään Sveitsiin sisäoppilaitokseen. Olga lähetetään äitinsä sisaren Sofian luo Helsinkiin. Olga on onneton. Hän pakenee usein tädin Bulevardilla olevan puutalon ullakolle salaiseen paikkaansa. Syksyllä hänet laitetaan Bulevardin tyttökouluun oppimaan suomea. Siellä häntä ryssitellään. Kestää aikansa ennen kuin hän saa ystäviä.

Kesällä 1903 ennen koulun alkamista ja Aurora-serkun paluuta Kanadasta:

Olga oli järjestänyt itselleen piilopaikan ullakolle talon päätyyn kuusikulmaisen ikkunan viereen. Hän oli raahannut sinne käpäläjalkaisen divaanin ja matalan jakkaran, jolle hän oli laittanut joitakin kehystettyjä valokuvia.
  Kylminä ja sateisina päivinä Olga oli lojunut tuntikausia haalistuneella kretonkipäällysteisellä divaanilla ja ahminut kirjan toisensa jälkeen setänsä ja tätinsä laajasta kirjastosta.
  Olga avasi ikkunan ja kurkisteli ulos. Bulevardilla oli Pietarin ihmisvilinään tottuneen Olgan mielestä aivan tyhjää, vain muutamia hevosia lönkyttelemässä ajurinrattaat perässään ja naisia kävelemässä koirineen ja päivänvarjoineen. Kadun varressa oli yksinäiset kottikärryt ja pieni tyttö hyppynaruineen.
  Ei ollut tuttua ihmisjoukkojen kohinaa, ei nopeitten hevosten kavioitten kopinaa, ei avaria toreja, ei mahtavia patsaita ja siltoja, ei palatseja eikä loistoa. Helsinki tuntui Olgasta pikku hiirulaiselta Pietarin rinnalla.
  Jos nousi palotornin mäelle Korkeavuorenkadulla, näki kolme isoa kirkkoa, siellä täällä kivitaloja puutalojen keskellä, ja sitten alkoikin jo maaseutu.
  – Skutsno, skutsno, mutisi Olga. Kaikki oli todellakin tylsää Helsingissä.
  Löytyisikö tällaisesta pikkukaupungista edes uutta päiväkirjaa? Olga oli menossa jo puolivälissä entisessä, jonka hän oli ostanut isänsä kanssa Pietarissa Nevski Prospektilta Treumannin kaupasta, jonka ikkunassa riippui koristeena ainakin metrin pituinen Faberin jättiläislyijykynä.*
  Istuessaan tuossa pölyisessä ullakkohuoneessa Olga tunsi olevansa maailman onnettomin ja yksinäisin tyttö. Hänellä oli koti-ikävä ja varsinkin huvila-ikävä.

* Nabokov kertoo muistelmissaan tästä kirjakaupasta (Puhu, muisti)

Anna Amnell (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen): Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja 1993

Lisäys:

Kommentti Kemppisen blogissa ”Surullinen tapaus” 28.4.2010

Luen juuri Natalia Baschmakoffin ja Marja Leinosen teosta "Russian Life in Finland 1917-1939: Local and Oral History."(2001).

Ainahan on puhuttu kenraaleista, jotka päätyivät autonkuljettajiksi ja hissinkuljettajiksi Pariisiin, mutta on unohdettu, että suurin osa vallankumosta paenneista oli tavallisia ihmisiä, jotka menettivät isänmaansa, kotinsa ja kaiken omaisuutensa.

Ensin pakenivat oppineet ja varakkaat, mutta heidän jälkeensä pakeni ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikkialta Venäjältä.

On kummallista, että suomalaiset kohdistivat vihansa juuri venäläisiin pakolaisiin, jotka olivat kommunismin uhreja. On liikuttavaa lukea näiden ihmisten elämästä.

Venäläisiä vihattiin niin paljon, että Mannerheimkin joutui salaamaan suomalaisilta yhteytensä venäläisiin emigrantteihin, joita hän auttoi monin tavoin taloudellisesti ja muutoinkin.

Venäläisiä pakolaisia levisi kaikille maailman kulmille. Heitä ei vihattu muualla, mutta heidän toimeentulonsa oli vaikeaa. Pahinta oli menettää kokonaan menneisyytensä ja kotimaansa. (ks Leonid & Marina Vlasov: "Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit. Historia kirjeissä." 2007 Suom. Jukka Mallinen)

Haikko: Venäläistä tunnelmaa

Klikkaa kuvia ja katso niitä suurempina. Click and see the larger size. Hotel Haikko Manor Spa. Click label 'Haikko' below to see all Haikko pictures.
Venäläisyys yllätti minut Haikon kartanohotellissa. Ajattelin, olisinpa tiennyt tämän paikan aikaisemmin.

Kulloinkin vallitsevasta poliittisesta tilanteesta huolimatta suomalaisilla ja venäläisillä on ollut nimittäin normaaleja ihmisten välisiä suhteita. Tämä on yksi keskeinen teema myös 1990-luvulla ilmestyneissä Aurora-kirjoissani: Auroran äiti oli venäläinen ja isä suomalainen. Auroran kaksi tätiäkin oli naimisissa suomalaisten kanssa, toinen asui Helsingissä ja toinen muutti vuoden 1905 tapahtumien jälkeen Helsinkiin.

"Ovet olivat kaikki selkoselällään, salin korkeat pariovetkin. Hilmaa katsoivat seiniltä rouva-vainaan esi-isien ja rakkaan keisari Aleksanterin II:n muotokuvat. Huoneen perällä hämärässä oli muotokuva rouvasta nuoruusvuosilta Pietarista. Kaunis oli rouva, lempeä ja tummatukkainen, Aurorasta oli tullut isäänsä vaaleaverinen, mutta oli yhtä siro kuin äitinsä."
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)




Kuvia Venäjän viimeisen tsaarin perheestä Haikon kartanohotellin Romanov-salissa.

Romanov-salissa on valokuvia vallankumouksellisten murhaaman tsaariperheen jäsenistä. Kartanolla ja vallankumouksessa eloon jääneillä Romanoveilla on läheisiä yhteyksiä, sillä eräs tsaariperheen jäsen, suuriruhtinas Kiril, jäi eloon ja pakeni perheineen Suomeen. Suosittelen "Haikon kartano" -kirjaa (Soini & Toivanen & Hirvisaari. 2006. 3. painos) kaikille niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin Haikon seudun ja Haikon kartanon sekä Romanovien ja yleensäkin venäläisyyden moniin kiinnostaviin yhtymäkohtiin.



Haikon kartanohotellissa on vitriineissä venäläistä posliinia 1800-luvulta.

Aurora ja hänen serkkunsa Olga ovat olleet kaupungilla, kun Helsingissä oli suurlakko vuonna 1905. He tulevat Bulevardilla asuvan Sofia-tädin luon viluissaan ja nälissään:

"- Tulkaapa, tytöt, tänne kakluunin luo lämmittelemään, sanoi Sofia-täti. Olga ja Aurora lämmittelivät käsiään uunin kyljessä. Jenny otti hohtavia hiiliä uunista ja laittoi niitä samovaariin, joka tuhisi kohta kodikkaasti keskellä pöytää.
- Tässä on kuumoo porssikeettoo lihapiirakoitten kanssa, sanoi Vilhelmiina.
- Samovaari ja borssikeitto me halutaan venäläisiltä, sanoi Aurora nauraen.
- Ja monta muutakin hyvää asiaa, sanoi Kasimir-setä. - Pitää osata erottaa jyvät akanoista.

(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)




Kanadalainen Thomas hiihtää Helsingissä vuonna 1905:

"Merelle, sinne hän halusi. Hän tunsi olevansa yksin lumisessa Helsingissä. Kaupunkilaiset istuivat kotonaan öljylamppujensa vieressä aterioimassa. Vihreässä talossa soitti kotiorkesteri ja pieni Auroran näköinen tyttö soitti viuluaan ikkunan ääressä.

Eräässä Kaivopuiston kodikkaassa puutalossa iso perhe istui pöydän ääressä samovaarin ympärillä. Olivatko he suomalaisia vai venäläisiä? He olivat suomalaisia, sillä heillä oli omien suurmiestensä kipsisiä rintakuvia kaapin päällä. Samovaarin hyväksyivät kiihkeimmätkin suomalaiset separatistit. Sen oli Thomas huomannut."

(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)



Pietarinsuomalainen Olga on lähetetty Suomeen sukulaisten luo vuonna 1905 ja perhe muuttaa pysyvästi Suomeen.

"Illalla Olga meni aikaisin nukkumaan, nukahti pian ja oli taas unessa kotonaan Pietarissa. Hän kulki korkeissa huoneissa, hyppeli vuoroin palmujen alla ja vuoroin katonrajassa kristallikruunuja hipoen, liukui isokukkaisia oviverhoja myöten lattialle ja pomppasi notkeasti kuin kissa plyysisohville ja hyppäsi tuolien ja kaappien päälle.
Ruokasalin kaksoisovet olivat auki. Isoäiti Nina Aleksandrova nyökytteli kultakehyksissä musta pitsinen leskenmyssy päässään. Pappa, mamma ja Elisabet istuivat tumman kiiltävän pöydän ääressä samovaarin ympärillä hymyilevinä ja onnellisina.
- Olga on tullut kotiin, sanoi pappa iloisella äänellä. Olga hymyili ja puristi unessa teddykarhua sylissään.
(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)



Aurora-sarjan kolme ensimmäistä kirjaa on julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen.
Kirjat "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" ja "Aurora ja Pietari serkut" tapahtuvat 1900-luvun alun Suomessa.

Klikkaa alla olevaa sanaa 'Haikko', jotta näet kaikki Haikko-kuvat tässä blogissa.