Ernest Thompson Seton ja Toronto

Ernest Thompson-Setonin sukulaiset omistivat Spadinan, talon Don -joen laakson reunalla. 

[Spadina: A Story of Old Toronto 2000 [1957] by Austin Thompson Seton]

Ernest Thompson-Seton

Kommenttini: Ernest Thompson Seton oli skotlantilaista sukua oleva britti, joka muutti 6-vuotiaana Torontoon. Hän opiskeli taidetta Torontossa, Lontoossa ja Pariisissa. Setonin sukulaisilla oli Don-joen laakson reunalla talo, jolle oli annettu intiaaninimi Spadina. Don-joen ja sen sivujokien laaksot olivat Setonin poikavuosien paratiisi, ja siellä leikityt intiaanileikit ovat pohjana mm kirjalle Two Little Savages.

Nuo rehevät luonnonkauniit laaksot ja rotkot ovat säilyneet miltei koskemattomina ja tulivat tutuiksi siirtolaisuusvuosinani. Laaksojen ja Toronton ainutlaatuinen luonto ja 1980-luvulla Viktorian ja Edwardin ajan museona toimiva Spadina innoittivat minut kirjoittamaan nuortenkirjat 1900-luvun alun Torontosta.

Laakso Torontossa Asuimme lähellä Donin ja sen sivujoen laaksoja ja kävelimme niisssä usein

Laaksojen luonto on ainutlaatuista, sillä jääkauden aikana niihin muodostui aivan oma kasvillisuus, joka poikkeaa niitä ympäröivästä luonnosta. Pidin luontopäiväkirjaa laaksossa kävellessäni, sillä aloin jo silloin 1980-luvun loppuolella suunnitella kirjaa Torontosta. Laaksolla oli siinä hyvin tärkeä osuus. Niinpä esikoiskirjani alkaakin kuvauksella laaksosta, joka on tavallaan yksi päähenkilöistä sekä ensimmäisessä että kolmannessa Aurora-kirjassani.

Mieheni kävelyllä laaksossa

Toronton laaksot ja Aurora-kirjat

Kevätmyrsky. Springstorm

Olin eräänä aamuna kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa nousi yhtäkkiä myrsky. Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Puut alkoivat heilua, kuin joku olisi ravistellut niitä. Näytti siltä,  kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja nousisivat ilmaan.  Äkkiä yksi puista kaatui rytisten ja kuului huuto. Sitten myrsky oli hetkessä ohi. Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko kukaan jäänyt puun alle. 

Onneksi paikalla ei ollut ketään. Mutta Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet tulivat melkein samassa ja pohdimme yhdessä, miten hirveää jälkeä olisi tullut, jos puistossa olisi ollut paljon  ihmisiä, vaikkapa tulossa konsertista Johanneksen kirkosta. 
Siirsin tämän kokemuksen muunneltuna toiseen kirjaani Terijoelle:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan . Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 

  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993,  kaikki Aurora-kirjat nyt myös yksissä kansisssa: Vaahteralaakson Aurora 2014)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa  Aurora ja villikyyyhkysten aika (1995), joka tapahtuu kokonaan Kanadassa. Myrsky alkaa myyttiseltä Niagaralta -  jossa on usein nykyäänkin myrskyjä - ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi. (Niagara-kuvan otti nähtävästi poikani eräällä monista matkoistamme Niagaralle.)

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. 



[Johanneksen kirkon tornissa on täsmälleen samanlaiset gargoilit kuin Toronton vanhan kaupoungintalon tornissa!)



Nämä  gargoilit tuijottivat minua kahdenkymmenen vuoden ajan Ullanlinnassa joka päivä.

Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.  Kuvassa laakso Krk-saarelta. Toronton laaksot ovat myös hyvin suuria, niiden pohjalla virtaa Don-joki sivuhaaroinen. 

Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.

  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.

 Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla.
Tämän kartanon kuvasin laivalta Tukholman saaristosta. Se muistuttaa Pohjois-Amerikan viktoriaanisia taloja.


 Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.

(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)
Viktorian ajalle tyypillinen valurautapenkki Pyhän Laurin kirkon hautausmaalta Vantaalta. 

Miksi olen kuvannut myrskyä Aurora-kirjoissani? Siinä on selvästi tietoistakin symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt näissäkin kuvauksissa sekä omaa kokemustani että faktoja 1900-luvun alun kulttuurista. 

Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Faktaa: Myrskyt ovat edelleen usein hyvin rajuja Niagaralla ja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).
Kattopellit repeilivät ja katu halkesi ensimmäisen opiskelija-asuntoni vieressä kadulla Rööperissä.
 Kun myrsky riehui Rööperissä. Ja minä vain nukuin!

Katso Toukokuu-kuvat Pieni lintu-blogissa

Kanadan luonto Aurora-kirjoissa

Pesukarhu suurkaupungissa. Kuvasin tämän lemmikkkipesukarhun Pietarissa keväällä 2014

Olen asunut Yhdysvalloissa vuoden ja Kanadassa yhdeksän vuotta. Paljon luonnonkauneutta tallentui mieleeni noina vuosina. Jotain siitä olen halunnut siirtää Aurora-kirjoihin. Toronton eläimet ja varsinkin sen laaksojen luonto ovat keskeisessä asemassa Aurora-kirjoissani.

Luonto oli lähellä siinä miljoonakaupungissa. Pesukarhukin tuli tutuksi. Puutarhaan tuli pesukarhuperhe, emo kiipesi päärynäpuuhun ja heitteli hedelmiä pennuille, jotka odottivat puun juurella. Roskalaatikoitten kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät päässeet penkomaan niitä ja levittelemään roskia. Pesukarhuja asui pilvenpiirtäjien tuuletuskanavissa ja metrotunneleissa.

Eräänä päivä kerrottiin sanomalehdessä, että palokunta oli hälyytetty tekemään erikoisoperaatio: pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinää korkeuksiin. Operaatio onnistui.

Kesät olivat pitkiä ja lämpimiä. Puutarhassa kasvoi valtava magnolia, kolibrit lentelevät pihalla. Laaksojen luonto oli rehevää.

Kuvaan Aurora-kirjoissa 1900-luvun alun luontoa. Siihen aikaan Toronton laaksot ja rotkot olivat vielä rehevämpiä kuin nykyaikana. Purojen vettä saattoi juoda. Ne olivat paratiisi, jota Ernest Thompson-Seton on kuvannut luontokirjoissaan. Nuo Setonin kuvaamat Don-joen laakson seudut tulivat minulle tutuiksi päiväkävelyillä, joita tein laaksoihin mieheni kanssa. Kanadan ja yleensä Pohjois-Amerikan luontoa minulla on monesti ikävä.

Kirjailijan sukulaiset omistivat laakson reunalla olevan kartanon, jolle oli annettu intiaanikieltä oleva nimi Spadina. Tämä talo on ollut osittain esikuvana Aurora-kirjojen kartanolle.

Kävelyt Toronton laaksoissa

Kuvassa mieheni kävelemässä Toronton kotimme lähellä olevassa laaksossa. On nähtävästi syksy. Muutin kuvan mustavalkoiseksi, jotta siihen tulee 1900-luvun alun tunnelmaa. Pidin välillä luontopäiväkirjaa laaksossa kulkiessani, ja jotkin kohdat ensimmäisestä Aurora kirjastani ovat suoraan luontopäiväkirjastani. Aurora-kirjojen laakso on yhdistelmä useista Toronton laaksoista.

Kävelimme tässäkin puistossa jatkuvasti, joten kuvaamista siirsi, ajatteli, että se on aina lähellä. Sitten äkkiä muutimmekin takaisin Suomeen, ja muutto toi paljon muuta puuhaa. Pitäisi ottaa aina valokuvat heti, kun muuttaa johonkin uuteen paikkaan.

Earl Bales Park oli meille lähin laakso viimeisinä Toronton vuosinamme.  Se on hyvin suosittu kaikkina vuodenaikoina kuten muutkin Toronton laaksoista.  Earl Bales Park on omistettu Rauol Wallenbergille.

Puistoissa , lue tästä tai klikkaa alla olevia hakusanoja.
Donjoen laakso kuvasarja Donjoen ja sen sivujokien laaksot ovat Toronton sydän.

Toronton puistot

Yellow Creek, puro joka virtaa eräässä Toronton laaksoista. Monesti ne ovat oikeammin rotkoja, jyrkkäreunaisia ja säilyneet sen vuoksi enimmäkseen luonnontilassa.


Katselin juuri Toronton karttaa. Asuin Torontossa seitsemän vuotta ja koko ajan oli jokin laakso lähellä, ensin oli aivan vieressä Taylor Creek Park, joka on eräs Don-joen sivujokien laaksoista. Lähellä oli myös Ernest Thompson Seton -puisto. Loppuajan asuimme lähellä Earl Bales puistoa, joka ei ollut yhtä luonnonvaraisessa tilassa, mutta sinne oli helppo laskeutua ja löysimme sieltä kauniita paikkoja, joissa kävimme välillä päivittäin. Earl Bales puistoon vievä päätie on nimeltään Raoul Wallenberg Road, puistossa esitetään kesäteatteria, näin siellä esimerkiksi Shakespearen näytelmiä ilmaisnäytäntöinä. Siellä voi harrastaa talviurheilua.


Pidin välillä luontopäiväkirjaa ja käytin sitä, kun kirjoitin Toronton luonnosta Aurora-kirjoissani.
Photo: Simon P/Wikipedia

Anna Amnellin Aurora-kirjat kertovat Torontosta

Don Valley, Toronto, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kuvassa on Don-joen laakso, jonka maisemista Aurora-kirjani kertovat. Aurora Koivu on suomalaisen lehtimiehen ja kasvitieteilijän teini-ikäinen tytär. Äiti on kuollut, ja kun isä karkotetaan Suomesta Bobrikovin toimesta, tytär lähtee isänsä luo Kanadaan.

Kun isää ei löydykään, Aurora päättää mennä palvelustytöksi torontolaiseen kartanoon. Siitä alkaa seikkailu, joka muuttaa hänen elämänsä suunnan.

Aurora-kirjat ovat historiallisia nuortenromaaneja. Niissä on tutkittu tausta, 1900-luvun alun Helsinki ja Toronto, Kanadan luonto, Edwardin ajan yhteiskunnan elämäntyyli, pukuhistoria, sisustus. Mutta tärkeintä on Auroran kasvutarina.

Otsikkokuvan alla on video, josta voi tutustua Spadinan kartanoon, joka on museona Torontossa. Asuin 1980-luvun Kanadassa, seitsemän vuotta Torontossa. Kun tein Kotilieteen lehtijuttua Viktorian tyylistä kävin myös Spadinassa, joka oli juuri avattu museona ja kalustettu siihen aikaan Viktorian tyyliin. Videossa näet nykyisen sisustuksen, 1920-luvun tyylin, I. maailmansodan jälkeisen Spadinan.

Spadinan sali, keittiö, ruokasali ja puutarha olivat yhtenä esikuvana Aurora-kirjoja kirjoittaessani. Tärkein oli kuitenkin Don-joen-laakso ja sen luonto, jota jo Ernest Thompson Seton kkuvasi kirjoissaan. Se on minulle tuttu paikka, sillä olin siellä jopa päivittäin kävelemässä mieheni kanssa ja pidin ajoittain luontopäväkirjaa.

Tästä blogista saat lisätietoa Aurora-kirjoistani. Ne ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä on kirjastoissa. Tervetuloa tutustumaan sortovuosien tyttöön Auroraan ja Kanadaan, jonne niin monet suomalaiset nuoret naiset ja miehet muuttivat 1900-luvun alussakin.

Don joen ja sen sivujokien laaksot on valtavan suuri alue. Katso taiteilija Katrin Rayn koko kuvasarja Valley of Seasons eli Don Valley eri vuodenaikoina. Ymmärrät, miksi ihastuin tähän laaksoon. Kuvaan vain yhtä aluetta tästä suuresta laaksosta. Sen luontoa eri vuodenaikoina.

Aurora-kirjat ja Bookcrossing 2

Bookcrossing-sivuilla Aurora-kirjoistani (mm Kemppu 2.3.2010, Lukutoukkanen 7.7.2010)
ja http://www.bookcrossing.com/journal/8369837/

Aurora, Vaahteralaakson tyttö alkaa Donjoen laaksosta. Kerron muun muassa siitä, miten Thomas juoksee teini-ikäisenä laaksossa vaahteroiden keskellä, hän mm vertaa ihmisiä vaahteroihin,  jotka alkavat tuottaa vasta vanhoina. Aurora ja Thomas tapaavat useita kertoja laaksossa. Kirjan lopussa Aurora ja Thomas hyvästelevät toisensa lumisessa laaksossa. Kirja "Aurora ja villikyyhkysten aika" alkaa laaksossa raivoavasta myrskystä. Voidaan sanoa, että laakso on eräs Aurora-kirjojen päähenkilöistä.

Värikollaasi 34

Tämä ei ole värikollaasi 34, ole hyvä siirry oikeaan blogiin, Blogisisko-blogiini, jossa se on. Lohdutukseksi laitoin tänne tuon kukan, torontolaisessa laaksosa kasvavan trilliumin.

Toronton laaksot ja Aurora-kirjat

Tämä Don-joen laaksossa sijaitseva puisto on mukana Aurora-kirjoissa sellaisena, kuin se oli 1900-luvun alussa.

Toronton syvät laaksot muodostavat urbaanin metsän. Laaksojen jyrkät reunat, vuolaasti tulvivat joet ja laaksoissa usein raivonneet rajut myrskyt ovat olleet syynä siihen, että laaksoihin ei ole  rakennettu taloja. Suurin osa laaksoista on säilytetty luonnonpuistoina, jotka ovat miltei koskemattomassa tilassa.
Toronton seutu muodostui viimeisen jääkauden aikana eli noin 12000 vuotta sitten.

Suurin laaksoista, Don Valley, on Suomessakin tunnettu Ernest Thompson Setonin luontokirjoista, joissa se esiintyy vielä luonnontilassa. Juuri Don Valley on joutunut kokemaan suuria muutoksia Toronton muuttuessa suurkaupungiksi.

Ernest Thompson Seton asui kouluvuotensa 1800-luvun loppupuolen Torontossa, jonne hänen perheensä oli muuttanut Englannista. Hänen sukulaisensa omistivat torontolaisen laakson reunalla olevan Spadinan kartanon, joka on ollut osittain esikuvana Aurora-kirjojeni kartanolle. Spadina toimii museona, ja on nykyään entistettynä 1920-luvun asuun (ks Facebook/Spadina Museum).

Vierailin Spadinassa useaan kertaan Torontossa asuessani. Siihen aikaan se oli sisustettu lähinnä viktoriaanis-edwardiaaniseen tyyliin. Kirjani kartano sai nimensä torontolaisen Rosedale-kartanon mukaan, vaikka ensimmäisen kirjani nimessä esiintyvä Vaahteralaakso sopii sille paljon paremmin, ja kolmanteen painokseen tulen muuttamaan kartanon nimen siihen muotoon. (Rosedale on nykyään eräs Toronton kaupunginosista.)

Aurora-kirjojen Vaahteralaakso on yhdistelmä useita laaksoja, joissa olen kävellyt Torontossa asuessani .  Laaksojen luonto on ainutlaatuista, sillä jääkauden aikana niihin muodostui aivan oma kasvillisuus, joka poikkeaa niitä ympäröivästä luonnosta. Pidin luontopäiväkirjaa laaksossa kävellessäni, sillä aloin jo silloin 1980-luvun lopppuolella suunnitella kirjaa Torontosta. Laaksolla oli siinä hyvin tärkeä osuus. Niinpä esikoiskirjani alkaakin kuvauksella laaksosta, joka on tavallaan yksi päähenkilöistä sekä ensimmäisessä että kolmannessa kirjassani.

Sekä ensimmäinen että kolmas Aurora-kirjani alkavat tästä myyttisestä laaksosta. Toronton synty ensimmäisessä ja kolmannessa myrsky, joita oli laaksoissa usein. Kirjoitin Aurora-kirjat palattuani Suomeen, vasta 1990-luvulla. Kirjat ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä on kirjastoissa.



Toby-kissa haudattiin laaksoon. Toby esiintyy Aurora-kirjoissa omana itsenään.

Artikkelini sokerivaahteroista Suomen luonto -lehdessä
Don Valley -laaksossa kasvoi yli 40 metriä korkeita sokerivaahteroita, jotka olivat yli metrin läpimitaltaan. (Charles Sauriol "Rememebering Don")