Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Amnell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Amnell. Näytä kaikki tekstit

8.6.2020

Vaahteralaakson Aurora


Vaahteralaakson Aurora Sibeliuspuistossa


Kansi ja kuvitus on vanhimman lapseni opiskeluajalta. Hän on opiskellut taidetta Toronton yliopistossa (University College) ja Pariisissa. Kuvassa Matti Amnell
Kirjassa on kuvituksena 1-3 osan (1991, 1993, 1995 Kirjapaja) kannet sekä m/v - kuvitusta kirjasta Anna Amnell: Aurora ja Molly (1999 Kirjapaja), joka ei sisälly yhteispainokseen, sillä se on Auroran tarina suunnattuna nuoremmille lukijoille.

Vuoteen 1998 kirjoitin lehtijutut ja kirjat nimellä Pirkko Pekkarinen. 1990-luvulla lapsemme ottivat käyttöön isoäitinsä Aurora Pekkarinen ( o.s. Amnell) tyttönimen ja vuonna 1998 myös mieheni Matti T. Amnell  ja myöskin minä. Aloin kirjoittaa nimellä Anna Amnell ja alussa myös  Pirkko Anna Amnell.


KS myös Kirjasampo INFO

6.4.2020

Pariisissa 1900


Katso videot. Lue tekstinäyte.
Lhttps://www.youtube.com/watch?v=kghruabCk9g&fbclid=IwAR0Uqpv1oNjPXB1-q5HVhcWdWcePcHOGFMwLO9kiyeE7z3TZ7Ez8UEPywBU
#Paris Capitale de la #France en 1900 Composition Colorisation After effects Grâce à la technologie de l'image et des logiciels puissants il est possible de voir le passé encore mieux et en couleur Rapellez vous à La Ciotat c'est ici qu'a commencer le #Cinéma avec les frères lumières et le Cinéma Eden Théâtre

Thomas Austin on Euroopan matkalla nuoren enonsa Edwardin kanssa vuonna 1903.

Tekstinäyte kirjastani Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2.painos 1992) ja Yhteisniden Vaahteralaakson Aurora 2015:

Pariisi oli Thomasille tuhannen ja yhden yön maailma. Hän rakasti kaikkea Pariisissa. Aamuisin hän heräsi katukauppiaitten huutoihin ja avasi ranskalaiset ikkunat selkoselälleen. Hän hotkaisi maitokahvin ja voisarvet ja kiiruhti torille, joka oli täynnä värejä, tuoksuja, ääniä ja muotoja. Mestarikokit olivat tulleet sinne jo aamuvarhain valitsemaan ravintolaansa parhaat kalat, vihannekset ja hedelmät.

Pieni musta luonnoslehtiö taskussa ja Baedeker* kainalossa Thomas puikkelehti Pariisin uusilla leveillä bulevardeilla, jotka olivat puolen päivän aikaan täynnä ratsastajia, hevosrattaita, hevosten vetämiä monikerroksisia raitiotievaunuja ja jopa kimaltelevia bensiinintuoksuisia automobiileja, jotka kiehtoivat varsinkin Edwardia.

Thomas ajoi polkupyörällä Boulognen metsässä ja käveli Seinen rannalla etsien lempikirjojaan vanhojen kirjojen myyntikojuista. Hän osti kuumia kastanjoita katukauppiaalta ja ajoi kahden hevosen vetämässä raitiotievaunussa Montmartrelle. Hän piirsi siellä kuvia tuulimyllyistä ja nuorista pariisittarista, jotka asettivat kukkakimppuja sen pienen talon portaille, jossa Taiteilijaelämää-oopperan sankarittaren Mimi Pinsonin kerrottiin eläneen.

Thomasia kiehtoi kiihkeä jännitys Pariisin taidegallerioissa, joissa oli aina jotain uutta ja kapinallista nähtävänä. Hän vietti päiväkausia Louvressa, piirsi ja käveli huoneesta toiseen. Taiteilijakorttelien kahviloissa istuessaan hän sai olla juuri se ihminen, joksi hän oli syntynyt. Hän tunsi itsensä kylläkin sivistymättömäksi ja kömpelöksi tyylikkäitten ja terävä-älyisten pariisilaisten elämää seuratessaan, mutta viihtyi siitä huolimatta paremmin eurooppalaisten kuin maanmiestensä parissa.

Baedeker* = Pariisin matkaopas

12.4.2019

Aurora Suomessa ja Kanadassa kaikkina vuodenaikoina




1900-luvun alun elämää kaikkina vuodenaikoina Suomessa ja Kanadassa. Edwardin aika, sortovuodet, Toronto, Helsinki, "Iisalmi". Yhteisnide 1990-luvulla (1991, 1993 , 1999) ilmestyneistä Aurora-kirjoistani. Historian huminaa e-kirjana ja paperikirjana. Vanhan ajan tyttökirjan lailla koko perheen kirja.
Nettikaupoista

29.3.2019

Vuodenajat


Art Nouveau-lasimaalaus kuvattu Pietarin ja Paavalin linnoituksen museossa Pietarissa. Keskellä poikani tekemä kuva kirjaan Aurora ja Pietarin serkut, joka kertoo Auroran ja hänen pietarinsuomalaisen paluumuuttajaserkkunsa Olgan kouluvuodesta 1905. Se on nyt kolmen ensimmäisen Aurora-kirjan yhteispainoksen Vaahteralaakson Aurora kannessa. Kirjaa on pehmeäkantisena paperikirjana ja e-kirjana saatavissa nettikaupoista.

17.2.2019

Aurora-kirjat, sortovuodet, suomettuminen


Luen Aleksi Mainion kirjaa Erkon kylmä sota. Helsingin Sanomat Moskovan varjossa. 2018. Kuvassa sivu, jossa kerrotaan Erkon perheen lähdöstä Amerikkaan karkotettuina. Vieressä on sivu kirjastani Aurora Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992)


Kirja-arvostelut ensimmäisistä Aurora-kirjoistani Helsingin Sanomissa 1991 ja 1994. Julkaisin kirjat nimellä Pirkko Pekkarinen, Otimme koko perhe 1990-luvun lopulla käyttöön mieheni äidin tyttönimen Amnell, ensin lapsemme ja sitten mieheni ja minä. Ensimmäisen Aurora-kirjani helppolukuinen versio ilmestyi uudella kirjailijanimelläni. Anna Amnell: Aurora ja Molly. 1999.
 Aurora-kirjojen 1-3 yhteispainos on myynnissä paperikirjana ja E-kirjana.
Otteita muista kirja-arvosteluista. 
https://aurorakirjat.blogspot.com/p/aurora-kirjoista-sanottua.html

1.2.2019

Maalaistytöt kaupungissa


Moniin helsinkiläisperheisiin valittiin palveluskunta aina samasta kylästä. Ehkä perheen isoisä oli ollut siellä virassa tai muut sukulaiset ja siellä oli vietetty kesälomia lapsuudesta asti. Tiedettiin, millaisia kylän tytöt olivat, murrekin oli tuttu. Maalaistytöt muuuttuivat, kun tulivat Helsinkiin. Mutta muuttui Helsinkikin, sillä murteet vaikuttivat kaupungissa puhuttuun suomeen - tai ruotsiin, jos tytöt tulivat ruotsinkielisiltä seuduilta. Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut on yksi tärkeimmistä teemoista juuri tämä maalaistyttöjen tulo Helsinkiin.
"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."Salla Kopela http://aurorakirjat.blogspot.fi/p/aurora-kirjoista-sanottua…



Kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjasta on yhteisnide, jota saa nettikaupoista ja kirjastoista , yleensä lastenosastolta. se sopisi mielestäni myös aikuistenn osastollle.
Vuodesta 1999 olen julkaissut kirjani nimellä Anna Amnell. Otimme koko perhe käyttöön mieheni äidin tyttönimen Amnell. Mieheni isän sukunimi Pekkarinen on hyvin yleinen Savossa ainakin. Amnelleja on vähän, Helsingissä vain muutama.

5.12.2018

joululahjaksi tyttärelle, äidille tai isoäidille


Osta joululahjaksi tyttärelle, äidille tai isoäidille


Tämä kirja on useimmiten lastenosastolla, mutta se on monille aikuisille nostalgiakirja ja 1900-luvun alun siirtolaiskuvaus. Alkuperäiset Aurora-kirjani ovat loppuneet esimerkiksi Helsingin kirjastoista melkein kokonaan, ehkä kuluneet puhki tai muuten vain poistettu. Olisi toivottavaa, että tätä kirjaa hankittaisiin useampia kappaleita. Nyt tätä voi hankkia nettikaupoista. Kirjastot voivat hankkia tämän yhteispainoksen nidottuna. Yhteispainoksn kanskuva on sama kuin kirjassani Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja sen on tehnyt poikani Matti Amnell (aikaisemmin Pekkarinen)
E-kirja ehtii vielä joululahjaksi

Otteita arvioista:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992 )


Anna Amnell "on kirjoittanut vanhan kunnon tyttökirjan, jossa suomalainen päähenkilö seikkailee Amerikan mantereella".
Kirjamaailma ja uudet kirjat, kirjakerhoesitteet

"Kirjaan eläytyy niin paljon, että luulisi olevan yksi palvelijoista."
Maria Suokas, 11 v, Iltalehden lastenraati

"…sitä voisi luonnehtia myös eräänä näkökulmana lähihistoriaamme – nuoren tytön silmin katsellaan vain eri asioita kuin aikamiessiirtolaisen vinkkelistä."
Jaana Viuhko, Iisalmen Sanomat

"--kertojanansiot ovat miljöökuvauksessa, lähes visuaalisissa Kanadan luonnon ja maisemien tunnelmissa."
Kerttu Manninen, Lapsen maailma

"Rasismista ja kansallisesta itsekkyydestä on mahdollista ohjata ulos näin kiehtovalla tavalla."
Anna-Maija Raittila, Kotimaa

"Nykyajan nuorella ja Auroralla on ainakin yksi yhteinen piirre: molemmat elävät turvattomassa maailmassa. Auroran ja nykyajan nuoren turvattomuuden syyt ovat tosin erilaiset."
Kati Haapakoski, Vaahteranlehti

Aurora ja Pietarin serkut (1993)

"Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä. - - Henkilöistä Olga on aidoin. Hän on juuri niin raikas, raju ja mököttävä, kuin vain murrosikäinen tyttö voi olla."
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat

Tuntee katselevansa maalausta, kuvaa, jonka nähtyään tietää vuosisadan vaihteesta jotain aistien kautta välittynyttä."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat

"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."
Salla Korpela, Kirkko ja kaupunki

Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) Kirjapaja

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen Pirkko Pekkarinen (= Anna Amnell) många dagsaktuella problem. Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto.
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996 '

"Kirjan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, jännitystäkin löytyy. Sopii hyvin nykynuorten luettavaksi kielenkäyttönsä ansiosa, sillä kirjan kieliasu on loistava." Outi Lievonen, Kirkko ja kaupunki

30.5.2018

Anna Amnell på svenska


Anna Amnell bio & böcker
på svenska Kirjasampo.fi/Anna Amnell

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen Pirkko Pekkarinen (= Anna Amnell) många dagsaktuella problem. Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto. HBL, 1990-talet
(Kirja-arvostelu kirjasta Aurora ja villikyyhkysten aika 1996)
Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto.
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996 


Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3 - Kirjasampo 
https://www.boksampo.fi/sv/kulsa/saha3%253Au914ce5e1-e320-4543-a6e4-eb29b204c376#.VJ6X78AgMA

25.4.2018

Aurora-kirjoista sanottua


Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992 ) 
 Anna Amnell "on kirjoittanut vanhan kunnon tyttökirjan, jossa suomalainen päähenkilö seikkailee Amerikan mantereella."
Kirjamaailma ja uudet kirjat, 1991, kirjakerhoesitteet

Aurora-kirjoista sanottua

yllä on Matti Amnellin kuvitusta kirjasta Anna Amnell: Aurora ja Molly, jonka kuvitusta on yhteisniteessä Vaahteralaakson Aurora, mutta se ei sisälly yhteisteokseen. Aurora ja Molly- kirjaa on kirjastoissa ja vanhojen kirjojen kaupoissa.
Kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa on yksissä kansissa Books on Demandin julkaisemassa kirjassa Vaahteralaakson Aurora.
Sitä on edullisemmin E-kirjana  nettikaupoissa, myös Elisassa.


18.7.2017

Miten nuortenkirjat vaikuttavat lukijaan?



He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia.

Lapsena luetun kirjan vaikutuksen huomaa myöhemmin, ehkä vasta aikuisena. Vaikuttajan ei tarvitse olla yksi kirjan henkilöistä, se voi olla ihmisryhmä. Tällaisia olivat helsinkiläiset yhteiskoululaiset Mary Marckin Eeva-kirjoissa. Heidän joukossaan oli kaksi tyttöä, joilla oli kirjailijanhaaveita kuten minullakin jo lapsena, mutta en millään tavalla samaistunut heihin.

Luin Eeva-kirjat koululaisena, nähtävästi kansakoulussa ja oppikoulun ala-asteella. Lukaisin ne ehkä myöhemminkin, kun pikkusiskoni lukivat niitä. Pidin niissä kuvatusta koululaisten välisestä ystävyydestä ja taloudellisesti sekä emotionaalisesti turvallisesta kotielämästä. Mary Marckin kirjojen Helsinki sekä keskiluokan ja yläluokan tilavat kodit olivat eskapismia, mutta myös rohkaisevaa optimismia: jos käyn koulua, minäkin voin muuttaa Helsinkiin, minulla ja minun lapsillani voi olla samanlainen koti.

En halunnut lukea kirjoja köyhistä pula-ajan tytöistä, jotka asuvat uneliaassa pikkukaupungissa ja käyvät tyttökoulua. Minusta olisi ollut hauskaa olla yhteiskoululainen ja asua Helsingissä. Tunsin, että pikkukaupungissa asuminen, köyhyys ja tyttökoulu typistivät maailmaani. ”On hauskaa käydä yhteiskoulua. Tyttökoulut tekevät ihmisen niin tympäiseväksi”, kirjoitti 14-vuotias Eeva Norma päiväkirjaansa. Kirjat olivat minulle ovi avaraan maailmaan.

American Field Service -vaihto-oppilasvuonna sain olla vuoden yhteiskoulussa ja Amerikkaan lähtiessäni kävin ensi kerran Helsingissä. Mary Marckin Eeva-kirjat olivat olleet minulle eskapismia pois pikkukaupungista. Matkustaessaan setänsä luo maaseudulle Eeva ajattelee, että siellä on ”Pieni surkea luminen asema”.  Hän pohtii: ”Tuntui kummalliselta ajatella, että noissa mökeissä asui ihmisiä, jotka vuodesta vuoteen istuivat täällä erämaassa ja näkivät sen muuttuvan valkeaksi ja sitten vihreäksi ja sitten taas valkeaksi ja katsoivat ulos pienistä ikkunoistaan junan kulkiessa ohi. – Ei, sellaista elämää hän ei kestäisi ainoatakaan päivää.” Samalla Eeva tajuaa, että hänen ihailemansa Topelius ei tarkoittanut Suomella Aleksanterinkatua vaan maaseutua.

Ensimmäinen maailmansota on käynnissä ensimmäisten Eeva-kirjojen ilmestyessä. Suomi on nuori, kun Mary Marckin Eevan luokka elää Helsingissä turvallista keskiluokan lasten elämää. He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia. He ahmivat suklaata, käyvät Fazerilla syömässä leivoksia ja tekevät rekiretkiä maaseudulle. Insinöörin tyttö Eeva saa joululahjaksi kameran, mutta lahjat ovat yleensä omatekoisia ja vaatimattomia.

Nuoren valtion koululaisilla on energiaa ja optimismia, he ovat ihanteellisia ja isänmaallisia ja haaveilevat tekevänsä jaloja tekoja. He ovat reippaita ja ahkeria tyttöjä ja haluavat hankkia itselleen kunnon ammatin. Joku heistä haluaa kotiäidiksi, kaksi kirjailijaksi tai toimittajaksi. He suunnittelevat elämäänsä. Perhe on heille hyvin tärkeä.

Eeva-kirjojen keskeisiä asioita ovat Helsinki, oma koululuokka ja oma perhe. Helsinki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä. Helsinkiläiset koululaiset matkustavat raitiovaunulla, menevät ”Kaivopuistoon nauttimaan luonnosta ja ”Helsinki säteili talvisen valkeana auringonpaisteessa”. Penkkareissa ”mentiin pitkin Espaa ja hurrattiin” aivan kuten nykyajan Helsingissäkin. Eeva ylistää Helsinkiä ja helsinkiläisiä: ”minä rakastan tuntemattomia helsinkiläisiäkin. Kun istun raitiotievaunussa enkä tunne siinä yhtään kasvoja, silloin elämä tuntuu salaperäiseltä ja ihanalta”. Hänen luokkatoverinsa Hertta on valmis vaihteluun: ”Joskus Helsinki on minusta kuin käsiraudat käsissäni ja nenäliina suussani”. Lyhyellä Lontoon matkallakin Eeva ja Hertta ovat kuitenkin sitä mieltä, että eivät tahtoisi elää muualla kuin Helsingissä.

He ovat oman aikansa nuoria, he kättelevät toisiaan, niiaavat aikuisille ja pitävät opettajista, jopa ihailevat heitä. He pohtivat yhteiskunnan epätasa-arvoa, mutta viktoriaaniseen tyyliin, jota on heidän hyväntekeväisyytensäkin. He edustavat yhteiskunnallisesti vain pientä prosenttia silloisesta Suomen kansasta, josta suurin osa asui maaseudulla ja sai toimeentulonsa maataloudesta. He tuntevat vain kesähuvila- ja kartanomaaseudun. Heidän kodeissaan on palveluskuntaa, johon suhtaudutaan ystävällisesti ja kohteliaasti mutta pitäen etäisyyttä, kuten meidän aikamme ihminen suhtautuu vaikkapa ravintolan henkilökuntaan.

Nuortenkutsuilla syödään voileipiä ja jäätelöä ja juodaan kahvia tai mehua. Siellä esitetään lausuntaa, laulua ja pianomusiikkia. Sähkövalo merkitsee vielä 1920-luvullakin romantiikkaa: ”Hertalla oli aivan kuin sähkövalaistus sisässään” Ossin mielestä ”Ei mikään ollut niin miehekästä ja oppinutta kuin vihreä kirjoituslamppu”.

Vihreäkupuinen kirjoituspöydän lamppu on noussut arvossaan, ja Eevan arvostama kodikkuuskin on nousussa pienin muutoksin: ”Huoneessa täytyy aina olla ihmisiä, jotka ompelevat, muuten ei siellä ole kodikasta. Herrat ovat aina kolkon näköisiä – ainakin ne, jotka eivät tupakoi”. Nämä tytöt olisivat rakastaneet käsityöblogeja. He kaipaavat vanhoissa romaaneissa esiintyvää ääneen lukemista, jota kaivataan nykyäänkin.

Vaikka nämä tytöt asuvat ”suloisessa” Helsingissä, heillä on kaukokaipuuta. Se oli muodissa 1920-luvulla. He haaveilevat valtamerilaivasta, jolla menisivät Amerikkaan keittäjäksi tai Chicagoon seikkailemaan ja jopa kaukaisesta Etelämeren saaresta, jossa he asuisivat ja heidän ihonvärinsä olisi musta. Monikulttuurisessa Viipurissa kasvanut Mary Marck, Kersti Bergroth, on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia yhdistää suomalaisuutta ja monikulttuurisuutta.


Eeva-kirjoissa on eräs ikävä piirre: Etta Penttilää kiusataan kaikissa sarjan kirjoissa lihavuudesta. Hänen kiusaajistaan pahinta, Harri Nevaa, ihaillaan. Harri on luokan köyhin. Vihjaako kirjailija siihen, että Harri kärsii alemmuudentunnetta varakkaitten luokkatovereitten joukossa ja etsii jotakin, jota voi pitää pahempana kuin köyhyys - lihavuutta? Koskeeko se myös hänen äitinsä lihavuutta? Ettaa ei puolusta kukaan muu kuin Etta itse väliin hyvinkin tomerasti. Mutta se ei riitä. Koulukiusaaminen jatkuu lukiossa ja vielä ylioppilaaksi tulon jälkeenkin.

Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Kersti Bergroth oli 29-vuotias julkaistessaan ensimmäisen nuortenkirjansa ja 73-vuotias, kun viimeinen koululaisromaani Kerhon seikkailuja ilmestyi. Hän kirjoitti muistelmansa 87-vuotiaana. Näin Kersti Bergroth on esimerkki kirjailijasta, jolla on pitkä ura, mutta hän rohkaisee myös niitä, jotka ovat aloittaneet keski-iässä. Nykyisenä aikana, jolloin kirjailijatkin elävät yhä vanhemmiksi, Bergrothin kaltainen kirjailija on kannustava esimerkki.

 Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. - Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013. Luvussa Kersti Bergroth (Mary Marck)/Lukijat kertovat, sivut 72-76.
Tämä on luettavissa myös toisessa blogissani (weebly)

9.4.2017

Viktorian aika on taas esillä



Tämä kirjoitussarja perustuu omaan lehtiartikkeliini. Pirkko Pekkarinen (= Pirkko Anna Amnell): Viktorian tyyli palaa jälleen. - Kotiliesi (maaliskuu/1985).

Koti oli tärkein asia Viktorian ajan ihmisille. Luin juuri suomalaisesta lehdestä, että tällaisena levottomana aikana kodin merkitys kasvaa. Näissä kirjoituksissani käsittelenkin nimenomaan viktoriaanista kotia. Olen siirtönyt artikkelin toisesta blogista ja linkit ja kuvat ovat kadonneet.


Viktoriaanisella tyylillä voidaan tarkoittaa kaikkea, mikä oli muodissa Englannissa ja Amerikassa kuningatar Viktorian hallitessa Englantia ja neljäsosaa maailman väestöstä vuosina 1837-1901.

Tosiasiassa tänä aikana oli vallalla useita tyylejä, jotka vaikuttivat samanaikaisesti. Elettiin kertaustyylien aikaa. Samanaikaisesti tapahtui teollistumisen läpimurto ja tehtiin paljon uusia keksintöjä. Poliittinen ja taloudellinen valta oli siirtynyt Euroopassa Napoleonin sotien jälkeen yläluokalta keskiluokalle, joka nyt ostajien enemmistönä saneli maun.

Viktorian ajan ihmiset haluisivat saada itselleen kaiken, mikä oli ollut ennen heitä. Huonekalujen suunnittelijat kopioivat, jäljittelivät ja yhdistelivät aineksia eri tyylilajeista välittämättä suuresti mittasuhteista tai tarkasta ajoittamisesta. He suorastaan villiintyivät teknologian mahdollisuuksista. Alettiin valmistaa sarjatuotantona tavaroita, joita vain harvat olivat voineet hankkia käsiteollisuuden aikana.

Maailmannäyttelyt ja mallikirjat tekivät uuden aikakauden tuotteet tunnetuiksi laajoille joukoille ja toivat paljon vaikutteita kaukaisistakin maista. Kaikissa sen ajan tuotteissa oli oma viktoriaaninen leimansa, mutta uutta luotiin vähän.

Tämä kirjoitussarja perustuu omaan lehtiartikkeliini. ( Pirkko Pekkarinen: Viktorian tyyli palaa jälleen. - Kotiliesi

Victorian costume movies. Suosittelen: esim. Viattomuuden aika, Bram Stoker's Dracula ja tietenkin Mrs. Brown.

Viktoriaaninen aika oli yltäkylläisyyden aikaa varakkaille, mutta köyhille usein slummeissa asumista ja yksitoikkoista työtä pienellä palkalla. Tuona aikana keksitty valokuvaus tuo eteemme vakavailmeiset ihmiset korkeissa huoneissaan. [Pitkän valotusajan vuoksi kuvattavan oli pysyttävä ilmeettömänä. ]

Nuo ihmiset olivat kiihkeän innostuneita teknologian saavutuksista, mutta samalla he tunsivat niistä myös suurta vastuuta. Ongelmana olivat suuret nälkäiset kansanjoukot, joiden pelättiin nousevan kapinaan ja vallankumoukseen. Tehtaat saastuttivat kaupunkien ilman, liikemaailma ja teollisuus koettiin rumana ja ihmistä raaistavana. Koko kulttuuri tuntui romahtavan.

Mies ja nainen

Kaiken tämän vastakohtana, puhtauden, sivistyksen ja moraalin vartijana, tuli olla kodin, josta tuli eräänlainen porvarillinen pyhäkkö. Sen luominen oli naisen tehtävänä. Ajalle tyypilliseen keskiajan ihailuun liittyi naisen palvonta.

Naiseen kohdistettiin suuret odotukset kulttuurin ja moraalin ylläpitäjänä, mutta hänelle annettiin vain mitätön koulutus. Maaseudulla keskiluokankin nainen teki työtä aamusta iltaan, mutta kaupunkien porvariskotien naisista tuli miehen statuksen joutilaita symboleja.

Miestä pidettiin villinä ja kesyttömänä, ja naisen tuli houkutella mies kotilieden lämpöön. Naisen piti vaikuttaa asioihin epäsuorasti. Hänen ainoat aseensa olivat kaunis ulkomuoto ja viihtyisä koti.

[lisäys myöhemmin: Mm. Agatha Christie on kertonut siitä, että naisilla saattoi olla hyvin suuri vaikutus yhteiskuntaan ja politiikkaan tällä epäsuoralla, epävirallisella tavalla. Vrt. "Viattomuuden aika" -elokuvan nuoren vaimon tilanne.]

kuvateksti:
Keskellä huonetta on paksun liinan peittämä pöytä, pöydällä valokuvia ja malja käyntikorteille. Kuvioita yhdisteltiin. Kaikkialla oli paljon valokuvia ja maalauksia. Takan reunalla on kuivattuja kukkia lasikuvun alla. Huom. pehmustettu keinutuoli.

Kodin keskipiste oli sali. Se kuvasi perheen varallisuutta, arvoa ja sivistystasoa. Usein salia käytettiin vain perhejuhliin, papin vierailuihin ja naisten kutsuihin. Viktoriaanista salia leimasi kodikkuus, yltäkylläisyys ja eksoottisuus.

Huonekalut olivat tummansävyisiä ja sirosti kaiverrettuja, hienosti kiillotettua ruusupuuta, pähkinäpuuta tai mahonkia, joskus sysimustaa ebenpuuta. Erityylisiä huonekaluja yhdisteltiin.

Sohvakaluston tulo

Keskeisenä oli salissa sohvakalusto, joka oli keksitty 1800-luvun alussa. Se oli usein uusrokokoota ja verhoiltu kirkkaanpunaisella satiinidamastilla. Suosittu oli myös kaarevalinjainen medaljonkiselustainen sohva, joka oli päällystetty kiiltävällä mustalla jouhikankaalla.

Pikkutuolien lisäksi sohvakalustoon kuuluivat ns. herran ja rouvan tuolit. Isännän tuolissa oli korkea selusta ja mukavat käsinojat. Se oli kuin valtaistuin. Emännän tuolissa ei ollut yleensä käsinojia, ja siinä oli matalampi selkänoja. Nainen istui tuolin reunalla leveine hameineen kädet sievästi sylissä tai ahkerasti käsityötä tehden.

Kotiin hankittiin jatkuvasti uutuuksia: pehmustettuja emmatuoleja, muhkeita turkkilaistyylisiä laiskanlinnoja rimpsuineen, kahden istuttavia sohvia (love seat), S-kirjaimen muotoisia rupattelusohvia (Tĕte-á-tĕte) ja "pyörtymissohvia" eli divaaneja, joille tiukkiin korsetteihin nyöritetty nainen sai vaipua huonosti tuuletetussa salissa.

Myös amerikkalaisten oma keksintö, keinutuoli, sai tuolloin pehmustukset ja hapsut verhokseen. Huonekaluja ei enää sijoitettu seinustoille, vaan huoneen keskelle seurusteluryhmiksi.

Sali oli täpötäynnä tavaraa

Oli kirjoituspöytää, kokoon taitettavia ja pieniä kääntölevypöytiä, käsityötelineitä, lintuhäkkejä, koruompelein koristettuja jakkaroita ja kaltevia "kihtipalleja". Vuosisadan puolivälissä tuli käyttöön soikea marmoripintainen kreikkalaistyylinen keskuspöytä, jossa oli tukeva tassuiksi laajentuva jalka. Pöydällä oli valkokupuinen kerosiinilamppu ja takan reunustalla Staffordshiren koirien välissä komeat kynttilänjalat. Kattokruunussa paloi kaasuvalo.

Uudet kemialliset menetelmät olivat luoneet aivan ennennäkemättömiä värisävyjä. Sisustuksessa olivat muotivärejä voimakkaan punaisen lisäksi luumu ja kastanja. Huoneet olivat hämäriä, sillä ikkunoissa riippuivat raskaat damasti-, silkki- ja pitsiverhot pitivät poissa kylmän mutta myös valon. Raitista ilmaa ja päivänvaloa ruvettiin arvostamaan vasta 1800-luvun lopulla.

Tervetuloa Viktoriaaniseen taloon huone huoneelta (salissa sohvakalusto)
Victorian parlour – 360 astetta (linkki ei toii enää)

Tavallisen keskiluokan perheen sali saattoi olla täyteen ahdettu.

Viktorian aika elää vielä ainakin Englannissa, jossa on paljon viktoriaanisia taloja. Niihin hankitaan aidon viktorian tyylin mukaisia huonekaluja.

Koti kuin museo

Viktoriaaninen koti oli kuin pienoismuseo, joka oli täynnä mitä ihmeellisimpiä esineitä eri puolilta maailmaa. Ajan suosituimpia huonekaluja olivat erilaiset hyllyköt (what not) ja kaapit koriste-esineitä varten.

Niissä saattoi nähdä lasisia paperipainoja, kuivatun venetsialaisen merihevosen, roomalaisen raunion pienoismallin, japanilaisia veistoksia, upeasti sidottuja ja kuvitettuja kirjoja, joita luettiin salissa.

Ajan uutuuksia olivat dagerrotypiakuvat ja perhevalokuvat, joita pidettiin salin pöydällä albumeissa sekä seinillä ja pöydillä pähkinäpuisissa soikeissa kehyksissä.

Tekstiilien paljous

Naisen tehtävänä oli verhota koneiden ja teollisuuden luomat kovat muodot eli peittää huoneen arkkitehtuuri ja huonekalujen mahdollisesti kauniitkin linjat tekstiileillä. Pianon ja pöytien päällä, takan reunustoilla ja verhotangoissa oli koruompeleita, turkkilaiskuvioisia liinoja ja tilkkutöitä.

Kaikkialla oli kasoittain raskasta brokadia, silkkitupsuja ja koristeellisia tyynyjä. Pienet pitsiset liinat suojelivat tuolien ja sohvien selustoja hiusvoiteelta, jota ilman arvonsatunteva viktoriaaninen herra ei astunut makuuhuoneestaan.

Lapsikuolleisuus oli yleistä kaikissa yhteiskuntaluokissa.Eksotiikka ja kuolema
Kaukaisista maista tuotujen koriste-esineiden lisäksi kodeissa suosittiin muutakin eksotiikkaa. Muuten yksinkertaiseen ruokasaliin emäntä saattoi maalata egyptiläisaiheisia kuvia sablonien avulla. Kaikissa huoneissa oli seinillä kuvia kaukaisista maista. Kuvitetut matkakirjat olivat suosittua luettavaa. Astioissa ja sermeissä oli kiinalaisia aiheita.

Yhä useammalla isännällä oli turkkilainen tupakkahuone, jossa hän istui turkkilaisaiheinen tupakointimyssy päässään sikaria tai piippua tuprutellen. Naisväki järjesti johonkin alkoviin turkkilaisen nurkkauksen, jossa sai lojua pehmeällä selkänojattomalla sohvalla ja tutkia rei'itetyn haaremilampun valossa uusimpien naistenlehtien muotikuvia tai kirjoittaa kirjeitä sukulaisille.

Aikana, jolloin nainen hallitsi maailmanhistorian suurinta imperiumia - jossa aurinko ei koskaan laskenut - tavallinen nainen oli alistettu ja turvaton. Hän joutui useimmiten purkamaan ahdistuksensa käsitöihinsä, jotka olivat hänelle pakoa todellisuudesta ja pianonsoiton ohella ainoa keino taiteelliseen ilmaisuun.

Kodikkuutta ja kuolemanläheisyyttä

Viktoriaanisen ajan naiset valmistivat taitavasti monenlaisia koriste-esineitä, joiden teko piirtämisen ohella kuului yleissivistykseen. Lapset seurasivat vierestä ja oppivat vähitellen myös valmistamaan vahahedelmiä ja kukka-asetelmia höyhenistä, simpukoista ja kuivatuista kukista. Tunnelma askarrellessa oli varmaankin kodikas: uunit ja takkatuli lämmittivät, soittorasiasta kuului kaunista musiikkia ja huoneessa oli suloinen tuoksu, joka tuli pienessä keramiikkamökissä palavasta tuoksupilleristä.

Omia erikoisuuksiaan koriste-esineiden joukossa olivat suruesineet. Sureminen oli sallittua ja jopa muodissa, surihan Viktoriakin vuosikymmenet rakasta Albertiaan, joka kuoli vuonna 1861 vain 42-vuotiaana. Kuolema vieraili usein Viktorian ajan perheissä. Vainajien muistoksi ommeltiin koruompeleita, maalattiin muotokuvia ja tehtiin hiuksista taidokkaita seppeleitä ja koruja.

Koristeaiheita luonnosta

Luonnon ja maalaiselämän ihailu yhdisti Viktorian ajan ihmisiä. Luonto tarjosi paon todellisuudesta, joka oli ruma ja epäoikeudenmukainen. Joseph Paxtonin suunnittelema Kristallipalatsi ( jossa pidettiin Lontoon suuri maailmannäyttely vuonna 1851) osoitti että luonto voidaan tuoda sisälle lasin avulla. Viktoriaaniseen kotiin ilmestyivät ranskalaiset ikkunat, viherhuoneet, kaari-ikkunat, kuistit ja lasiverannat. Koti oli puutarha, jossa äiti helli lapsiaan ja kukkiaan.

Luontoaiheita oli koristeina kaikissa tyylisuunnissa, materiaaleissa ja esineissä. Kukat ja lehdet koristivat makuuhuoneiden messinkisänkyjä ja posliinisia pesukannuja, lastenhuoneiden ja verantojen korihuonekaluja. Pihalla ja sisälläkin käytetyissä valurautatuoleissa oli kiemuraisia lehtiä ja rypäleitä.

Erityisen hyvin kukkakoristelu sopi paperimassaan, josta tehtiin tarjottimien ja pikkupöytien lisäksi jopa makuuhuoneen kalustoja ja isoja teräksellä vahvistettuja kaappeja, joita koristeltiin myös helmiäisellä.

Luontoaiheita myös kapinatyyleissä

Suosituimpia eläinaiheita olivat viktoriaanisia hyveitä, ahkeruutta ja järkevyyttä, symbolisoivat orava ja pöllö. Loistavan värinen riikinkukko ja tyylitellyt kukat ja lehdet olivat suosittuja myös ajan kapinatyyleissä, jotka vähitellen johtivat kodinsisustuksen uusille urille.

Kalustus keveni, huoneet tulivat valoisammiksi ja linjat yksinkertaisemmiksi. Viktorian ajan huonekalut hylättiin ja myytiin jopa polttopuiksi, mutta tilavien talojen ullakoilla säilyi paljon tavaraa, josta aika on tehnyt jo antiikkia. Näitä tavaroita nykyajan ihminen voi kouliintuneella maulla ja huumorintajulla käyttää kotinsa kaunistamiseen.

Artikkelini "Viktoria tyyli palaa jälleen" ilmestyi Kotiliedessä (maaliskuu/1985).

Aurora-blogissani on pysyvät linkit Viktorian aikaan ja kirjoituksia 1800-luvun loppupuolesta ja vuosisatojen vaihteesta. Aurora-blogi kertoo Viktorian ajasta ja 1900-luvun alusta eli myös EDwardin ajasta.
http://aurorakirjat.blogspot.fi
http://aurorakirjat.blogspot.fi/search/label/Viktorian%20aika
Katso myös muut hakusanat Aurora-blogin pohjalta

4.3.2017

Virkkausta ja Aurora-kirjojen kuuntelua



Käsitöiden ystävä kuunteli toipilaana Aurora-kirjoja
"Virkatessani olen kuunnellut äänikirjoja, kolme Pirkko Pekkarisen  ( nyk. Anna Amnell ) Auroora-kirjaa. Alunperin kirjasarja on tarkoitettu nuorille, mutta minua se ei haittaa. Olen kai tulossa lapseksi jälleen. Näissä  Anna Amnellin kirjoissa on  herkullista ja tarkkaa ajankuvausta, siitä erityisesti pidän. Tässä minun iässäni kirjan juoni ei ole niin tärkeää, nautin pienistä yksityiskohdista.

Kuunneltuna kirjan teksti avautuu jotenkin tarkemmin ja selkeämmin, ajatukset eivät karkaile keskittyessään vastaanottamaan lauseita toisen lukemana. Helppoja tuttuja käsitöitäkin voi siinä kuunnellessa tehdä."
Mamman maailma-blogi

Celian äänikirjat
https://www.celia.fi/news/celianet-celian-asiakaspalvelu-suljettu-6-19-3/

Käyttökatko Celianetissä 6.-19.3.Celian kirjastojärjestelmä vaihtuu ja Celianet uudistuu maaliskuussa. Uusi järjestelmä julkaistaan viikolla 12 eli aikavälillä 20.–26.3.2017.





5.1.2017

Kun Viktorian aika tuli muotiin


Olen kirjoittanut tätä blogia jo yli kymmenen vuotta. Blogin loppuosassa on joukko linkkejä Viktorian ja hänen poikansa Edwardin aikaan.  Olen juuri päivittänyt ne.

Kiinnostuin Viktorian ja Edwardin aikakausista asuessani Kanadassa 1979-1988. Ehdotin Kotilieden silloiselle päätoimittajalle Leena Häyriselle lehtijuttua Viktorian ajasta sanoen, että vaikuttaa siltä, että se on tulossa muotiin. Niin todellakin kävi. Sitä vaihetta kesti kauan eikä kiinnostus ole vieläkään loppunut. Kirjoitin sekä Torontossa ilmestyvään viikkolehteen että suomalaisiin lehtiin useita artikkeleita tästä aiheesta. Jo siihen aikaan otti vanhin lapseni, silloin vielä kanadalainen lukiolainen, valokuvia lehtijuttuihini nimellä Matti Amnell.

Artikkelini "Viktorian tyyli palaa jälleen" ilmestyi Kotiliedessä (maaliskuu/1985).
Viktorian ajan paluu. blogikirjoituksena
http://amnellanna.blogspot.fi/2007/01/viktorian-ajan-paluu_6808.html
Muuta
Pirkko Anna Amnellin lehtijuttuja.
Lopulta innostuin kirjoittamaan Aurora-kirjat tästä aikakaudesta.

P.S.
Kirjoitin siihen aikaan vielä nimellä Pirkko Pekkarinen. 1990-luvun alussa ottivat yliopistossa opiskelevat lapsemme käyttöön isoäitinsä tyttönimen Amnell, ja mieheni ja minä seurasimme heitä vihdoin vuonna 1998. Sen jälkeen olen kirjoittanut vain nimellä Anna Amnell  tai Pirkko Anna Amnell - Anna oli äitini nimi.




2.12.2016

Aurora-kirjoja jo 25 vuotta

2014 Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3


Tilaa ajoissa joululahjaksi Suomen historiasta ja siirtolaisuudesta kiinnostuneelle ystävälle tai omaiselle Aurora-kirjojen yhteisnide. Sopii kaikenikäisille lukijoille. Pehmeäkantinen, 362 sivua, myös e-kirjana. Lopussa kirjailijan sanat lukijoille Aurora-kirjojen synnystä.
Nykyään meidän kirjailijoiden täytyy mainostaa itse omia kirjojamme, sillä vain osasta kirjoja on mainoksia lehdissä. Tämä kirja on omalla kustannuksellani julkaistu yhteisnide Aurora-kirjoistani, joita on luettu  jo neljännesvuosisata. Nämä kirjat myytiin loppuun jo viime vuosituhannella. Niitä on vielä kirjastoissa ja nettikaupoissa. 
Yhteispainosta on myös kirjastoissa. Jos lähikirjastosi ei ole sitä tilannut, pyydä heitä tilaamaan se.

Lue tiedot

Tilaa ajoissa kirjakaupasta, julkaisijalta tai nettikaupoista:
https://www.bod.fi/…/vaahteralaakson-aur…/9789522863553.html
netttikaupoista, myös E-kirjana
http://www.adlibris.com/…/vaahteralaakson-aurora-9789522863…


ks. myös arvosteluja
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/lyhyesti-anna-amnellin-kirjoista.html

Mitä Aurora-kirjoista sanottiin niiden ilmestyessä:

"--kertojanansiot ovat miljöökuvauksessa, lähes visuaalisissa Kanadan luonnon ja maisemien tunnelmissa." Kerttu Manninen [Aurora - Vaahteralaakson tyttö 1991,1992]

"Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä. - - Henkilöistä Olga on aidoin. Hän on juuri niin raikas, raju ja mököttävä, kuin vain murrosikäinen tyttö voi olla." Eila Jokinen [Aurora ja Pietarin serkut]

"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."
Salla Korpela [Aurora-vaahteralakson tyttö 1991 ja Aurora ja Pietarin serkut 1993]

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen --många dagsaktuella problem. "
Majlis Qvickström, HBL [Aurora ja villikyyhkysten aika 1995]

"Kirjan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, jännitystäkin löytyy. Sopii hyvin nykynuorten luettavaksi kielenkäyttönsä ansiosa, sillä kirjan kieliasu on loistava." Outi Lievonen, Kirkko ja kaupunki

"Nuortenkirja on tavallisesti kevennetty versio elämän ongelmia, pelkoja ja vastuksia, mutta onnellisesta lopusta pidetään huolta. Sama koskee Auroraa, mutta vanhassa kaavassa ei ole mitään pahaa. On hyvää tekevää pelätä, jännittää ja rentoutua myönteisen lopun riemussa."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat

Kaikkien Aurora-kirjojen kannet ja kuvitus on poikani Matti Amnellin (Jr) opiskeluaikanaan tekemää. 










1.10.2016

Vaahteralaakson Aurora e-kirjana Elisassa


Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3.
Sisältää kirjani Aurora, vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992); Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). 408 sivua, 2014, BoD

https://kirja.elisa.fi/ekirja/vaahteralaakson-aurora

Arvosteluja
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/lyhyesti-anna-amnellin-kirjoista.html

9.4.2016

Tuhansia sivuja-blogissa: Aurora Vaahteralaakson tyttö

Aurora 1991, dustcover
 
Vuoden 1991 syksyllä ilmestyi esikoiskirjani Aurora Vaahteralaakson tyttö. Poikani Matti teki siihen kannen, josta osa yllä. Vuoden 1992 alussa tuli heti toinen painos.

Ilahduin kovasti, kun löysin blogista Tuhansia sivuja kirja-arvostelun tästä ensimmäisestä Aurora-kirjastani, joka ilmestyi melkein neljännesvuosisata sitten. Kiitos!

"--  jostain syvältä nousi kaipuu Pienen Runotytön maailmaan ja Anna-kirjojen aikaan. Pekkarisen [= Amnellin] kirjan kansi suorastaan hehkui tuota entisaikaa herkällä Auroran kuvallaan.

Hämmästyin suuresti, miten monia merkityksiä Aurora-nimellä on! Se voi viitata aamuruskoon ja meidän pohjoisiin valoilmiöihimme, revontuliin ja asteroidiinkin. Auroran nimeä ovat kantaneet niin kreikkalainen kuin roomalainen jumalatarkin ja sen mukaan on kastettu lukuisia laivoja, nimetty kaupunkeja ja rakennuksia. On seuroja, on perhonen ja jopa kivikin... Ja sitten tämä herkkä ja rohkea viisitoistavuotias suomalaistyttö, Pekkarisen [=Amnellin] tyttösarjan sankaritar.
--
Kun kyseessä on tyttökirja, voisin kuvitella sen kohderyhmää kiinnostavan ennen kaikkea tarinan romanttisen puolen ja matkajännityksen. Kirjalla on kuitenkin paljon ulottuvuuksia, ensinnäkin sen historiakytkökset ja silloiset olot Suomessa, Toisaalta Auroran palvelijan rooli ja tarinan vauraiden nuorten joutilas elämäntyyli asetetaan tarinassa rinnakkain. Yhteiskuntaluokkien erot ovat selkeät.
Mielenkiintoinen sukellus hetkeksi toiseen aikakauteen, omiin tyttökirjavuosiin vuosikymmenten taakse ja sipaisuun yhteen Suomen historian vaiheeseen."


Lisäys:

Vuonna 2014 painatin yhteisniteen Vaahteralaakson Aurora Aurora-sarjan  kolmesta ensimmäisestä kirjasta, nyt nimellä Anna Amnell. Otimme nimittäin koko perhe  jo 1990-luvulla käyttöön mieheni äidin (Aurora Amnell) tyttönimen, ensin aikuiset lapsemme ja sitten mekin mieheni kanssa.


Aurora-kirjat 1991-1999. Kustantajana oli Kirjapaja

  Vaahteralaakson Aurora on yhteispainos


(Klikkaa kuva suureksi.)
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2014. ISBN 978-952-286-355-3 BoD. Sisältää teokset: Aurora Vaahteralaakson tyttö: Aurora ja Pietarin serkut: Aurora ja villikyyhkysten aika.


Aurora-kirjoista sanottua

15.2.2016

Helsingin Sanomat: Kaupunkirjasto: Toronto: Aurora-kirjat

Helsingin Sanomat/kaupunkikirjasto


Kirjasarja on mainitu täällä Toronton kohdalla

Kirjoitin Aurora-kirjat 1990-luvulla, ja ne on mainittu Helsingin Sanomien Kaupunkikirjastossa Toronton kohdalla ihailemani Robertson Daviesin kirjojen jälkeen. Kirjoitin kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen. Yhteispainos on ostettavissa myös e-kirjana. Helsingin kaupunginkirjastossa on sitä vain yksi, lahjoittamani kappale. Muualle Suomeen sitä on tilattu kirjastoihin jonkin verran. Kirjan lopussa on Kirje lukijoille, jossa kerron kirjasarjan tausta. Sehän kertoo 1900-luvun alun Helsingistä, Torontosta, siirtolaisuudesta, sortovuosista.


Aikaisempi kustantajani Kirjapaja lopetti aikoinaan historiallisten nuortenkirjojen julkaisemisen, siksi painatin yhteispainoksen omalla kustannuksellani.
http://www.bod.fi/kirja/anna-amnell/vaahteralaakson-aurora/9789522863553.html


13.12.2015

Aurora ja Molly on lastenversio Auroran tarinasta

Molly

Lapsi palvelijana. Matti Amnellin kuvitusta ensimmäisen Aurora-kirjan kansilehdessä 1991. Siinä Molly miettii, uskaltaako pyyhkiä pölyjä hienosta maljakosta. Mutta Aurora-kirjoihin kuuluu myös erillinen Molly-kirja, neljäs Aurora-kirjani. (Loppuunmyyty, vain kirjastoissa)

Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kirjapaja 1999 Lukutoukka-sarja.  105 sivua. Kuvitus: Matti Amnell. Tämä "pikkutyttöjen Aurora-kirja" sai hyviä arvosteluja ja pääsi Hesarin eniten myytyjen lastenkirjojen listalle. Se on ollut jo kauan loppuunmyyty, mutta sitä on kirjastoissa. Kuvia on käytetty yhteisniteessä, jossa Mollyn tarina on eri vaiheissaan kahdessa kirjassa. 

"Kirjassa käydään läpi matka Helsinkiin, laivamatka Atlantin yli ja saapuminen maahan, joka ulottuu valtamerestä valtamerelle. - - Molly, kirjan toinen nimihenkilö on pieni, orpo piikatyttö, jonka suurin haave on oppia lukemaan. Molly on kömpelö ja arka, mutta Auroran ja Maryn hellässä hoivassa hän rohkaistuu ja oppii lukemaan. - - Aurora ja Molly saattaa innostaa nuorta lukijaa tarttumaan Aurorasta kertovaan trilogiaan ja sukeltamaan tyttökirjojen ihanaan maailmaan." Marketta Härkönen, Virikkeitä 1/99, s. 22. Ibby Finland.

"Lastenkirjallisuuden mittakaavassa Amnell onnistuu kuvaamaan luokkayhteiskunnan rujoutta siinä missä laaksomaiseman romanttista pehmeyttäkin." Loivamaa, Ismo: Nuortenkirjojen kevät oli ilmeeltään iloinen. – Ilkka 17.6.1999.

Lue myös kirjoitukseni Orvot, suojatit ja palvelustytöt tässä blogissa. 
Mollylle palvelustytöksi pääseminen oli parempaa kuin orpokodissa oleminen:

"Parasta oli, että Mary ja Aurora puhuttelivat häntä nimeltä. Molly maiskutteli omaa nimeään 'moli, moli, moli' kuin suklaaleivosta, jonka hän oli saanut eräänä päivänä Marylt. Orpokodissa hän oli ollut vain 'sinä tyttö siinä' tai 'O'Connor', kun häntä harvoin puhuteltiin." 

Ja lopussa Mollysta tulee suojatti, jota odottaa koulutusmahdollisuus ja hyvä tulevaisuus. 





8.6.2015

Toteutumaton jatko-osa

Ylin kerros Attic

Kuva Auroran talo -nukkekodistani vuodelta 2006. Laitan tämän tänään 8.6.2015 Vaahteralaakson Aurora -blogini otsikkokuvaksi. Huomasin., että se oli suosittu kuva, yli 1000 katsoja Flickrissä.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa Aurora-kirjoihin lisää jatko-osia. Yksi niistä, työnimenä Chez Aurora,  olisi kertonut Auroran ja Thomasin elämästä Pariisissa, ensin opiskelijoina ja myöhemmin avioparina. 1:12 Auroran talo -nukketaloni yläkerrassa on kuviteltu Auroran työhuone, jossa hän maalaa. Kuva on työpöydästä, jolla on kirjoituskone ja kaksi valokuvaa: Aurora [kuvassa oikeasti Helene Scherfbeck nuorena] ja Aurora ja Thomas kävelyllä laaksossa [tuntematon maalaus].


Maalausteline

Tämä suunnitelma ei toteutunut, kuten ei moni muukaan. 1990-luvun lama paheni.  Nyt on taas lama, ja toisen sankarittareni, kyynärän mittaisen tytön, tarina olisi jäänyt pahasti kesken, jos en olisi kustantanut itse sen kolmatta osaa Lucia ja Luka, joka tapahtuu 1500-luvun Turussa ja Juhanan ja Katariinan  hovissa. Olen pelastanut ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa kokoamalla niistä yhteisniteen Vaahteralaakson Aurora. Kirjallinen maailma on suurissa muutoksissa. Onhan tällaista ollut ennenkin. Monet tunnetutkin kirjailijat kustansivat itse kirjansa, suosio tuli myöhemmin.


Useissa nettikaupoiss ovat myynnissä kirjani, mm Books on Demandin nettikaupassa: Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora, jota on myös e-kirjana sekä Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kysy myös kirjastostasi. Jos haluamaasi kirjaa ei ole siellä, tee tilaus, joka saattaa johtaa kirjan hankintaan.
Kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaani nimellä Pirkko Pekkarinen. 1990-luvulla lapsemme ottivat käyttöön mieheni isoäitinsä tyttönimen Amnell, ja vuonna 1998 mieheni ja minä muutimme myös sukunimemme. Sen jälkeen olen kirjoittanut nimellä Anna Amnell. Kokonimeni on Pirkko Anna Amnell.
Lisätietoa kirjasta Vaahteralaakson Aurora ja kirja-arvosteluja Aurora-sarjasta.
Hesarin haastattelu minusta on vuodelta 1996, jolloin yhteisniteen sisältämät kirjat olivat jo ilmestyneet.
1999 ilmestynyt Aurora ja Molly ei sisälly yhteisniteeseen.




5.5.2015

Kevätmyrsky. Springstorm

Johanneksenpuisto

Olin eräänä aamuna kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa nousi yhtäkkiä myrsky. Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Puut alkoivat heilua, kuin joku olisi ravistellut niitä. Näytti siltä,  kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja nousisivat ilmaan.  Äkkiä yksi puista kaatui rytisten ja kuului huuto. Sitten myrsky oli hetkessä ohi. Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko kukaan jäänyt puun alle. 
Onneksi paikalla ei ollut ketään. Mutta Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet tulivat melkein samassa ja pohdimme yhdessä, miten hirveää jälkeä olisi tullut, jos puistossa olisi ollut paljon  ihmisiä, vaikkapa tulossa konsertista Johanneksen kirkosta. 
Siirsin tämän kokemuksen muunneltuna toiseen kirjaani Terijoelle:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan . Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 
  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993,  kaikki Aurora-kirjat nyt myös yksissä kansisssa: Vaahteralaakson Aurora 2014)


Niagara Falls_1986_July_024


Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa  Aurora ja villikyyyhkysten aika (1995), joka tapahtuu kokonaan Kanadassa. Myrsky alkaa myyttiseltä Niagaralta -  jossa on usein nykyäänkin myrskyjä - ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi. (Niagara-kuvan otti nähtävästi poikani eräällä monista matkoistamme Niagaralle.)

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. 


St John's Church and the Hotel Torni (Tower) in Helsinki
[Johanneksen kirkon tornissa on täsmälleen samanlaiset gargoilit kuin Toronton vanhan kaupoungintalon tornissa!)

St John's Lutheran Church, Helsinki

Nämä  gargoilit tuijottivat minua kahdenkymmenen vuoden ajan Ullanlinnassa joka päivä.

Sininen maisema

Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.  Kuvassa laakso Krk-saarelta. Toronton laaksot ovat myös hyvin suuria, niiden pohjalla virtaa Don-joki sivuhaaroinen. 

Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.
  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.

Huvila Tukholman saaristossa

 Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla.
Tämän kartanon kuvasin laivalta Tukholman saaristosta. Se muistuttaa Pohjois-Amerikan viktoriaanisia taloja.

Valurautapenkki
 Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.
(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)
Viktorian ajalle tyypillinen valurautapenkki Pyhän Laurin kirkon hautausmaalta Vantaalta. 


Miksi olen kuvannut myrskyä Aurora-kirjoissani? Siinä on selvästi tietoistakin symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt näissäkin kuvauksissa sekä omaa kokemustani että faktoja 1900-luvun alun kulttuurista. 

Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Faktaa: Myrskyt ovat edelleen usein hyvin rajuja Niagaralla ja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).
Kattopellit repeilivät ja katu halkesi ensimmäisen opiskelija-asuntoni vieressä kadulla Rööperissä.
 Kun myrsky riehui Rööperissä. Ja minä vain nukuin!

Katso Toukokuu-kuvat Pieni lintu-blogissa