Kevätmyrsky. Springstorm

Olin eräänä aamuna kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa nousi yhtäkkiä myrsky. Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Puut alkoivat heilua, kuin joku olisi ravistellut niitä. Näytti siltä,  kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja nousisivat ilmaan.  Äkkiä yksi puista kaatui rytisten ja kuului huuto. Sitten myrsky oli hetkessä ohi. Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko kukaan jäänyt puun alle. 

Onneksi paikalla ei ollut ketään. Mutta Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet tulivat melkein samassa ja pohdimme yhdessä, miten hirveää jälkeä olisi tullut, jos puistossa olisi ollut paljon  ihmisiä, vaikkapa tulossa konsertista Johanneksen kirkosta. 
Siirsin tämän kokemuksen muunneltuna toiseen kirjaani Terijoelle:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan . Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 

  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993,  kaikki Aurora-kirjat nyt myös yksissä kansisssa: Vaahteralaakson Aurora 2014)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa  Aurora ja villikyyyhkysten aika (1995), joka tapahtuu kokonaan Kanadassa. Myrsky alkaa myyttiseltä Niagaralta -  jossa on usein nykyäänkin myrskyjä - ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi. (Niagara-kuvan otti nähtävästi poikani eräällä monista matkoistamme Niagaralle.)

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. 



[Johanneksen kirkon tornissa on täsmälleen samanlaiset gargoilit kuin Toronton vanhan kaupoungintalon tornissa!)



Nämä  gargoilit tuijottivat minua kahdenkymmenen vuoden ajan Ullanlinnassa joka päivä.

Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.  Kuvassa laakso Krk-saarelta. Toronton laaksot ovat myös hyvin suuria, niiden pohjalla virtaa Don-joki sivuhaaroinen. 

Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.

  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.

 Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla.
Tämän kartanon kuvasin laivalta Tukholman saaristosta. Se muistuttaa Pohjois-Amerikan viktoriaanisia taloja.


 Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.

(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)
Viktorian ajalle tyypillinen valurautapenkki Pyhän Laurin kirkon hautausmaalta Vantaalta. 

Miksi olen kuvannut myrskyä Aurora-kirjoissani? Siinä on selvästi tietoistakin symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt näissäkin kuvauksissa sekä omaa kokemustani että faktoja 1900-luvun alun kulttuurista. 

Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Faktaa: Myrskyt ovat edelleen usein hyvin rajuja Niagaralla ja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).
Kattopellit repeilivät ja katu halkesi ensimmäisen opiskelija-asuntoni vieressä kadulla Rööperissä.
 Kun myrsky riehui Rööperissä. Ja minä vain nukuin!

Katso Toukokuu-kuvat Pieni lintu-blogissa