Uudet värikollaasit

uudet värikollaasit 103-442017
art nouveau -kahvila

Monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat nuortenkirjoissani

Olga, venäläisen äidin ja pietarinsuomalaisen isän 13-vuotias tytär  on maahanmuuttaja, jota haukutaan ryssäksi ja kiusataan muutenkin, kun hän muuttaa Pietarista Helsinkiin ja käy Bulevardilla koulua.

Aurora kirjojen päähenkilö "Aurora [Koivu] on usean kulttuurin ihminen, jollaisia Suomessakin tulevaisuudessa on entistä enemmän. Auroran isä oli suomalainen kasvitieteilijä, äiti oli venäläistä sukua." (Irja Båsk: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9.1996)

Palattuaan Torontosta Helsinkiin vuonna 1905 Aurora asuu alussa äitinsä sisaren Sofian ja tämän suomalaisen miehen kodissa. 
Helsingissä puhuttiin 1900-luvun alussa useita kieliä. Torilla ja Kauppahallissa Sofia täti tekee ostoksia suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi, rupattelee joidenkin ystävien kanssa saksaksi ja Auroran sulhasen Thomasin kanssa ranskaksi, sillä hän ei osaa englantia.

Kun aloin tutkia 1900-luvun alun Helsinkiä, hämmästyin sitä, miten monikulttuurinen kaupunki oli. Se vain unohdettiin välillä. Jopa pienessä Iisalmessa oli ihmisiä, jotka olivat muuttaneet muista maista. Heitä ei haukuttu 'mamuiksi' (hirveä sana). Heidän nimensä saattoi olla Pironetti tai jokin venäläinen tai saksalainen nimi.

Kaikissa nuortenkirjoissani on monikulttuurisuutta, siirtolaisia ja maahanmuuttajia. Myös 1500-luvun Helsingissä asui vaikkapa virolaisia ja hollantilaisia, kuten Hans van Sanden, jota on käsitellyt romaaneissaan myös esimerkiksi Pohjolan-Pirhonen.

Kanadasta kertovissa kirjoissani kerrotaan myös Amerikan mustan väestön muutosta Kanadaan. Torontossa oli mustilla oma lääkäri, oma klassisen musiikin musiikin orkesteri. Jo ensimmäisessä Aurora-kirjassa on älykäs Noah-poika. Kirjojani ei mainita, kun puhutaan siirtolaisten eli maahanmuuttajien käsittelystä. Ehkä kirjoitin liian aikaisin. 

Vanhat tyttökirjat tuovat turvallisuutta

--perinteiset tyttökirjat käsittelevät lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoa naisen elämässä. Vielä muutama vuosikymmen sitten sellainen ajanjakso oli olemassa, aika jolloin rakkaudesta, omasta kodista ja elämänurasta haaveiltiin. Tyttö siirtyi hitaasti lapsuudesta aikuisuuteen.

Sen huomaamme, kun luemme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyttökirjoja. Vielä 1950-luvullakin sosiologian tilastojen mukaankin lapset olivat lapsia, tytöt tyttöjä.

Nykyajan länsimaiden tyttöjä vertaisin keskiajan kuninkaallisiin lapsimorsiamiin, joiden lapsuus loppui lyhyeen, pikkuprinsessa lähti nukkekotinsa kanssa uuteen kotiin, jossa hänestä tuli yhtäkkiä seksikumppani, talon valtiatar, äiti. Nykyajassa on sokea piste, kun ei tajuta, että nykyajan lapsille ja varhaisnuorille ei anneta enää aikaa hitaaseen kypsymiseen. Ehkä siksi niin monet nykyajan nuortenkirjat kertovat mieleltään järkkyneistä nuorista. Ehkä siksi vanhat tyttökirjat ovat suosittuja: ne tuovat turvallisuutta.
(Kommenttini blogissa Maria Sinisen linnan kirjasto, lukuhaaste 2013, 3.1. 2013)