Runotyttöiässä

Lapsena ja teini-ikäisenä kirjoitin päiväkirjaa ja runoja niin kuin useimmat tytöt tekevät. Yksi runo julkaistiin lehdessä, kun olin vielä kansakoulussa (Vanhat kauniit kellot keskellä metsän kaikuu - no jotain sellaista). Lähetin joitakin runoja Nuoren Voiman liittoon ja sain ystävällisen arvostelun. Kaikki runot, päiväkirjat, piirustukset ja kulttuurikilpailussa palkittu pastellityö [puuastia, jossa oli hedelmiä, muistan sen] katosivat jossain muutossa, kun en enää asunut kotona. En kokenut asiaa yhtä traumaattisena kuin esim. Peter von B. vastaavaan tilanteen.

Kirjoitin myös "näytelmän" (lyhyen kohtauksen), jossa kaksi maalaismiestä matkustaa junassa. Näytin sitä äidinkielenopettajalle ja ehdotin, että se voitaisiin esittää. Hän luki sitä ja oli pakahtua pidätetystä naurusta. Sitä ei esitetty tietenkään, ja siitä on vain hämärä muisto jäljellä.

Kaunokirjoitus

Kirjoitusvälineitä. Pohjoismainen museo,Tukholma.

Maailmankirjallisuuden suurimmat kirjailijat kirjoittivat käsin, pitkään sulkakynällä.

Kevätmyrsky. Springstorm

Olin eräänä aamuna kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa nousi yhtäkkiä myrsky. Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Puut alkoivat heilua, kuin joku olisi ravistellut niitä. Näytti siltä,  kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja nousisivat ilmaan.  Äkkiä yksi puista kaatui rytisten ja kuului huuto. Sitten myrsky oli hetkessä ohi. Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko kukaan jäänyt puun alle. 

Onneksi paikalla ei ollut ketään. Mutta Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet tulivat melkein samassa ja pohdimme yhdessä, miten hirveää jälkeä olisi tullut, jos puistossa olisi ollut paljon  ihmisiä, vaikkapa tulossa konsertista Johanneksen kirkosta. 
Siirsin tämän kokemuksen muunneltuna toiseen kirjaani Terijoelle:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan . Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 

  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993,  kaikki Aurora-kirjat nyt myös yksissä kansisssa: Vaahteralaakson Aurora 2014)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa  Aurora ja villikyyyhkysten aika (1995), joka tapahtuu kokonaan Kanadassa. Myrsky alkaa myyttiseltä Niagaralta -  jossa on usein nykyäänkin myrskyjä - ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi. (Niagara-kuvan otti nähtävästi poikani eräällä monista matkoistamme Niagaralle.)

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. 



[Johanneksen kirkon tornissa on täsmälleen samanlaiset gargoilit kuin Toronton vanhan kaupoungintalon tornissa!)



Nämä  gargoilit tuijottivat minua kahdenkymmenen vuoden ajan Ullanlinnassa joka päivä.

Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.  Kuvassa laakso Krk-saarelta. Toronton laaksot ovat myös hyvin suuria, niiden pohjalla virtaa Don-joki sivuhaaroinen. 

Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.

  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.

 Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla.
Tämän kartanon kuvasin laivalta Tukholman saaristosta. Se muistuttaa Pohjois-Amerikan viktoriaanisia taloja.


 Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.

(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)
Viktorian ajalle tyypillinen valurautapenkki Pyhän Laurin kirkon hautausmaalta Vantaalta. 

Miksi olen kuvannut myrskyä Aurora-kirjoissani? Siinä on selvästi tietoistakin symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt näissäkin kuvauksissa sekä omaa kokemustani että faktoja 1900-luvun alun kulttuurista. 

Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Faktaa: Myrskyt ovat edelleen usein hyvin rajuja Niagaralla ja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).
Kattopellit repeilivät ja katu halkesi ensimmäisen opiskelija-asuntoni vieressä kadulla Rööperissä.
 Kun myrsky riehui Rööperissä. Ja minä vain nukuin!

Katso Toukokuu-kuvat Pieni lintu-blogissa

Tyttökirjat ja Halloween: Kartanossa kummittelee

Aurora ja villikyyhkysten aika, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Iloista Halloween-päivää!
Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo, että lapset pitävät Halloween-juhlasta-.

Mutta voiko tyttökirjoissakin olla kauhua ja jännitystä? Miten kirjoitin kummitusjutun?

Unelmien Pariisi

At Centre Pompidou, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

Kun aloin kirjoittaa ensimmäistä Aurora-kirjaani kaksi lapsistani oli opiskelemassa Pariisissa. Kolmas lapseni oli vielä kotona Torontossa. Muistan, kuinka kerroin eräänä iltana hänelle ideaani ensimmäisestä Aurora-kirjasta.

Idea oli hänestä hyvä, ja juttelimme aamuyöhön asti siitä. Kun palasimme koko perhe Suomeen, hän opetti minut käyttämään tietokonetta ja innosti saamaan kirjan valmiiksi.

Tässä kuvassa on tyttäreni Pompidou-keskuksessa takanaan Pariisi. Se on unelmien kaupunki monille ihmisille. Tyttäreni opiskeli vuoden pääainettaan ranskalaista filologiaa Sorbonnessa. Hän asui Luxembourgin puiston vieressä olevassa tyttöjen asuntolassa.

Samana vuonna lähti myös vanhin lapseni Matti Pariisin opiskelemaan. Hänkin opiskeli ensin Sorbonnessa ranskan kieltä ja kulttuuria ja myöhemmin taidetta. Hän asui alussa Kanadan valtion omistamassa asuntolassa, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa, joka opiskeli Sorbonnessa entistämistä ja arkeologiaa.

Kun kerroin Torontossa perhelääkärillemme, että tytär ja poika ovat molemmat lähdössä Pariisiin opiskelemaan, hän sanoi tyytyväisenä: "Ei ole hyvä nuoren tytön lähteä yksin Pariisiin kokonaiseksi vuodeksi". Perhelääkärimme oli myös rabbi ja terapeutti, joten hän tiesi, että kaikenlaista voi sattua Pariisissa. Mutta kaikki meni rauhallisesti.

Toisessa osassa Aurora-kirjoja Aurora saa stipendin Pariisiin, jossa Thomas on jo opiskelemassa. Minulla oli tarkoituksena kirjoittaa Aurora-sarjaan kirja "Aurora Pariisissa". Aurora olisi asunut samassa tyttöjen asuntolassa, jossa tyttäreni asui melkein 90 vuotta myöhemmin. Mutta siinä vaiheessa silloinen kustantajani oli tehnyt ensimmäisen toistuvista päätöksistään lopettaa nuortenkirjojen julkaiseminen. Minä kyllästyin koko juttuun ja laitoin kokoamani Pariisi-aineiston talteen. Sitä kirjaa ei ole tullut kirjoitettua.

Tuli kuitenkin kirjoitettua myöhemmin saman kustantajan pyynnöstä lasten versio Aurorasta (Aurora ja Molly 1999), ja sen kuvitti poikani Matti. Hän piti Ranskan kulttuurikeskuksessa Helsingissä myös näyttelyn Pariisin vuodenajat.

Lasteni osuus Aurora-kirjoihin on ollut tärkeä, ja Pariisi on edelleen meille läheinen lomakaupunkina. (Matin piirros Pariisista 2013)

Keski-ikäisen opettajattaren varaventtiili

Historiallisen romaanin kirjoittaminen on hidasta, on ainakin minulle, sillä innostun kovasti tutkimastani aikakaudesta, luen paljon, käyn museoissa, otan valokuvia, piirrän, teen karttoja ja luetteloita ja kirjoitan vasta sitten, kun voin liikkua vapaasti maailmassa, joka on toisaalta osa muiden maailmaa, toisaalta kokonaan omaa yksityistä maailmaani.

Kuvat katoavat Bloggerista. Laitan aikaisemman tilalle kuvan, joka on otettu Louvressa: kohtalona renessanssi :)

Olin ollut opískelija ja pienten lasten kotiäiti, opettaja jonka mies oli koti-isänä ja jatkoi opintojaan, teini-ikäisten lasten kotiäiti ja vapaa toimittaja Kanadassa ja olin palannut vuonna 1988 Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen mieheni ja lasteni kanssa. Opetin aikuisille englantia. Lapsemme opiskelivat yliopistossa. Mieheni sai viran ja virka-asunnon Helsingin keskustasta.

Olin aloittanut jo Kanadassa historiallisen romaanin kirjoittamisen. Se oli lähtenyt liikkeelle Viktorian aikaa käsittelevästä lehtijutusta, joka minulta oli pyydetty Kotilieteen 1980-luvun puolivälissä. Tein aina paljon tutkimusta lehtijuttujani varten, ja 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku tulivat tutuiksi sitä lehtijuttua tehdessä.

Olin kokopäivätyössä kirjoittaessani ensimmäiset kolme kirjaani. Kirjoittaminen oli minun varaventtiilini. Kirjoitin aina kun oli aikaa, yleensä aamulla kun muut vielä nukkuivat.

Minulla ei ollut pitkään aikaan minkäänlaista kontaktia muihin kirjailijoihin tai kirjailijajärjestöihin. Oma perhe ja ystävät olivat ja ovat edelleen paras tukeni kirjoittamisessa. Olen kuitenkin lukenut aina paljon kirjoittamisen oppaita. Luen niitä edelleen.

Historiallisen romaanin kirjoittaminen on hidasta, on ainakin minulle, sillä innostun kovasti tutkimastani aikakaudesta, luen paljon, käyn museoissa, otan valokuvia, piirrän, teen karttoja ja luetteloita ja kirjoitan vasta sitten, kun voin liikkua vapaasti maailmassa, joka on toisaalta osa muiden maailmaa, toisaalta kokonaan omaa yksityistä maailmaani.

Ensimmäinen Aurora-kirja loppui kustantajalta ennen joulua 1991, mutta siitä otettiin uusi painos vasta muutama kuukausi myöhemmin. Muilla kirjoillani ei ollut yhtä hyvä onni. Alkoi lama, ja sen jälkeen kirjojen asema on ollut Suomessa koko ajan tavalla tai toisella vaikea.

Historiallisen romaanin kirjoittamisesta

Linkkien tarkistus 1/2017

Kirjoittaminen ja historiallisia romaaneja lapsille ja nuorille.
Viihderomaanit, "naisten romaanit".
Writing and Historical novels for children and young people

You're History -blogi

Authors' blogs Kirjailijoiden blogeja

Merkittäviä naisia Women's history

British Children's Historical Novels

Native North American Themes