Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyttökirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyttökirjat. Näytä kaikki tekstit

13.3.2019

Kirjailijaserkkujani: Mary Marck ja Anni Swan


Kersti Bergroth nuorena tulevana kirjailijana, kuva kirjasta
Lapsuuden Viipuri Kersti Bergrothin teksteissä
Hän käytti nimeä Mary Marck suosituissa tyttökirjoissaan.


Nuori Anni Swan
Vanhan ajan tyttökirjat Aurora ja Iiris-rukka.
Suomen Kirjasäätiön Kirja koulussa -kampanjassa 2005 koululaisten tuli verrata kahden kirjailijan kirjoja, nimittäin Anni Swanin Iiris rukkaa ja minun Aurora-kirjojani: "Vertaile tyttöjen kokemuksia Helsingissä. Kirjat kertovat samasta ajasta, mutta ne on kirjoitettu eri aikaan. Miten tämä näkyy kirjoissa?



Kirjoitukseni Mary Marckin kirjoista Yhteiskoululaisia Helsingissä Mary Marckin Eeva-kirjat kotisivublogissani. 


Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. - Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013. Luvussa Kersti Bergroth (Mary Marck)/ Lukijat kertovat, sivut 72-76. 

Molemmat nuortenkirjailijat ovat GENIn  mukaan seitsemänsiä serkkujani kahden sukupolven takaa.  ( 7th cousin twice removed)
(Molemmat äitini äidin kautta: Sinius, Paldanius, Wacklin, Essen, Wegelius)

15.2.2019

Anni Swan seitsemäs serkkuni



Kaikenlaista kivaa löytää sukututkimuksesta. Geni kertoi: "Anni Swan is your 7th cousin twice removed. " (twice removed=Kahden sukupolven päässä.) 

En tiennyt tästä, kun Suomen Kirjasäätiön Kirja koulussa -kampanjassa 2005 koululaisten tuli verrata kahden kirjailijan kirjoja, nimittäin Anni Swanin Iiris rukkaa ja minun Aurora-kirjojani:
 "Vertaile tyttöjen kokemuksia Helsingissä. Kirjat kertovat samasta ajasta, mutta ne on kirjoitettu eri aikaan. Miten tämä näkyy kirjoissa? " 
Aurora-kirjojen yhteispainos Vaahteralaakson Aurora. myös E-kirjana. (nettikaupoissa)
 [Huom! 'Aurora ja Pietarin serkut' tapahtuu kokonaan Helsingissä. 'Villikyyhkysten aika' Torontossa. 'Vaahteralaakson tyttö' Savossa, Helsingissä ja Torontossa]

"PEKKARINEN, Pirkko (= Anna Amnell, kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen]
Aurora, Vaahteralaakson tyttö Kirjapaja 1991.
Aurora ja Pietarin serkut Kirjapaja 1993.
Aurora ja villikyyhkysten aika Kirjapaja 1995.
15-vuotias suomalaistyttö matkustaa Kanadaan etsimään sortovuosien aikana karkotettua isäänsä. Suomeen palattuaan hän asuu sukulaistensa luona Helsingissä.

SWAN; Anni
Iris rukka. WS 1916
Äiditön maalaistyttö muuttaa enonsa perheeseen Helsinkiin.
Vertaile tyttöjen kokemuksia Helsingissä. Kirjat kertovat samasta ajasta, mutta ne on kirjoitettu eri aikaan. Miten tämä näkyy kirjoissa? "
lue koko blogikirjoitus Vanhan ajan tyttökirjat Iiris rukka ja Aurora

Klikkaa sanaa Swan ja lue, mitä muuta olen kirjoittanut Anni Swanista.

5.12.2018

joululahjaksi tyttärelle, äidille tai isoäidille


Osta joululahjaksi tyttärelle, äidille tai isoäidille


Tämä kirja on useimmiten lastenosastolla, mutta se on monille aikuisille nostalgiakirja ja 1900-luvun alun siirtolaiskuvaus. Alkuperäiset Aurora-kirjani ovat loppuneet esimerkiksi Helsingin kirjastoista melkein kokonaan, ehkä kuluneet puhki tai muuten vain poistettu. Olisi toivottavaa, että tätä kirjaa hankittaisiin useampia kappaleita. Nyt tätä voi hankkia nettikaupoista. Kirjastot voivat hankkia tämän yhteispainoksen nidottuna. Yhteispainoksn kanskuva on sama kuin kirjassani Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja sen on tehnyt poikani Matti Amnell (aikaisemmin Pekkarinen)
E-kirja ehtii vielä joululahjaksi

Otteita arvioista:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992 )


Anna Amnell "on kirjoittanut vanhan kunnon tyttökirjan, jossa suomalainen päähenkilö seikkailee Amerikan mantereella".
Kirjamaailma ja uudet kirjat, kirjakerhoesitteet

"Kirjaan eläytyy niin paljon, että luulisi olevan yksi palvelijoista."
Maria Suokas, 11 v, Iltalehden lastenraati

"…sitä voisi luonnehtia myös eräänä näkökulmana lähihistoriaamme – nuoren tytön silmin katsellaan vain eri asioita kuin aikamiessiirtolaisen vinkkelistä."
Jaana Viuhko, Iisalmen Sanomat

"--kertojanansiot ovat miljöökuvauksessa, lähes visuaalisissa Kanadan luonnon ja maisemien tunnelmissa."
Kerttu Manninen, Lapsen maailma

"Rasismista ja kansallisesta itsekkyydestä on mahdollista ohjata ulos näin kiehtovalla tavalla."
Anna-Maija Raittila, Kotimaa

"Nykyajan nuorella ja Auroralla on ainakin yksi yhteinen piirre: molemmat elävät turvattomassa maailmassa. Auroran ja nykyajan nuoren turvattomuuden syyt ovat tosin erilaiset."
Kati Haapakoski, Vaahteranlehti

Aurora ja Pietarin serkut (1993)

"Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä. - - Henkilöistä Olga on aidoin. Hän on juuri niin raikas, raju ja mököttävä, kuin vain murrosikäinen tyttö voi olla."
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat

Tuntee katselevansa maalausta, kuvaa, jonka nähtyään tietää vuosisadan vaihteesta jotain aistien kautta välittynyttä."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat

"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."
Salla Korpela, Kirkko ja kaupunki

Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) Kirjapaja

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen Pirkko Pekkarinen (= Anna Amnell) många dagsaktuella problem. Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto.
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996 '

"Kirjan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, jännitystäkin löytyy. Sopii hyvin nykynuorten luettavaksi kielenkäyttönsä ansiosa, sillä kirjan kieliasu on loistava." Outi Lievonen, Kirkko ja kaupunki

3.11.2017

Monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat nuortenkirjoissani


Olga, venäläisen äidin ja pietarinsuomalaisen isän 13-vuotias tytär  on maahanmuuttaja, jota haukutaan ryssäksi ja kiusataan muutenkin, kun hän muuttaa Pietarista Helsinkiin ja käy Bulevardilla koulua.


Aurora kirjojen päähenkilö "Aurora [Koivu] on usean kulttuurin ihminen, jollaisia Suomessakin tulevaisuudessa on entistä enemmän. Auroran isä oli suomalainen kasvitieteilijä, äiti oli venäläistä sukua." (Irja Båsk: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9.1996)

Palattuaan Torontosta Helsinkiin vuonna 1905 Aurora asuu alussa äitinsä sisaren Sofian ja tämän suomalaisen miehen kodissa. 
Helsingissä puhuttiin 1900-luvun alussa useita kieliä. Torilla ja Kauppahallissa Sofia täti tekee ostoksia suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi, rupattelee joidenkin ystävien kanssa saksaksi ja Auroran sulhasen Thomasin kanssa ranskaksi, sillä hän ei osaa englantia.

Kun aloin tutkia 1900-luvun alun Helsinkiä, hämmästyin sitä, miten monikulttuurinen kaupunki oli. Se vain unohdettiin välillä. Jopa pienessä Iisalmessa oli ihmisiä, jotka olivat muuttaneet muista maista. Heitä ei haukuttu 'mamuiksi' (hirveä sana). Heidän nimensä saattoi olla Pironetti tai jokin venäläinen tai saksalainen nimi.

Kaikissa nuortenkirjoissani on monikulttuurisuutta, siirtolaisia ja maahanmuuttajia. Myös 1500-luvun Helsingissä asui vaikkapa virolaisia ja hollantilaisia, kuten Hans van Sanden, jota on käsitellyt romaaneissaan myös esimerkiksi Pohjolan-Pirhonen.

Kanadasta kertovissa kirjoissani kerrotaan myös Amerikan mustan väestön muutosta Kanadaan. Torontossa oli mustilla oma lääkäri, oma klassisen musiikin musiikin orkesteri. Jo ensimmäisessä Aurora-kirjassa on älykäs Noah-poika. Kirjojani ei mainita, kun puhutaan siirtolaisten eli maahanmuuttajien käsittelystä. Ehkä kirjoitin liian aikaisin. 

Vanhat tyttökirjat tuovat turvallisuutta


--perinteiset tyttökirjat käsittelevät lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoa naisen elämässä. Vielä muutama vuosikymmen sitten sellainen ajanjakso oli olemassa, aika jolloin rakkaudesta, omasta kodista ja elämänurasta haaveiltiin. Tyttö siirtyi hitaasti lapsuudesta aikuisuuteen.

Sen huomaamme, kun luemme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyttökirjoja. Vielä 1950-luvullakin sosiologian tilastojen mukaankin lapset olivat lapsia, tytöt tyttöjä.

Nykyajan länsimaiden tyttöjä vertaisin keskiajan kuninkaallisiin lapsimorsiamiin, joiden lapsuus loppui lyhyeen, pikkuprinsessa lähti nukkekotinsa kanssa uuteen kotiin, jossa hänestä tuli yhtäkkiä seksikumppani, talon valtiatar, äiti. Nykyajassa on sokea piste, kun ei tajuta, että nykyajan lapsille ja varhaisnuorille ei anneta enää aikaa hitaaseen kypsymiseen. Ehkä siksi niin monet nykyajan nuortenkirjat kertovat mieleltään järkkyneistä nuorista. Ehkä siksi vanhat tyttökirjat ovat suosittuja: ne tuovat turvallisuutta.

(Kommenttini blogissa Maria Sinisen linnan kirjasto, lukuhaaste 2013, 3.1. 2013)

18.7.2017

Miten nuortenkirjat vaikuttavat lukijaan?



He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia.

Lapsena luetun kirjan vaikutuksen huomaa myöhemmin, ehkä vasta aikuisena. Vaikuttajan ei tarvitse olla yksi kirjan henkilöistä, se voi olla ihmisryhmä. Tällaisia olivat helsinkiläiset yhteiskoululaiset Mary Marckin Eeva-kirjoissa. Heidän joukossaan oli kaksi tyttöä, joilla oli kirjailijanhaaveita kuten minullakin jo lapsena, mutta en millään tavalla samaistunut heihin.

Luin Eeva-kirjat koululaisena, nähtävästi kansakoulussa ja oppikoulun ala-asteella. Lukaisin ne ehkä myöhemminkin, kun pikkusiskoni lukivat niitä. Pidin niissä kuvatusta koululaisten välisestä ystävyydestä ja taloudellisesti sekä emotionaalisesti turvallisesta kotielämästä. Mary Marckin kirjojen Helsinki sekä keskiluokan ja yläluokan tilavat kodit olivat eskapismia, mutta myös rohkaisevaa optimismia: jos käyn koulua, minäkin voin muuttaa Helsinkiin, minulla ja minun lapsillani voi olla samanlainen koti.

En halunnut lukea kirjoja köyhistä pula-ajan tytöistä, jotka asuvat uneliaassa pikkukaupungissa ja käyvät tyttökoulua. Minusta olisi ollut hauskaa olla yhteiskoululainen ja asua Helsingissä. Tunsin, että pikkukaupungissa asuminen, köyhyys ja tyttökoulu typistivät maailmaani. ”On hauskaa käydä yhteiskoulua. Tyttökoulut tekevät ihmisen niin tympäiseväksi”, kirjoitti 14-vuotias Eeva Norma päiväkirjaansa. Kirjat olivat minulle ovi avaraan maailmaan.

American Field Service -vaihto-oppilasvuonna sain olla vuoden yhteiskoulussa ja Amerikkaan lähtiessäni kävin ensi kerran Helsingissä. Mary Marckin Eeva-kirjat olivat olleet minulle eskapismia pois pikkukaupungista. Matkustaessaan setänsä luo maaseudulle Eeva ajattelee, että siellä on ”Pieni surkea luminen asema”.  Hän pohtii: ”Tuntui kummalliselta ajatella, että noissa mökeissä asui ihmisiä, jotka vuodesta vuoteen istuivat täällä erämaassa ja näkivät sen muuttuvan valkeaksi ja sitten vihreäksi ja sitten taas valkeaksi ja katsoivat ulos pienistä ikkunoistaan junan kulkiessa ohi. – Ei, sellaista elämää hän ei kestäisi ainoatakaan päivää.” Samalla Eeva tajuaa, että hänen ihailemansa Topelius ei tarkoittanut Suomella Aleksanterinkatua vaan maaseutua.

Ensimmäinen maailmansota on käynnissä ensimmäisten Eeva-kirjojen ilmestyessä. Suomi on nuori, kun Mary Marckin Eevan luokka elää Helsingissä turvallista keskiluokan lasten elämää. He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia. He ahmivat suklaata, käyvät Fazerilla syömässä leivoksia ja tekevät rekiretkiä maaseudulle. Insinöörin tyttö Eeva saa joululahjaksi kameran, mutta lahjat ovat yleensä omatekoisia ja vaatimattomia.

Nuoren valtion koululaisilla on energiaa ja optimismia, he ovat ihanteellisia ja isänmaallisia ja haaveilevat tekevänsä jaloja tekoja. He ovat reippaita ja ahkeria tyttöjä ja haluavat hankkia itselleen kunnon ammatin. Joku heistä haluaa kotiäidiksi, kaksi kirjailijaksi tai toimittajaksi. He suunnittelevat elämäänsä. Perhe on heille hyvin tärkeä.

Eeva-kirjojen keskeisiä asioita ovat Helsinki, oma koululuokka ja oma perhe. Helsinki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä. Helsinkiläiset koululaiset matkustavat raitiovaunulla, menevät ”Kaivopuistoon nauttimaan luonnosta ja ”Helsinki säteili talvisen valkeana auringonpaisteessa”. Penkkareissa ”mentiin pitkin Espaa ja hurrattiin” aivan kuten nykyajan Helsingissäkin. Eeva ylistää Helsinkiä ja helsinkiläisiä: ”minä rakastan tuntemattomia helsinkiläisiäkin. Kun istun raitiotievaunussa enkä tunne siinä yhtään kasvoja, silloin elämä tuntuu salaperäiseltä ja ihanalta”. Hänen luokkatoverinsa Hertta on valmis vaihteluun: ”Joskus Helsinki on minusta kuin käsiraudat käsissäni ja nenäliina suussani”. Lyhyellä Lontoon matkallakin Eeva ja Hertta ovat kuitenkin sitä mieltä, että eivät tahtoisi elää muualla kuin Helsingissä.

He ovat oman aikansa nuoria, he kättelevät toisiaan, niiaavat aikuisille ja pitävät opettajista, jopa ihailevat heitä. He pohtivat yhteiskunnan epätasa-arvoa, mutta viktoriaaniseen tyyliin, jota on heidän hyväntekeväisyytensäkin. He edustavat yhteiskunnallisesti vain pientä prosenttia silloisesta Suomen kansasta, josta suurin osa asui maaseudulla ja sai toimeentulonsa maataloudesta. He tuntevat vain kesähuvila- ja kartanomaaseudun. Heidän kodeissaan on palveluskuntaa, johon suhtaudutaan ystävällisesti ja kohteliaasti mutta pitäen etäisyyttä, kuten meidän aikamme ihminen suhtautuu vaikkapa ravintolan henkilökuntaan.

Nuortenkutsuilla syödään voileipiä ja jäätelöä ja juodaan kahvia tai mehua. Siellä esitetään lausuntaa, laulua ja pianomusiikkia. Sähkövalo merkitsee vielä 1920-luvullakin romantiikkaa: ”Hertalla oli aivan kuin sähkövalaistus sisässään” Ossin mielestä ”Ei mikään ollut niin miehekästä ja oppinutta kuin vihreä kirjoituslamppu”.

Vihreäkupuinen kirjoituspöydän lamppu on noussut arvossaan, ja Eevan arvostama kodikkuuskin on nousussa pienin muutoksin: ”Huoneessa täytyy aina olla ihmisiä, jotka ompelevat, muuten ei siellä ole kodikasta. Herrat ovat aina kolkon näköisiä – ainakin ne, jotka eivät tupakoi”. Nämä tytöt olisivat rakastaneet käsityöblogeja. He kaipaavat vanhoissa romaaneissa esiintyvää ääneen lukemista, jota kaivataan nykyäänkin.

Vaikka nämä tytöt asuvat ”suloisessa” Helsingissä, heillä on kaukokaipuuta. Se oli muodissa 1920-luvulla. He haaveilevat valtamerilaivasta, jolla menisivät Amerikkaan keittäjäksi tai Chicagoon seikkailemaan ja jopa kaukaisesta Etelämeren saaresta, jossa he asuisivat ja heidän ihonvärinsä olisi musta. Monikulttuurisessa Viipurissa kasvanut Mary Marck, Kersti Bergroth, on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia yhdistää suomalaisuutta ja monikulttuurisuutta.


Eeva-kirjoissa on eräs ikävä piirre: Etta Penttilää kiusataan kaikissa sarjan kirjoissa lihavuudesta. Hänen kiusaajistaan pahinta, Harri Nevaa, ihaillaan. Harri on luokan köyhin. Vihjaako kirjailija siihen, että Harri kärsii alemmuudentunnetta varakkaitten luokkatovereitten joukossa ja etsii jotakin, jota voi pitää pahempana kuin köyhyys - lihavuutta? Koskeeko se myös hänen äitinsä lihavuutta? Ettaa ei puolusta kukaan muu kuin Etta itse väliin hyvinkin tomerasti. Mutta se ei riitä. Koulukiusaaminen jatkuu lukiossa ja vielä ylioppilaaksi tulon jälkeenkin.

Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Kersti Bergroth oli 29-vuotias julkaistessaan ensimmäisen nuortenkirjansa ja 73-vuotias, kun viimeinen koululaisromaani Kerhon seikkailuja ilmestyi. Hän kirjoitti muistelmansa 87-vuotiaana. Näin Kersti Bergroth on esimerkki kirjailijasta, jolla on pitkä ura, mutta hän rohkaisee myös niitä, jotka ovat aloittaneet keski-iässä. Nykyisenä aikana, jolloin kirjailijatkin elävät yhä vanhemmiksi, Bergrothin kaltainen kirjailija on kannustava esimerkki.

 Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. - Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013. Luvussa Kersti Bergroth (Mary Marck)/Lukijat kertovat, sivut 72-76.
Tämä on luettavissa myös toisessa blogissani (weebly)

25.11.2015

Laura Ingalls Wilder



Kanadan vuosina osuimme eräällä lomamatkoistamme Yhdysvalloisssa Missourin osavaltiossa sijaitsevaan pieneen kylään, johon Laura Ingalls Wilder ja Almanzo Wilder muuttivat. Laura ja Almanzo olivat pieniä kooltaan, ja Almanzon rakentama ihastuttava valkoinen talo on kuin nukkekoti. Se on kauniissa ympäristössä Ozark-vuoristossa. Laura ja Almanzo olivat hyvin aktiivisia kyläyhteisössä. He lähettivät ainoan lapsensa Rosen sukulaisten luo suurkaupunkiin, jotta tämä saisi hyvän koulutuksen.
Laura alkoi muistella lapsuuttaan tyttärensä Rosen innostamana, ja Almanzo rakensi hänelle talon kylkeen pienen kirjoitushuoneen. Laura oli jo kuusikymppinen kirjailijanuransa alussa. Ensimmäinen kirja ei kelvannut alussa kustantajille, vaikka toimittajatytär Rose oli hankkeessa mukana. Pieni talo preerialla -kirjoja pidetään Yhdysvalloissa historiallisina romaaneina, joissa on kansatieteellisesti merkittävää aineistoa. Uskon, että tästä Ingalls-museon linkistä voi olla iloa Pieni talo preerialla -kirjojen ja -elokuvien ystäville.

--äskettäin Laura Ingalls Wilderin kirjoista on ollut monenlaista kohua, muun muassa se, että ne olivat alkujaan paljon realistisempia, mutta kustantaja sensuroi niitä. Lapsuuden aikana saatu kuva näistä kirjailijoista on kokonaan muuttunut, kun olen lukenut heistä paljon. 



Ingallsin kotimuseossa oli eräs hauska paikka, autotalli, jonka seinälle Almanzo oli naulannut talteen kaikkien heidän autojensa rekisterilaatat. Niitä oli monta.Museossa oli myytävänä eräs Pieni talo preerilla -kirjoista myös suomeksi, ja optimistinen mieheni osti sen minulle ja kirjoitti siihen 'omalle kirjailijalleni-- '. Se oli paljon ennen kuin aloin kirjoittaa kirjoja. 

Lauran talon kuva on matka-albumista pimeänä päivänä kuvattu :)



Sensuroimaton versio näistä kirjoista on ilmestynyt.
Guardian kirjoittaa vuonna 2015
http://www.theguardian.com/books/2015/jan/08/pioneer-girl-laura-ingalls-wilder-review-little-house-prairie

9.11.2015

1990-luvun Aurora-kirjat nyt yksissä kansissa

1996-HS-Rikhardinkadun-näyttely

Vuosi 1991 oli merkittävä vuosi Euroopan historiassa. Silloin ilmestyi myös ensimmäinen Aurora-kirjani, joka kertoo teini-ikäisen taiteilijaksi haluavan Aurora Koivun (filtiivinen henkilö) elämästä 1900-luvun alun Suomessa ja siirtolaisena Torontossa.
Suuri koko: lue

Lue Irja Båskin haastattelu vuodelta 1996, jolloin Aurora-kirjoista oli näyttely Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa. Esillä olivat myös Jaana Perttulin Aurora-kirjojen henkilöistä tekemät nuket.


1991, 1.painos, 1992 toinen painos 1. Aurora-kirja

Vuonna 1991: Kun tulin työstä kotiin, löysin kolme pinoa kustantajalta tulleita Aurora--kirjoja ruokasalin pöydällä, ja niiden vieressä oli kimppu vaaleanpunaisia Cadillac-ruusuja, jotka mieheni oli ostanut esikoisteokseni ilmestymisen kunniaksi.

Kirjoitin Aurora-kirjat 1990-luvulla nimellä Pirkko Pekkarinen: Aurora, Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995. Vuonna 1999 Auroran tarinasta ilmestyi pienemmille lukijoille Aurora ja Molly. Sen julkaisin jo nimellä Anna Amnell, sillä olimme ottaneet koko perhe käyttöön sukunimen Amnell, joka on mieheni äidin tyttönimi.

Koska Aurora-kirjojen ensimmäiset painokset olivat jo loppuneet ja lisäksi silloinen kustantajani Kirjapaja oli lopettanut historiallisten nuortenkirjojen julkaisun, kokosin kolme ensimmäistä kirjaa vuonna 2014 kauniiksi yhteispainokseksi ja julkaisin sen omakustanteena Books on Demandin kautta. Kirjan lopussa on Kirje lukijalle, jossa kerron kirjan taustoista. Yhteisnidettä on myös e-kirjana nettikaupoista. Lue: Kirjatiedot ja tilaus BoD:n sivulta

Vaahteralaakson Aurora on koko perheen kirja.
Jos lähikirjastosi ei ole vielä tilannut sitä, pyydä tilaamaan
Vaahteralaakson Aurora on valtion vuoden 2015 ostotukilistalla

lue vielä
Lue lisää tämän blogin sivulta : kirjatiedot ja otteirta arvosteluista
http://aurorakirjat.blogspot.fi/p/esikoisteokseni-ilmestyi-vuonna-1991.html

Tekijä: Amnell, Anna
Teoksen nimi: Vaahteralaakson Aurora/Anna Amnell ; kuvitus: Matti Amnell, Institute of  Migration Archive
Julkaisutiedot:  Helsinki: Books on Demand, 2014 (Norderstedt, Saksa: Books on Demand, 2014)
ISBN: 978-952-286-355-3
e-kirja 978-952-286-7247

Huomautus: Yhteispainos ilmestynyt ensi kerran vuonna 2014
Sisältö: Aurora – Vaahteralaakson tyttö; Aurora ja Pietarin  serkut ; Aurora ja villikyyhkysten aika  
Huomautus: Ilmestyneet aikaisemmin nimellä Pirkko Pekkarinen: Aurora – Vaahteralaakson tyttö (1991, 2.p 1992); Aurora ja Pietarin  serkut (1993); Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) 
Kieli: suomi
Aineistolaji: KIRJA/BOK
Ulkoasu: 362 s. ; kuv. ; pehmeäkantinen; 14,8 x 21
ja klikkaa alla olevaa kuvaa suureksi


4.7.2014

Vaahteralaakson Aurora on yhteispainos kirjoista Aurora 1-3


Aurora_kansi-2




















Klikkaa kuva suuremmaksi! 
Aurora-kirjat vihdoinkin yksissä kansissa. 362 sivua 2014
ISBN 978-952-286-355-3
Merkintä L842 puuttuu kannesta, sillä BoD laittaa vain ISBN:n.
info på svenska Kirjasampo.fi

Lopussa on kirjoitukseni Lukijalle. 
Myös E-kirjana esim
https://kirja.elisa.fi/ekirja/vaahteralaakson-aurora
http://www.adlibris.com/fi/e-kirja/vaahteralaakson-aurora-9789522867247

Kuvituksena on poikani Matti Amnellin kuvitusta kirjasta Aurora ja Molly (1999)  sekä Matin tekemiä Aurora-kirjojen kansikuvia. Mukana on myös Insitute of Migration Instituten lainaama siirtolaisen postikortti ja Aune Kämäräisen ottama kirjailijakuva loppukirjoitukseni Lukijalle alkuun.



Tätä suunniteltiin jo 20 vuotta sitten, mutta sitten kustantajani siirtyi monien muidenkin kustantajien lailla julkaisemaan pelkästään aikuisten kirjoja. Halusin nämä kirjat talteen. Nyt ne ovat ostettavissa kirja kerrallaan joko suoraan BoD:lta tai kirjakaupoista ostaen/tilaten tai eKirjana. 

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora on yhteispainos kirjoista
Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995



Kaikenikäisille historian ja luonnon ystäville. Kirjat kertovat fiktiivisen taiteilijaksi aikovan Aurora Koivun elämästä 1900-luvun alussa, kaikkina vuodenaikoina, mutta valitsimme tämän talvisen Helsinki-kuvan kanneksi muistoksi ajoista, jolloin Helsingissä luisteltiin meren jäällä. Kuvituksena on myös muita Aurora-kirjojen kuvia, myös kuvitusta Aurora ja Molly-kirjasta ja yllätyskuva Siirtolaisinstituutin arkistoista.

Tietoja kirjasta:



Tekijä: Amnell, Anna

Teoksen nimi: Vaahteralaakson Aurora/Anna Amnell ; kuvitus: Matti Amnell, Institute of  Migration Archive

Julkaisutiedot:  Helsinki: Books on Demand, 2014 (Norderstedt, Saksa: Books on Demand, 2014)

https://www.bod.fi/kirja/anna-amnell/vaahteralaakson-aurora/9789522863553.html


ISBN: 978-952-286-355-3

ekirja

Huomautus: Yhteispainos ilmestynyt ensi kerran vuonna 2014
Sisältö: Aurora – Vaahteralaakson tyttö; Aurora ja Pietarin  serkut ; Aurora ja villikyyhkysten aika  
Huomautus: Ilmestyneet aikaisemmin nimellä Pirkko Pekkarinen: Aurora – Vaahteralaakson tyttö (1991, 2.p 1992); Aurora ja Pietarin  serkut (1993); Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) 
Kieli: suomi
Aineistolaji: KIRJA/BOK
Ulkoasu: 362 s. ; kuv. ; pehmeäkantinen; 14,8 x 21
Muu nimike:
Aurora 1-3
Asiasanat:
1903, 1905, 1906, 1900-luvun alku
Aurora Koivu, fikt. , Vaahteralaakso, fikt.
romaanit, historialliset romaanit, tyttökirjat, nuortenkirjallisuus, kaunokirjallisuus
siirtolaisuus, kanadansuomalaiset, Kanada, Toronto,
Helsinki, sortovuodet,  suurlakko
kansainvälisyys, luonto,
kummitukset,

Aurora-kirjoista sanottua (otteita arvosteluista)

Kirjat ja kannet vuosina 1991-2014 (myös takakannet näkyvissä)