Kanadan luonto Aurora-kirjoissa

Pesukarhu suurkaupungissa. Kuvasin tämän lemmikkkipesukarhun Pietarissa keväällä 2014

Olen asunut Yhdysvalloissa vuoden ja Kanadassa yhdeksän vuotta. Paljon luonnonkauneutta tallentui mieleeni noina vuosina. Jotain siitä olen halunnut siirtää Aurora-kirjoihin. Toronton eläimet ja varsinkin sen laaksojen luonto ovat keskeisessä asemassa Aurora-kirjoissani.

Luonto oli lähellä siinä miljoonakaupungissa. Pesukarhukin tuli tutuksi. Puutarhaan tuli pesukarhuperhe, emo kiipesi päärynäpuuhun ja heitteli hedelmiä pennuille, jotka odottivat puun juurella. Roskalaatikoitten kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät päässeet penkomaan niitä ja levittelemään roskia. Pesukarhuja asui pilvenpiirtäjien tuuletuskanavissa ja metrotunneleissa.

Eräänä päivä kerrottiin sanomalehdessä, että palokunta oli hälyytetty tekemään erikoisoperaatio: pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinää korkeuksiin. Operaatio onnistui.

Kesät olivat pitkiä ja lämpimiä. Puutarhassa kasvoi valtava magnolia, kolibrit lentelevät pihalla. Laaksojen luonto oli rehevää.

Kuvaan Aurora-kirjoissa 1900-luvun alun luontoa. Siihen aikaan Toronton laaksot ja rotkot olivat vielä rehevämpiä kuin nykyaikana. Purojen vettä saattoi juoda. Ne olivat paratiisi, jota Ernest Thompson-Seton on kuvannut luontokirjoissaan. Nuo Setonin kuvaamat Don-joen laakson seudut tulivat minulle tutuiksi päiväkävelyillä, joita tein laaksoihin mieheni kanssa. Kanadan ja yleensä Pohjois-Amerikan luontoa minulla on monesti ikävä.

Kirjailijan sukulaiset omistivat laakson reunalla olevan kartanon, jolle oli annettu intiaanikieltä oleva nimi Spadina. Tämä talo on ollut osittain esikuvana Aurora-kirjojen kartanolle.

Miten Aurora-kirjat ovat syntyneet?

Aurora-kirjojen kannet
Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (1992, 2. painos): Kansi: Matti Amnell.
Huom yhteispainos Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2014


Historiaa ja mielikuvitusta

Olin mieheni ja kolmen lapseni kanssa Kanadassa siirtolaisena 1979-1988. Miltei joka päivä mieheni ja minä olimme kävelyllä eräässä Donin sivujoen laaksossa. Vuonna 1984 kirjoitin Kotilieteen laajan artikkelin viktoriaanisesta tyylistä. Sen pohjana oli tutkimus ja käynnit museoissa eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Samana vuonna tuli Spadinasta museo. Siellä vierailu oli alkuna Aurora-kirjoille. Vanhin poikamme on kuvittanut kirjani ja tehnytt Aurora-kirjojen kansikuvat.

Kirjan Vaahteralaakso on keksitty laakso, ja kirjassa kuvattu kartano on yhdistelmä historiaa ja mielikuvitusta. Torontossa on kuitenkin paljon syviä rotkomaisia laaksoja. Siellä on edelleen suuria viktoriaanisia taloja, vaikka suurin osa niistä on purettu.

Kanadalainen, myöhemmin Yhdysvaltoihin muuttanut kirjailija Ernest Thompson-Seton on kuvannut Don-joen laaksoa, jonka luonto oli vielä 1900-luvun alussa lähes paratiisillisessa tilassa. Kirjailijan sukulaiset omistivat laakson reunalla olevan kartanon, jolle oli annettu intiaanikieltä oleva nimi Spadina.




Spadina ulkoapäin on aivan erilainen kuin kirjani kartano, joka on tyypillinen viktoriaaninen talo. Kuva: Anna Amnell

Kun olin ensimmäistä keraa Spadinassa, näin mielessäni kuin monivärisenä hologrammina vaaleatukkaisen tytön, joka pyyhki pölyhuiskalla tomuja Spadinan salissa olevan kipsisen kuningatar Viktorian rintakuvan päältä. Uinuva kirjailija minussa kysyi, kuka tämä tyttö oli.

Vähän myöhemmin haastattelin Nelson Mandelan vanhinta tytärtä Makia ja Desmond Tutun tytärtä Mphota. Sortovuodet putkahtivat mieleeni. Kerroin Makille ja hänen miehelleen, että Suomestakin lähti poliittisia pakolaisia 1900-luvun alussa.

Päätin kirjoittaa sortovuosista. Sijoitin lempilaaksoni reunalle tyypillisen viktoriaanisen kartanon. Lainasin siihen Spadinasta puutarhan ja muutaman huoneen. Muutimme Suomeen ja sain valmiiksi kirjan "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2.p 1992), jonka sankaritar on Bobrikovin karkottaman lehtimiehen tytär. Aurora palaa Suomeen suurlakon vuonna 1905 ("Aurora ja Pietarin serkut", 1993) ja  Torontoon kirjassa "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995). Toronton yliopistossa ja Pariisissa taidetta opiskellut poikani piirsi kansien kuvat ja kuvitti kirjan Aurora ja Molly (Anna Amnell: Aurora ja Molly, 1999).

Toronto oli 1900-luvun alussa samankokoinen kuin sen ajan Helsinki. Se oli osa brittiläistä imperiumia. Yhteydet Englantiin olivat kiinteät, ja sukulaisten luo matkustettiin Intiaan asti. Torontossa oli Yhdysvalloista paenneita orjia ja kiinalaisia rautateiden rakentajia sekä heidän jälkeläisiään, irlantilaisia orpolapsia, siirtolaisia ja poliittisia pakolaisia. Upeat viktoriaaniset talot olivat kuin nykyajan loistohotelleja.

1900-luvun alun ihmiset ja heidän maailmansa olivat erilaisia kuin nykyaika. Spadinan kartanon omisti 1800-luvun lopulla mies, joka oli luvannut kuolevalle nuorelle vaimolleen, että hänet tullaan hautaamaan vaimon viereen laaksoon, ja arkut kiinnitetään toisiinsa ketjuilla. Näin tapahtui. Kirjailija minussa kysyi: Entä jos lupausta ei olisi pidetty? Mitä huhuja ja uskomuksia olisi syntynyt?

Silloin oli valtava kiinnostus yliluonnollisiin asioihin. Yritettiin vakavissaan valokuvata haamuja. Oli uskomattomat hautajais- ja suremisseremoniat. Ei ole ihme, että kirjasta "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995) tuli "kummitusromaani".


1900-luvun alun
maailma

Sopivaa rekvisiittaa tarjosivat myös harsomaiset leningit, pimeässä kahisevat helmat ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti.
Auroran ihastuksen kohde Thomas on tyypillinen 1900-luvun alun sivistynyt nuorukainen mytologian kiinnostuksessaan. Se lisää myös hänen kiinnostustaan Auroraan.

Mikä nimi, mikä yhteys antiikin tarinoihin: auringonnousun jumalatar, kaiken uuden alku. Freudin ajatuksiin ja psykoanalyysiin (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely) oltiin innostuneita. Aurora ja Thomas vievät varmasti seuraavissa kirjoissa, jos ne joskus kirjoitan, Mollyn psykiatrin vastaanotolle Pariisissa.

Sen ajan yhteiskuntaa leimasi yhä viktoriaaninen jyrkkä luokkajako ja kaksinaismoraali. Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hylättyjä lapsia, jotka oli jätetty lastenkodin portaille toiset riepuihin, toiset ylelliseen pitsihuiviin käärittyinä.



Molly. Kuva: Matti Amnell

Oli paljon orpoja, joita hyväsydämiset ihmiset ottivat kasvatikseen. Aurora ja Vanessa ottavat orvon Mollyn suojatikseen, ja naimaton opettaja testamenttaa hänelle omaisuutensa. ("Aurora ja Molly",1999). Kaikki nämä asiat kertovat 1900-luvun alun maailmasta, Auroran ja hänen ystäviensä maailmasta.

Alkuperäinen kirjoitus: Pirkko Anna Amnell. Onnimanni 4/2003, s. 40-41.©

yhteisnide Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3. 2015 Bod nimellä Anna Amnell (klikkaa kuva suuremmaksi)

Huom. Julkaisin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen. Kun otimme koko perhe, ensin yliopistossa opiskelevat lapsemme ja sitten mieheni ja minä käyttöön mieheni äidin sukunimen Amnell, aloin kirjoittaa nimellä Anna Amnell, joka on virallinen nimeni.