Maalaistytöt kaupungissa

Moniin helsinkiläisperheisiin valittiin palveluskunta aina samasta kylästä. Ehkä perheen isoisä oli ollut siellä virassa tai muut sukulaiset ja siellä oli vietetty kesälomia lapsuudesta asti. Tiedettiin, millaisia kylän tytöt olivat, murrekin oli tuttu. Maalaistytöt muuuttuivat, kun tulivat Helsinkiin. Mutta muuttui Helsinkikin, sillä murteet vaikuttivat kaupungissa puhuttuun suomeen - tai ruotsiin, jos tytöt tulivat ruotsinkielisiltä seuduilta. Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut on yksi tärkeimmistä teemoista juuri tämä maalaistyttöjen tulo Helsinkiin.
"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."Salla Kopela http://aurorakirjat.blogspot.fi/p/aurora-kirjoista-sanottua…

Kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjasta on yhteisnide, jota saa nettikaupoista ja kirjastoista , yleensä lastenosastolta. se sopisi mielestäni myös aikuistenn osastollle.

Vuodesta 1999 olen julkaissut kirjani nimellä Anna Amnell. Otimme koko perhe käyttöön mieheni äidin tyttönimen Amnell. Mieheni isän sukunimi Pekkarinen on hyvin yleinen Savossa ainakin. Amnelleja on vähän, Helsingissä vain muutama.

Huivit Suomessa

"Mummojemme aikaan naiset käyttivät usein huivia, mutta ne oli sidottu kevyesti, usein solmittu niskaan. Huivin käyttö oli erilaisissa töissä välttämätöntä, esim. ruuanlaitossa, ettei hiuksia menisi ruokaan. Sama lehmiä lypsettäessä, hygienian takia. 


Myös ulkotöissä, esim. heinäniityllä, huivi suojasi ettei tukkaan mennyt heinänkorsia tai roskia. Huivit olivat kukikkaita tai ruudullisia, värikkäitä. Hienommissa juhlissa keittiöväki käytti valkoista huivia ja esiliinaa. Vain kirkkohuivi körttiläisillä mustaa silkkiä. Ne huivit jättivät kasvot hyvin näkyviin ja myös osan tukkaa. Huivin annettiin kesäaikaan mielellään valahtaa hartioille. "




Teksti: Aune Kämäräinen Kuvat: Anna Amnell

Lehmien nimet

 Lehmä astelee arvokaasti kulkueessa Sveitsissä, jossa arvostetaan maataloutta.

Ainakin ennen aikaan lehmillä oli ihanat nimet. Teini-ikäiselle tädilleni lehmät olivat lemmikkieläimiä. Hän harjasi niiden otsatukkia. Sisarvainaani anoppi (Olavi Paavolaisen naapuri) ei mennyt  keskikoulun jälkeen Terijoella lukioon, vaan karjakkokouluun, sillä hän tykkäsi niin paljon lehmistä. Evakkona hän päätyi Iisalmelle (Sandelsin) Partalan Moisioon emännäksi.

Lue Iida ja lehmien nimet - jotka löysin Haiharan museosta.

Laivassa matkalla Kanadaan Iidalle tuli koti-ikävä:

”Hänelle tuli ikävä pihlajan ja juhannusruusun tuoksua ja pääskysiä, jotka rakentavat pesäänsä kotimökin räystään alle. Ruiskukkaa työntyy pellon reunalla ja mesimarjat kukkivat kohta ojan pientareella. Maistaako hän enää koskaan mesikkaa?

Entä Kettulan talon lehmät? Hoitavatkohan toiset tytöt niitä hyvin? Keräävätkö niille horsmia radan varrelta? Jutteleeko niille nyt enää kukaan? Iida oli kammannut otsatukatkin lehmiltä ja puhunut niille lempeästi.

Iida itki hiljaa ja tuuditti itsensä uneen muistelemalla kutakin lehmää nimeltä: Rusina, Ihana, Papuna, Onnenkukka ja Prinsessa, Unelma, Mustikka, Omena ja Sitruuna, Heluna, Kielo, Pilkku, Nunna, Mamselli ja sen pieni vasikka Nuppu.”

Vaahteralaakson Aurora, yhteispainos Aurora 1-3,  2014 - Osa I ”Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2. painos 1992),” sivu 50.

Ennen vietettiin kesä huvilalla

JL Runeberg-laiva, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Entisaikoina herrasväet pakkasivat lapset, palvelijat, huonekalut, kissat ja koirat ja jopa pianon hevosrattaile tai laivaan ja lähtivät viettämään kesää maaseudun rauhassa huvilalla.

Perheen isä jäi kaupunkiin kesäleskeksi ja tuli huvilalle vain viikonloppuisin.
Hyvää juhannusta maalle ja kaupunkiin.



Pieni huvila Meilahdessa.

Helsinkiläisen huvila saattoi olla kaukana Töölössä tai Meilahdessa, jonne pääsi onneksi vossikalla.



Hieno huvila Tukholman lähellä.



Paluu luontoon.