28.2.2015

1900-luvun alun koti. Split, museum

1900-luvun alun koti

1900-luvun alun koti. Biedermeier ja art nouveau/Jugend
Kuvasin nämä Splitin kaupunginmuseossa.

1900-luvun alun nainen

Museum 1900


Viktorian ja Edwardin ajan nainen.  Museo Splitissä, Croatiassa.  2010. Keskellä olevassa kuvassa hameet ovat jo niin lyhyet, että kuva voisi olla 1920-luvun alkupuolelta.  Nuori nainen piti tanssiaiskirjaa, johon tanssiaistren alussa miehey kirjoittivat nimensä ja varsivat bäin vuoronsa tanssittaa. Tällaiset kirjat olivat muodissa vielä 1950-luvun Yhdysvalloissa hienoissa tanssiaisissa esimerkiksi lukiossa, jota kävin vaihto-oppilaana.



24.2.2015

1908: uudenaikainen kirjoituskone

15581241092_1967052b3f_o

Roskalaatikkolöytö: tämä vanha kirjoituskone on rakkaita esineitäni. Se kertoo ajasta, jolloin kirjoituskoneet olivat rautaa ja samoin koneilla kirjoittajat. Hercule Poirot -salapoliisisarjan sihteeriä Miss Lemonia esittävä näyttelijätär kertoo haastattelussa, että tuollaisilla vanhan ajan kirjoituskoneilla kirjoittaminen oli vaivalloista. Alla vielä vanhempi kone, vuoden 1908 Continental.


Herrasväenkin tyttäret menivät konekirjoituskursseille, niin teki myös Agatha Christie (synt. 1890),
ja hänelle siitä oli todella hyötyä.



www.typewritermuseum.org/lib/library_photo_apc.html


23.2.2015

Viktorian aika: Kaponieeri: Sherlock Holmesin kotona

Kaponieeri: Sherlock Holmesin kotona: The Sherlock Holmes Museum on paitsi fiktiivisen henkilön "kotimuseo", myös pyhiinvaelluskohde faneille ympäri maailman. Edellise...

22.2.2015

Talvinen matka Iisalmeen

Tie kirkosta pappilaan

Winter journey
Värikollaasi 219: Kylmä
Alimpana 36 kuvan mosaiikki talvisesta kaupungista

Kultturimatka Juhani Ahon lapsuudenmaisemaan. Tien päässä pilkottaa kirkko, jossa Juhani Ahon isä oli kirkkoherrana. Theodor Brofelt oli kuuluisa kansanomaisuudestaan ja hyvistä, hauskoista saarnoistaan. Hänellä oli rahakas, mutta raskas virka, sillä Iisalmen seurakunta oli hyvin suuri pinta-alaltaankin. Hän oli usein matkalla, talvella reellä, kesällä rattailla ja laivalla. Juhani Ahollekin tuli laaja kansantuntemus, josta hän ammensi romaaneihinsa ja lastuihinsa.


112 Kustaa Aadolfin kirkko

Kustaa Aadolfin kirkko, entinen Iisalmen maaseurakunnan kirkko
Linkissä on lisää kuvia, myös sisältä.


097 Kustaa Aadolfinkirkon hautausmaa

Tunnelmallinen hautausmaa, jonne myös Juhani Aho on haudattu.


Iisalmi in Winter

Muut talvimatkani kuvat. Oli hyvin kylmä. Matka alkaa rautatieasemalta ja palaa rautatieasemalle. Klikkaa kuvaa ja mene Flickriin, kulje mosaiikin alapuolella olevien linkkien avulla, jotka vievät mosaiikin muodostaviin kuviin. Valitan: yksi kuva kadonnut.
Go to Flickr:  this mosaique and the links that take you to the individual photos in a larger size. Sorry one photo has disappeared.


16.2.2015

Väritettyjä 1900-luvun alun Berliini -elokuvia

vesiposti Berliinissä

1900-luvun alun Berliinistä ei ole paljon jäljellä. Kuvasin tämän vesipostin  marraskuussa 2010, jolloin asuin kaksi viikkoa Berliinin kirjauilijaresidenssissä.

Väritettyjä 1900-luvun alun Berliin- elokuvia katsoessa tuntuu, että katsoo nykyaikaa, mutta ihmiset ovat menossa naamiaisiiin ihmeellisissä vaatteissaan. Tämä on kadotettu Berliini, sillä toinen maailmansota tuhosi suurimman osan vanhoista rakennuksista. Nämä elokuvat on hidastettu, joten ne näyttävät luonnollisilta.


Berliini 1925

Täällä
http://www.berliner-buzz.de/vintage-video-berlin-vor-100-jahren-in-film-und-farbe/

Tämä on postikortti 1920-luvun Berliinistä. joka näyttää vielä aika samanlaiselta kuin noiden elokuvien Berliini. Hätkähdyttävä kokemus katsoa näiden vanhojen elokuvien iloisia ihmsiiä, joita sodat eivät ole vielä masentaneet. Tämä oli julisteena Berliinissä.


14.2.2015

Anna Amnell: Helsingin Sanomat kirjoittaa ystävänpäivänä omakus...


Vaahteralaakson Aurora mukana
Päivi Heikkilä-Halttusen artikkeli

”Omakustanteeseen voi päätyä myös silloin, kun alkuperäinen kustantaja ei enää halua ottaa kirjasta uusia painoksia tai jatkaa sarjaa.
Esimerkiksi Anna Amnell on julkaissut BoD:n kautta yhteisniteen Vaahteralaakson Aurorasta kertovista tyttökirjoistaan sekä jatkanut kyynäränmittaisen Lucia-tytön myöhempiä vaiheita.
--
Omakustantaja joutuu myös venymään moneksi: kirjailijan ja kuvittajan työn lisäksi on hallittava yritysjohtajan, graafisen suunnittelijan, oikolukijan, markkinoinnin, viestinnän, myynnin, logistiikan ja postittajan taidot.
Nykyään tiedotukseen käytetään sekä sosiaalista mediaa että vanhanaikaista puskaradiota. Anna Amnell perusti omakustanteilleen blogit, joiden kautta hän tekee kirjoja tunnetuksi.”
Päivi Heikkilä-HalttunenLastenkirjaomakustanteena vai yhteisörahoituksella? Kun isoilla kustantamoilla on tiukempaa, lastenkirjailijat ja kuvittajat etsivät uusia tapoja saada töitään esiinHS/KULTTUURI 14.2.2015

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1423811823911?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-1

Aurora-kirjat 1991-1999 ja 2014: esittely ja otteita kirja-arvosteluista

Lucia ja Luka : kirjan esittely ja kirja-arvosteluja

Firenzestä Turkuun : Näin syntyivät Lucia-kirjat.

Haastattelu Hesarissa vuonna 1996 Aurora-kirjoista [Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani nimellä Pirkko Pekkarinen]



Anna Amnell: Helsingin Sanomat kirjoittaa ystävänpäivänä omakus...: Sain tänä aamuna "ystävänpäivälahjaksi" muutaman rivin mainintaa Hesarissa. Kuvassa aloitteleva ja optimistinen Anna Amnell v...

11.2.2015

Helmikuu: sumu

Sumu fog in Helsinki

Suosituimmat Helmikuu-kuvani ovat Flickrissä ne, joissa on 1900-luvun alun Helsinki. Lumi ja vanhat rakennukset. Ja sumu! Näin Kihlmanin talon ja Ohranan tornin ikkunastani 20 vuoden ajan, usein sumusssa. Tuntui siltä kuin asuisi vuoren huipulla.
Nämä ovat varsinaiset Makrolinky Helmikuu-kuvat


St John's , Helsinki

Sumu kaupungin yllä. Gargoilit kurkkivat Johanneksenkirkon torneista alas kaupunkiin.


St John's Lutheran Church, Helsinki

Kirkkaassa valossa ne kurkkivat sisälle, kun kirjoitin.

sumu klo 9

Puisto sumussa


A crow in St. John's park, Helsinki

Varis sumussa


IMG_1697

Kaupunki katoaa sumuun
Kun sumu tuli huoneisiin


Helsinki Central Station

Sumua ei pääse pakoon Helsingissä. Rautatieaseman torni sumussa.



Helsinki talvella

Kaikki ei ole harmaata helmikuussa. Kauneinta on silloin, kun on lunta katoilla. 11.2.2007

Helsinki in February

Helmikuussakin värit voittavat harmauden. 17.2.2009

Sumukuvia myös Blogisisko-blogissa

10.2.2015

Helmikuu: toteuta haaveesi

February 2007

Helmikuussa 2007 uusi painos Aurora-kirjoista oli vasta haave. En olisi saanut toteutettua sitä ilman BoD:ta. Nyt yli kaksikymmentä vuotta ensimmäisen Aurora-kirjan ilmestymisestä se on totta.
Onneksi tämä kansikuva ei ollut ehtinyt haalistua, vaikka se oli ollut usein seinällä. Tämä oli alkujaan kirjan Aurora ja Pietarin serkut (1993) kansi.
Ole sitkeä ja toteuta unelmasi, vaikka maailma muuttuu ympärilläsi.


1991, 1.painos, 1992 toinen painos 1. Aurora-kirja

Syyskesällä 1991 ilmestyi esikoisteokseni Aurora, Vaahteralaakson tyttö.   Cadillac-ruusut olivat mieheltäni. Kirjasta tuli toinen painos heti seuraavan vuoden alussa. Kustantaja suunnitteli pitkää sarjaa. Mutta vuosien varrella linja muuttui jatkuvasti. Olen elänyt lamasta lamaan kirjojeni kanssa,

Vuonna 2014 ilmestyi yhteisnide Vaahteralaakson Aurora .

Asuimme vielä Kanadassa, kun aloin kirjoittaa ensimmäistä Aurora-kirjaa 1980-luvun loppupuolella. Sanoin, että sitä ei varmaankaan julkaista Suomessa, kun se kertoo sortovuosista. Lehtiartikkeleiden mukaan Kekkosen ajan Suomessa ei saanut julkaista edes poikakirjoja siitä ajasta - naapuri olisi suuttunut.

Kun kirja oli valmistumassa palattuamme Suomeen, olin kirjoittanut siit vasta 80 sivua, kun se haluttiin julkaista ja sain kustannussopimuksen.  En joutunut ollenkaan etsimään kustantajaa.

Kustannustoimittaja Eila Jaatinen soitti minulle nimittäin aivan muissa asioissa, kysyi onko minulla L. M. Montgomeryn päiväkirjoja, olinhan kirjoittanut 1987 Montgomerystä artikkelin Koululainen-lehteen. Kun kysyin, missä Eila oli töissä, hän kertoi, että Kirjapajassa. Siellä aloitettiin innokkaasti julkaista nuortenkirjoja.

Aurora-kirjoista oli määrä tulla pitkä sarja! Mutta kustantaja muutti kustannuslinjaansa, lopulta nuortenkirjat poistettiin ohjelmasta. Sitten taas puhalsi uusi tuuli vuonna 1999, ja minulta pyydettiin lisää: tuli Aurora ja Molly. Ja siten lopettetiin taas.

Ole sitkeä ja toteuta unelmasi, vaikka maailma muuttuu ympärilläsi.
P.S. Minulla on erittäin hyvät muistot kaikista kustannustoimitajistani. Ensimmäinnen heistä, runoilija Eila Jaatinen on jo kuolllut.

7.2.2015

1900: Raitiovaunut Helsingissä ja Torontossa


Raitiovaunut Torontossa ja Helsingissä 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa.:
"Mäelle ajoikin raitiovaunu, jota veti kaksi tukevaa tupsujalkaista hevosta. Sähköraitiovaunu oli epäkunnossa, juuri kun Aurora oli lähdössä ensimmäistä kertaa kaupungille. 
Hevoset hölkyttelivät verkkaisesti mäkeä alas. 

- - 
Aurora painoi nappia, sillä siinä olikin jo edessä makasiini, jonka kohdalla hänen tuli nousta vaunusta. Muut matkustajat siirtyivät sähköraitiovaunuun, joka oli taas kunnossa ja ajoi hevosraitiovaunun takana.
- Joko hevosesi sai tarpeeksi kauraa? Kauan se söikin! Hevos-onnibussin ajuri huusi vahingoniloisena sähköraitiovaunun kuljettajalle, joka ei ollut kuulevinaankaan herjausta." Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora (yhteispainos 2014)
Kiitos kuvavihjeestä Heikki Muhonen/Muistojen Helsinki/Facebook
http://www.raitio.org/…/uu…/kaivopuisto_hepo_1890_99_hkm.jpg

4.2.2015

Helsinki vuonna 1908



I. K. Inhan ottamia valokuvia.  Valokuvataiteenmuseon kokoelmat. Kuva on museon Flickr-kansiosta:
https://www.flickr.com/photos/valokuvataiteenmuseo/sets/72157650075006210


3.2.2015

ROUND - pyöreä

woodcarving

a door in Helsinki


IMG_3578

leijonaovi Helsingissä 


IMG_5519

perhosen siipien täplät Pietarissa

Croatia

Varazdin, Croatia

Biloxi

Biloxi, USA


1500-luvun ikkuna b

1500-luvun ikkuna. Philip Melanchton's house, 16th century window, Lutherstadrt Wittenbeg,



Hotel Esplanade Zagreb (1925 -)

Hotel Esplanade; Zagreb, Agatha Christie stayed here, I only had tea. 

Zagreb oli yksi Idän Pikajunan pysähdyspaikkoja.