Itsenäisyyspäivä 2017: Suomi 100 ja kirja evakkolapsista

Hyvää itsenäisyyspäivää! Olin sota-ajan lapsi. Vietin sotavuodet maalla mummolassa pikku evakkona niin kuin monet muutkin lapset siihen aikaan. Valokuvani otti iisalmelainen valokuvaaja Samppa Lehtola.

Olen kirjoittanut yhden luvun nimeltä "Tulva" kauniiseen kirjaan, jonka  espanjalaissyntyinen Salamancan yliopistossa tutkintonsa suorittanut Carmen Tomas Martinez on kuvannut ja toimittanut sekä kirjoittanut haastattelujen perusteella sota-ajan lasten muistoista. Mukana on muiden muassa Elisabet Rehn. Kirja on vaihteleva, koskettava ja hauska. Oma kertomukseni perustuu 3-vuotiaan muistoihin. Se on osittain totta, osittain fiktiota. 

Thomasin kirjassa Lapset aikasillalla on Karjalasta lähtemään joutuneiden evakkojen, Porkkalasta pois joutuneiden, sotalapsien, pikkulottien ja Suomessa kotiseuduillaan sodan kokeneiden lasten kokemuksia. Kauniit valokuvat lapsista on otettu museossa, ja lapsilla on sota-aikaa elävöittävät asut. He ovat eläytyneet rooleihinsa erinomaisesti. Ihanteellinen lahjakirja. Pyytäkää kotipaikkakuntanne kirjastoa tilaamaan se kokoelmiinsa, jotta se on mahdollisimman monen luettavissa ja katseltavissa. 

Luminen puisto ja Helsingin Johanneksen kirkon vanha lyhty.

Lue myös kirjoitukseni itsenäisyyspäivä 2016 tästä blogista.

Kirjoitukseni Carmen Thomasin toimittamassa kirjassa.
Anna Amnell: Tulva. - Lapset aikasillalla sivut 120-126

Aurora on pakolainen

Kun kerroin Torontossa perhelääkärillemme - joka oli myös pienen juutalaisen seurakunnan rabbi - että olen alkanut kirjoittaa kirjaa 1900-luvun alun Kanadasta ja Suomesta, hän ihmetteli, miksi en kirjoittanut siitä ajasta eli 1980-luvusta, jolloin asuin Kanadassa. En osannut silloin vastata hänelle. Luulen, että Nelson Mandelan tyttären Makin tapaaminen oli ratkaiseva. Kerroin hänelle, että oli aika jolloin Suomestakin karkotettiin ihmisiä, oli suomalaisia pakolaisia. Tarkoitin sortovuosia. Suomen ja Venäjän love-hate-suhde kiehtoo minua. Niin lähellä, niin kaukana. Aurora on venäläisen äidin ja suomalaisen isän tytär.
Yhteisnidettä saa myös E-kirjana
BoD:lta ym nettikaupoista

Huivit Suomessa

"Mummojemme aikaan naiset käyttivät usein huivia, mutta ne oli sidottu kevyesti, usein solmittu niskaan. Huivin käyttö oli erilaisissa töissä välttämätöntä, esim. ruuanlaitossa, ettei hiuksia menisi ruokaan. Sama lehmiä lypsettäessä, hygienian takia. 


Myös ulkotöissä, esim. heinäniityllä, huivi suojasi ettei tukkaan mennyt heinänkorsia tai roskia. Huivit olivat kukikkaita tai ruudullisia, värikkäitä. Hienommissa juhlissa keittiöväki käytti valkoista huivia ja esiliinaa. Vain kirkkohuivi körttiläisillä mustaa silkkiä. Ne huivit jättivät kasvot hyvin näkyviin ja myös osan tukkaa. Huivin annettiin kesäaikaan mielellään valahtaa hartioille. "




Teksti: Aune Kämäräinen Kuvat: Anna Amnell

Aurora-kirjoja jo 25 vuotta

Tilaa ajoissa joululahjaksi Suomen historiasta ja siirtolaisuudesta kiinnostuneelle ystävälle tai omaiselle Aurora-kirjojen yhteisnide. Sopii kaikenikäisille lukijoille. Pehmeäkantinen, 362 sivua, myös e-kirjana. Lopussa kirjailijan sanat lukijoille Aurora-kirjojen synnystä.

Nykyään meidän kirjailijoiden täytyy mainostaa itse omia kirjojamme, sillä vain osasta kirjoja on mainoksia lehdissä. Tämä kirja on omalla kustannuksellani julkaistu yhteisnide Aurora-kirjoistani, joita on luettu  jo neljännesvuosisata. Nämä kirjat myytiin loppuun jo viime vuosituhannella. Niitä on vielä kirjastoissa ja nettikaupoissa. 

Yhteispainosta on myös kirjastoissa. Jos lähikirjastosi ei ole sitä tilannut, pyydä heitä tilaamaan se.

Lue tiedot

Tilaa ajoissa kirjakaupasta, julkaisijalta tai nettikaupoista:
https://www.bod.fi/…/vaahteralaakson-aur…/9789522863553.html
netttikaupoista, myös E-kirjana
http://www.adlibris.com/…/vaahteralaakson-aurora-9789522863…

ks. myös arvosteluja
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/lyhyesti-anna-amnellin-kirjoista.html

Mitä Aurora-kirjoista sanottiin niiden ilmestyessä:

"--kertojanansiot ovat miljöökuvauksessa, lähes visuaalisissa Kanadan luonnon ja maisemien tunnelmissa." Kerttu Manninen [Aurora - Vaahteralaakson tyttö 1991,1992]

"Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä. - - Henkilöistä Olga on aidoin. Hän on juuri niin raikas, raju ja mököttävä, kuin vain murrosikäinen tyttö voi olla." Eila Jokinen [Aurora ja Pietarin serkut]

"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."
Salla Korpela [Aurora-vaahteralakson tyttö 1991 ja Aurora ja Pietarin serkut 1993]

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen --många dagsaktuella problem. "
Majlis Qvickström, HBL [Aurora ja villikyyhkysten aika 1995]

"Kirjan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, jännitystäkin löytyy. Sopii hyvin nykynuorten luettavaksi kielenkäyttönsä ansiosa, sillä kirjan kieliasu on loistava." Outi Lievonen, Kirkko ja kaupunki

"Nuortenkirja on tavallisesti kevennetty versio elämän ongelmia, pelkoja ja vastuksia, mutta onnellisesta lopusta pidetään huolta. Sama koskee Auroraa, mutta vanhassa kaavassa ei ole mitään pahaa. On hyvää tekevää pelätä, jännittää ja rentoutua myönteisen lopun riemussa."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat

Kaikkien Aurora-kirjojen kannet ja kuvitus on poikani Matti Amnellin (Jr) opiskeluaikanaan tekemää. 

Treasure: Sanat ovat aarteemme

 Makrotext theme: Treasure

Mikael Agricola (1510 -1557)

Suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isä Mikael Agricola (=maanviljelijä, sukunimi isän ammatin mukaan). Lahjakas kaksikielinen poika pääsi kouluun, jossa oppi latinan ja kreikan, ja ovet avautuivat yliopisto-opiskeluun Wittenbergissä. Piispa, diplomaatti, valtiomies Mikael Agricola oli suunnattoman ahkera ja tunnollinen ihminen, jolla oli myös luovuutta ja huumorintajua. Kun oma aika ei hänen kirjallista työtään osannut arvostaa, hän kirjoitti vuonna 1544 suomentamaansa rukouskirjaan: Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika. Mikael Agricolan patsas Turussa Tuomiokirkon vieressä. Kaikki kuvat: Anna Amnell Klikkaa kuvat suuriksi.

Larin Paraske (1834-1904)

Adolf Neovius (1958-1913) , historioitsija ja  myöhemmin Lohjan kirkkoherra, oli nuorena apupappina Karjalassa  Sakkolassa ja alkoi  kerätä kansanrunoutta.  Vuosina 1887- 1894 hän tallensi Larin Parasken (1834-1904) muistamia runoja, ja syntyi laajin yhdeltä ihmiseltä koottu runoaineisto. Runonlaulaja Larin Paraske oli inkerikko eli Inkerin alkuperäistä itämerensuomalaista  varhaiskarjalaista väestöä, joka jakaantui 800-900 –luvulla nykykarjalaisiin ja inkerikkoihin . Patsas on Mannereheimintien varrellla, oikealla keskustasta tullessa.

Johan Ludvig Runeberg (1804-1877)

Suomen kansallisrunoilija.Isänmaallinen suomalainen kirjailija, joka kirjoitti ruotsiksia ja vaikutti myös Ruotsin kirjallisuuteen.. Hän oli opiskellut filosofiaa ja klassisia kieliä ja toimi opettajana ja lehtimiehenä.  Pidin lapsena aivan valtavasti Runebergin runosta Lähteellä, lauluna, sullä mummolassani oli lähde. Lue Suomalainen lapsuus. Lähteellä. Patsas Esplanadipuistossa.

Zachris Topelius (1818 - 1898)

Monipuolinen ja tuottelias kirjailija, jonka historialliset romaanit ovat kansainvälisesti tunnettuja.Topeliuksen näytelmät ja kirja Välskärin kertomuksia olivat lapsuuteni ratkaisevia kulttuurielämyksiä.Kansallisbibliografiassa on hyvin kiinnostava kuvaus Topeliuksesta.  Patsas on Koulupuistossa Johanneksenkirkon lähellä.
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2854/

Aleksis Kivi, oik. Alexis Stenvall  (1834-1872)

Kaksikielisessä suutarinperheessä kasvanut Alexis Stenvall sanoi jo nuorena poikana aikovansa ruveta runebergiksi. Helsingissä Kansallisteatterin edessä.

http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/



Juhani Aho (vuoteen 1907 Johannes Brofelt, 1861-1921) Iisalmen kirkkoherran poika, joka tutustui jo Kuopion lyseota käydessään Kuopion läänin kuvernöörin kulttuuriperheeseen. Kuvernöörin vaimo Elisabet oli venäläistä, alkujaan balttilaistaaatelissukua. Hän innosti lahjakkaat lapsensa ja heidän koulutoverinsa ja ystävänsä Juhani Ahon sekä suomalaisuuteen että kansainvälisiin kulttuurivirtauksiin ja suurilla maailmankielillä kirjoitettuun kirjallisuuten, ja sillä oli ratkaisebva vaikutus Juhani Ahon kirjalliseen työhön.
Sama patsas on Eirassa Helsingissä ja Iiisalmen Kirkkopuistossa.

Makrotext theme: Treasure
Sanat ovat suomalaisten aarre. Kieli,

Klikkaa sanaa patsaat. Siellä on vielä kuva mm Lönnrotin patsaasta, 
Patsaat

Kaponieeri: Urajärven kartano

Kaponieeri: Urajärven kartano: Päijät-Hämeen matkan seuraava kohde oli Asikkalassa sijaitseva Urajärven kartano ja kulttuuripuisto . Se on Museoviraston ylläpitämä ja säil...

Pariisiin läksivät tytöt opiskelemaan taidetta

Riitta Konttisen tietokirja: "Taiteilijatoveruutta". Siltala 2014.
Hämeenlinnan Taidemuseon näyttely ja esitelmät samasta aiheesta

Aurora haaveili jo koululaisena siitä, että hän pääsisi opiskelemaan Pariisiin niin kuin kuuluisat suomalaiset naistaiteilijat olivat tehneet.  Aurora-kirjoissa kulkevat punaisena lankana Auroran haaveet taiteilijan urasta ja se, miten hän sen saavuttaa.

Ensimmäisessä kirjassa ovat Auroran haaveet ja piirtäminen torontolaisessa laaksossakin varhain kesäaamuina ennen työn alkamista. Palattuaan Kanadasta hän pääsee opiskelemaan taidetta Ateneumiin (jossa oli 1970-luvulle asti taidekoulu). Hän valmistaa suurta maalausta. Ahkeruudestaan ja lahjakkuudestaan hän saa palkinnon, joka yllättää iloisesti.

Viimeinen kirja - Aurora Pariisissa- jäi kirjoittamatta, sillä 1990-luvullakin oli lama ja pian sanottiin minulle myös, että ei kukaan ole enää kiinnostunut historiasta. Minulla on matkalaukullinen aineistoa 1900-luvun alun Pariisista, jopa Baedekkerin matkaopas, jota Thomaskin kuljetti mukanaan Euroopan matkalla.  Aurorasta ja Thomasista tuli taiteilijatoverit. Heidän nuoruuteensa osui ensimmäinen maailmansota, jota edeltävää onnellista aikaa Aurora-kirjat kuvaavat. Nyt sain vihdoinkin aikaan yhteispainoksen Aurora-kirjoista. Se ilmestyy elokuussa.

Historialliset nuorisoromaanit henkitoreissaan

Vuonna 2014 yhteispainos Aurora-kirjoistani: Vaahtetalaakson Aurora. 2014 Kliikkaa kuva suureksi!

Vielä vuonna 2002 kirjoitettiin: 

“Suomessa historiallinen romaani on varsin suosittu laji, mutta suosio on vaihdellut melkoisesti. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen laji tuntui olevan henkitoreissaan (ks. esim. Syväoja 1984; Ihonen 1992). Missään tapauksessa laji ei näyttäisi olevan kuolemassa, ja historiallinen nuorisoromaani voi hyvin. Historiallista nuorisoromaania ovat viime aikoina pitäneet yllä muun muassa Maijaliisa Dieckmann, Yvonne Hoffmann, Kaisa Ikola ja Pirkko Pekkarinen (Anna Amnell). “ [Kirjoitin kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen]

Markku Ihonen: Tavallista sitkeähenkisempi? Pohdintaa historiallisen romaanin lajin jatkuvuudesta. - vielä kerran: mikä on historiallinen romaani. – Teoksessa Merkkejä ja symboleja. Esseitä kirjallisuudesta ja sen tutkimuksesta. Toim. Markku Lehtimäki. 2002 Tampere University Press

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/65420/merkkeja_ja_symboleja_2002.pdf?sequence=1

Vuonna 2014 kirjoittaa FT Päivi Heikkilä-Halttunen blogissaan:
"Historiallisten lasten- ja nuortenromaanien määrä on vähentynyt viime vuosina: Amnellin lisäksi tästä lajityypistä pitää huolta tällä hetkellä vain Maijaliisa Dieckmann ja Kari Vaijärvi." 

Hän mainitsee, että fantasiaromaanit käsittelevät historiaa. Vrt IHosen kirjoituksen osuus postmodernista historiallisesta romaanista. Ihonen kirjoittaa myös siitä, miksi marksilaisuus suhtautuu väheksyvästi historiallisiin romaaneihin, "marxilaisessa perinteessä on yleensäkin kritikoitu ajatusta ajattomista lajeista".

Puutalot kunniaan

Vanha kirkko, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tänään 1.8. 2013 Helsingin Sanomat käsittelee Kulttuurisivuillaan puuta arkkitehtuurissa. Liisa Mayow: Suomi pelkää puurakentamista.

Viivi Virtanen kirjoittaa japanilaisesta arkkitehdistä, joka tutkii suomalaisia puukirkkoja (Pilvenpiirtäjää vaihtui puutaloon. Arkkitehti Akira Takeuchi esittelee japanilaisille Suomesta muutakin kuin Alvar Aaltoa.) Akira Takeuchi osaa suomea ja on väitellyt suomalaisista 1600- ja 1700-luvin puukirkoista. Keväällä ilmestyy kirja Tutkimusretkellä suomalaisissa puukirkoissa.

Ylinnä kuvassa Helsingin Vanha kirkko, joka on lähellä tämän blogin aihepiiriä 1900-luvun alun maailmaa. Vanha kirkko on minulle läheinen, sillä vanhin lapseni vihittiin tässä kirkossa - ja häät olivat Villa Kivessä jonka alakerrassa on juhlahuoneita, joissa kokoontuivat 1900-luvun alussa Maila Talvion kirjailijaystävät.



Villa Kivi
Rakastan puutaloja Puutalot  (paljon kuvia puutaloista eri puolilla Suomea)

Venäläisiä Suomessa

Samovaari miellytti kaikkia (Kuva on otettu Haikon kartanohotellissa)

Kenraalikuvernöörin, ruhtinas Obolenskin virka-asunto oli vastapäätä Kappelia, kaunis keltainen rakennus, jonka toisen kerroksen parveketta somisti kuusi valkoista pylvästä.

  Runeberginesplanadilla oli vielä jäätelökauppias kottikärryineen koppalakki päässä valkoinen esiliina edessään huutelemassa:

  - Haroshii maroshii!Sofia-tädin talolle päästiin mukulakivisen Erottajantorin poikki. 

--

Keskellä katua istui resuisia päivänpaahtamia venäläisiä asettelemassa katukiviä. He olivat pitkäpartaisia korkeaposkisia miehiä punaisissa pitkissä talonpojan paidoissa, housunlahkeet saappaanvarsiin työnnettyinä.Kadunlaskijat alkoivat syödä välipalaa, kaivoivat eväät pusseistaan, tummaa limppua ja suolakurkkua. Joku otti taskustaan huuliharpun ja alkoi soittaa alakuloista sävelmää." Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut 1993, sivu 92.

Mennyt aika

006 Mannerheimintie, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Katso lisää kuviani Old Times, vanhat ajat

sekä

Svenska litteratursällskapet i Finland -kuvia

Helsinki vuosisatojen vaihteessa

Vanhat ajat

Suomi-kollaasi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Rakennuksia, jotka kertovat historiaa.

Junat Suomessa 1858-1920

Rautatiet Suomessa (historiaa, kuvia, julisteita)
Meillä on paljon kerrottavaa.

Palveluskunta

renki ja piika, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Palveluskunnan 1900-luvun alun asuihin pukeutuneet eteläpohjalaiset Etelä-Pohjanmaan matkailumessuilla Helsingissä.

Eetu Isto: Hyökkäys

 

Valokuva: Anna Amnell
Kuva on otettu postitalon näyttelyssä
Koska kuka hyvänsä olisi voinut ottaaa vastaavan kuvan, tällä kuvallani ei ole copyrightia, vaan se on vapaasti käytettävissä.

Eetu Iston "Hyökkäys" oli 1900-luvun alun kuuluisin ja suosituin suomalainen maalaus. Se pelastettiin sensuurin kynsistä, vietiin rullalle käärittynä Ruotsiin, jossa siitä painettiin julisteita. Ne levisivät suurin piirtein joka kotiin Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Eetu Isto's painting Attack was extremely popular in Finland in the beginning of 20th century.
Olen kuvannut tämän maalauksen Postimuseossa ilman salamaa.

Samaa maalausta käytettiin monilla tavoin, esim kortteina ja vaikkapa puuterirasiaan kaiverrettuna. Lue ote kirjastani Aurora ja Pietarin serkut.
Yhteisnide, jossa Aurora-kirjat yksissä kansissa on Vaahteralaakson Aurora 2015 BoD, myös e-kirjana

Olga oli seurannut Auroran tervetuliaisjuhlaa syrjästä, kateellisena. Juhla-ateria, kukkia ja serenadi Auroralle, kuusi kummitätiä ja pari kummisetää lahjoineen. Ja vielä valittivat, etteivät kaikki kummit päässeet mukaan. Auroralla oli ainakin tusina kummeja. Sitä vanhojen tätien kaakatusta, ihastelua ja höpinää! Se kaikki oli Olgalle liikaa.

Olgan ensimmäinen päivä Helsingissä oli ollut kamala: satoi, ajurin umpivaunu haisi kessulle, Kasimir-setä oli vuoteessa sairaana, hella oli rikki ja äkäinen keittäjä tarjosi kylmiä leikkeleitä.

Olga pakeni kesken Auroran juhlien ullakolle ja hiipi tyttöjen huoneeseen vasta sitten, kun näki vieraitten lähtevän ja Auroran ryntäävän pihalle pian sen jälkeen.

Koko huoneessa ja Auroran matkatavaroissa oli vieras tuoksu. Olga painoi amerikkalaisen aikakauslehden nenäänsä vasten: se oli kai Amerikan tuoksu. Ruusut pöydällä tuoksuivat taas Suomelle.

Ruusujen vieressä oli kortti. Siinä oli Auroran näköinen pitkätukkainen nainen myrskyisen meren rannalla ja Venäjän kaksipäinen kotka, toinen nokka raastamassa lakikirjaa naisen sylistä, toinen irvistelemässä naiselle. Olgan äidillä oli sama kuva kaiverrettuna hopeisen puuterirasian kanteen.

Tämä on ote kirjastani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993), joka kuvaa pietarinsuomalaisen koulutytön Olgan ja taideopiskelija Auroran lukuvuotta 1905-1906. 1905 oli suurlakkovuosi. Kirjassa kuvataan suurlakkovuotta nuorten tyttöjen näkökulmasta koettuna.

Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä. Niitä saa kirjastoista.