Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

16.1.2014

Olin syksyn 1991 esikoiskirjailija



Pekkarinen, Pirkko [Anna Amnell]: Aurora, vaahteralaakson tyttö. – Syksyn kotimaiset esikoiskirjailijat lähikuvassa. Kirjakauppalehti 1991: 7.

Siitä on kauan, kohta kolmetoista vuotta. Ensimmäinen Aurora meni hyvin kaupaksi. Painos loppui kirjakaupan mukaan jo joulukuussa, ja vuoden 1992 alussa otettiin toinen painos. Toivon, että olisi otettu jo joulukuussa. Taustalla näkyy kirjan kansilehden etuosaa, Aurora art nouveau -asussaan.


Siihen aikaan esikoiskirjailijoita pyydettiin kirjoittamaan lyhyt artikkeli Kirjakauppalehteen. Sama artikkeli on laajennettuna kirjassa:

Anna Amnell [Pirkko Pekkarinen] : Kun koti kävi ahtaaksi. -  Luovaa iloa: nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. Toim. Ismo Loivamaa. Helsinki: Suomen Nuorisokirjailijat ry, 1996, s. 60-62.




Toinen painos tuli muutaman kuukauden kuluttua.




Optimistinen kirjailija sai kukkia

Löytyi hauska yli 20 vuotta vanha kuva. Kustantaja on lähettänyt esikoisteokseni ensimmäisen painoksen kirjailijankappaleet kotiin.Toivon, että olisin ottanut kuvan siitä laatikostakin, jossa lähetti toi ne. Siihen oli painettu suurin kirjaimin kirjani nimi ja minun nimeni.

Mieheni osti heti kukkia, ja kirjoista ja kukista otettiin kuva. Otin kuvat kameralla, jonka olin ostanut samana vuonna tehtyä pitkää Italian matkaa varten. Tämä kuva on kopio siitä kuvasta.

Laput muutamien kirjojen välissä kertovat, että osa kirjoista on lähdössä ystäville ja sukulaislle, jotka ovat saaneet odottaa kauan, että minusta tulee vihdoinkin kirjailija. Lähipiirini oli ollut varma, että minusta tulee kirjailija siitä lähtien, kun olin koululainen. He saivat odottaa liian kauan.

Tämän jälkeen alkoi arki: edelleen työn ohella kirjoittaminen, jatkuvasti toistuvat lamat ja niiden aiheuttamat ongelmat kustannusmaailmassa.

Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaa työn ohella, en ollut missään tekemisissä kirjallisten piirien kanssa. Ei ollut aikaa, kun oli työ, kodin hoitaminen - ja kirjoittaminen. En edes tiennyt kaikista kirjailijajärjestöistä.

Uskalla ruveta kirjailijaksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin järkevä ratkaisu. Vain aniharva kirjailija rikastuu kirjoillaan, suurin osa ei tule edes toimeen kirjoittamisella näin pienen kielialueen maassa.

Kirjoittamisessa voi kokea onnenhetkiä. Siihen aikaan, kun kirjoitin (työpaikan ihmissuhteiden vuoksi ) raskaan työn ohella ohella, kirjoittaminen aamuvarhain tai viikonlopulla oli lepoa ihan konkreettisesti: pulssini laski, kun kirjoitin.

Tuota päivää on hauskaa muistella.
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)

9.12.2012

Suomalaiset Kanadassa 1900-luvun alkupuolella


Tämä kommentti on vastaus Ailin blogissa keväällä käytyyn keskusteluun. Hän kirjoitti arvion kirjastani Aurora ja villikyyhkysten aika. Laitan yleensä kommenttini talteen omaankin blogiini.

Suomalaisia haukuttiin pallopäiksi (round head) ja moitttiin juopottelusta ja "nuotion ympärillä hyppelystä juhannuksena". Naisia pidettiin siisteinä ja taitavina taloudenhoitajina. Oli muotia rikkaissa piireissä, että oli suomalainen keittäjä, kuten oli ollut siinä vaahteralaakson kartanossakin. Miehiä pidettiin kovina työntekijöinä.


Suomalaisista suurin osa oli 1900-luvun alussa rauhallista väkeä. Vasta sisällissodan jälkeen sinne sattui pääsemään joukko punaisia toimittajia, jotka ryhtyivät "käännytystyöhön". Virsikirja vaihtui monilla suomalaispojilla Marxin opukseen. Olihan jo 1900-luvun alussakin Torontossa räätäli, joka luki oppipojilleen Marxia ja Shakespearea. Mainitsen senkin ensimmäisessä Aurora-kirjassa. Tunsin tämän miehen pojanpojan, ja hän oli rojalisti.:)

Tämä punatoimittajien ryhmä pääsi Kanadaan erikoisella tavalla. Eräs kanadalainen upseeri rakastui suomalaiseen tyttöön ja pyysi tätä mukaansa Kanadaan. Tyttö sanoi lähtevänsä, jos veli ja veljen kaverit pääsevät. Niin kävi. 

Punaiset toimittajat pääsivät livahtamaan Kanadaan, jonne he eivät olisi muuten päässeet. Mieleen tulee, että keksivätkö he tutustuttaa suomalaistytön ja kanadalaisupseerin toisiinsa. Tapahtumasta tehdystä dokumentista oli jokin aika sitten juttu kanadansuomalaisessa lehdessä. Laitan linkin tänne, jotta näette, että kanadalaisupseeri oli aika vaatimaton (ks. kuva Vapaa Sana -lehden nettisivun alalaidassa) , vähän ressukkamaisen näköinen.

Sen magnolia-talon omistajan, suomalaisrouvan velikin lähti Neuvostoliittoon onneaan etsimään ja jäi sille tielleen. NL:a luultiin ihannemaaksi.