Talvinen pikkukaupunki-idylli Porvoossa

Luistelu oli entisajan talven iloja. Näkymä Porvoosta.
Kuvia Porvoosta Flickr-albumi




puutalokaupunki, joka on säilynyt.



Sydämellinen joulukatu Porvoossa.



Kurkistus menneisyyteen.

Nostalgiaa: uimaranta ja luistinrata

Kesällä uimala, talvella luistinrata olivat pikkukaupungin lapsille ja koululaisille paratiisi. Kuvassa olevat ovet vievät Iisalmen uimalan pukusuojarakennukseen. Siellä laitettiin kesällä päälle uimapuvut ja talvella jalkaan luistimet. Kioskista ostettiin jäätelö ja limonaadia.

Osallistun tällä kirjoituksella Pieni Lintu-blogin Nostalgia-haasteeseen. 

Arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelema funktionalistinen Iisalmen uimarannan kioski- ja puhuhuonerakennus vuodelta 1934 edustaa samaa aikakautta kuin Helsingin Hietarannan pukusuojarakennus.Tämä uimala on mukana arkkitehti Ville Ylösen Hietsun paviljonki -tutkimuksessa esimerkkinä saman ajan uimarannan pukusuojarakennuksesta.

”Pukusuoja liittyy myös sosiaalihistorian vaiheeseen jolloin kaupungit ja kunnat alkoivat parantaa yleisten uimarantojen palvelutasoa vapaa-ajan vieton yleistyessä keskiluokan parissa." (Ville Ylönen Hietsun paviljonki - tutkimuksensa tiivistelmässä.)

Uljaita uimareita Hietalahden kirpputorilla Helsingissä.

Luvussa Rakennuksen tyyli ja aikakausi Ylönen kirjoittaa: ”Erityisesti 1920-luvulla kesänvietto sai uusia piirteitä; varjoisat puistotiet vaihtuivat hiekkarannalla loikoiluun ja leikkiin. Ilmaisten uimarantojen suosion kasvaessa tyhjenivät rannalle rakennetut uimahuoneet. Näissä suljetuissa ja maksullisissa rakennuksissa ihmiset olivat aiemmin vaihtaneet vaatteensa ja uineet rajatulla alueella."

 

"Julkisten uimapaikkojen perustaminen siis liittyi 1920- ja 1930-lukujen ruumiinkulttuurin ihailuun, mutta myös kansanterveydelliseen edistystyöhön – erityisesti taisteluun tuberkuloosia vastaan." (2.3.2. Kansankulttuurin murroskausi)

Katso kaikki kuvat lapsuuteni paratiisista. Iisalmi: uimala, beach





Lapsuuden luistinrata ja talvinen pikkukaupunki ovat vain muistoissa. Järven jäälle oli aurattu luistinrata, kovaäänisistä kuului tunnelmallista musiikkia, ja me lapset syöksyimme luistimilla suoraan korkeisiin lumikasoihin, joita oli kerääntynyt luistinradan ympärille. Iloisina ja posket punaisina kävelimme luistimet jalassa pukuhuoneeseen ja riisuimme luistimet. Vain harvoilla tytöillä oli kaunoluistimet. Yleensä meillä oli monoihin kiinnitettävät luistimet tai isommilla tytöillä hokkarit, jotka oli saatu vanhemmilta sisaruksilta tai serkuilta. Kadut olivat lumisia ja korkeiden lumikinosten reunustamia. Ilma oli puhdas ja raikas.
Olen ottanut tunnelmallisen talvikuvan Porvoossa Pariisin Ville -hotellissa 21.12.2012. 

Mukaan arkkitehti Ville Ylösen tutkimukseen ovat päässeet Iisalmen Haukiniemen uimarannan kioski- ja pukuhuonerakennus ja tässäkin kirjoituksessa olevat kaksi valokuvaani siitä (toinen ja kolmas kuva):

Lue lisää blogistani
blogisisko.blogspot.com/2012/02/hietsun-paviljongista-hel...


Tutustu tutkimukseen:

Ylönen Ville: Hietsun paviljonki  (PDF)- Hietarannan vanhan pukusuojarakennuksen korjaus- ja muutossuunnitelma kylätaloksi. Diplomityö. Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos 24.1.2012

Arkkitehti Ville Ylönen SAFA, (kuvat ja tekstit)
Iisalmen Haukiniemen uimarannan kioski- ja pukuhuonerakennus esiintyy sivulla 23 (ks. Kuvalähteet E: Anna Amnell)

Huom!

Uusi Helsinki?   Millainen on Helsingin tulevaisuus, ja onko sille vaihtoehtoja?

"Tässä kirjassa eri alojen asiantuntijat kertovat rakastamastaan Helsingistä. Jokainen kirjoittaja on valinnut kaupungista jonkin osan, joka on herättänyt hänessä iloa, inhoa, surua tai intoa. Kirjassa katsotaan paitsi pääkaupungin menneisyyteen ja lähihistoriaan myös mietitään, millainen Helsinki voisi olla." Arkkitehti Ville Ylönen kirjoittaa Hietsun paviljongista.

Kuin pikkukaupungissa: Koulupuistikko

Koulupuistikko, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen asunut tämän puistikon vieressä melkein 25 vuotta. Opiskelijana Iso Roobertinkadulla ja Pikku Roobertinkadulla ja perheeni kanssa Johanneksenkirkon vieressä, jossa olen kirjoittanut kaikki kirjani, viimeisimmänkin melkein kokonaan. Tämä tuntuu toiselta kotikaupungiltani.

Minusta tuntuu siltä, että on kaupunki-ihmisiä ja maaseutuihmisiä. Ja sitten vielä pikkukaupunki-ihmisiä ja suurkaupunki-ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen pikkukaupunki-ihminen, joka viihtyy suurkaupungeissa, sillä todellisuudessa niissä eletään paljolti omassa kaupunginosassa, mikäli se on viihtyisä.

Helsingin ydinkeskusta on "pikkukaupunki", kaikki tarpeelliset paikat kävelymatkan tai raitsikkamatkan päässä (Meillä ei ole ollut koskaan autoa Suomessa asuessamme.). Töölö, jossa asun nyt, ei ole "pikkukaupunki". Onneksi on raitsikat.:)
Kirjoitin tämän alkujaan kommentiksi Facebook-keskusteluun