Asuin dachassa

Kuva: Aune Kämäräinen

Tämä Huopalahden rautatieasemaa vastapäätä mäenrinteessä sijainnut talo oli Kaivopuistosta tai mahdollisesti Terijoelta siirretty huvila, valkoinen dacha parvekkeineen. Puuleikkauksia ja muita koristeita oli karsittu. Talon ympärillä oli kuusikymmentä puuta ja puutarha vattupensaineen ja puroineen. Asuimme talon ullakkoasunnossa vähän yli kaksi vuotta. Talo aloitti vuonna 1993 uuden elämän Terijoen huvilana sortovuosien ajasta kertovassa nuorisoromaanissani Aurora ja Pietarin serkut.

Haagan kauppala oli kehittynyt Korpaken ja Backaksen tilojen maille, jotka olivat siirtyneet vuosisatojen ajan samoissa talonpoikaissuvuissa isältä pojalle. Vuosisadan alussa Haaga oli ollut huvilayhdyskunta. Vuonna 1903 sinne kulki jo juna, jonka ikkunasta saattoi nähdä pari huvilaa.

Johan Johanson pystytti radan pohjoispuolelle tämän suuren rakennuksen ja nimitti sen Fjällmoksi. Siinä toimi myöhemmin Haagan pappila ja kirkkoherranvirasto. Se purettiin 1960-luvun lopulla, ja tilalle rakennettiin nykyiset tiilitalot. Entisestä loistosta on jäljellä enää vain muutamia puita. Olimme Fjällmon viimeisiä asukkaita toisella puolen taloa asuvan Winterin ja alakerrassa asuvan Luotosen perheen kanssa.

Meillä oli asuntona vähän yli kahden vuoden ajan ullakolla sijaitsevat kolme huonetta ja keittokomero. Asuntoon johtivat korkeat, jyrkät portaat. Siihen kuului pieni parveke puuleikkauksineen, ja siitä tuli ratkaiseva osa kirjaani. Auroran serkku Elisabet yrittää karata parvekkaan kautta anarkistipoikaystävänsä luo.

Olen kuvassa vasemmalla. Keskellä on pikkusiskoni Tuula, joka kävi meillä asuen lukion Helsingissä Munkkivuoren Yhteiskoulussa, ja poikani Matti ja tyttäreni Mimi.

Usein kysyttyä

Kuva: Matti Amnell
Kukkiva magnolia oli eräs Torontossa asumisen iloja.

Kysymys: Onko Aurora-kirjoissa omaelämäkerrallista ainesta?

Vastaus: Auroran lailla harrastin koululaisena maalausta ja haaveilin taiteilijan urasta. Minusta ei tullut taiteilijaa, mutta olen yhä kiinnostunut taiteesta. Omaelämäkerrallista ovat tietysti myös paikat, Toronto ja Helsinki. Olen asunut Torontossa seitsemän vuotta ja Helsingissä melkein 30 vuotta, enimmäkseen vanhassa historiallisessa keskustassa, jota kuvaan kahdessa Aurora-kirjassa. Myös se on samaa, että Auroran lailla olen asunut jo koulutyttönä Amerikassa. Olin AFS-vaihto-oppilaana Billingsissä, Montanassa 1950-luvun lopulla. Silloin Amerikkaan mentiin laivalla niin kuin 1900-luvun alussakin.

Olgassa on taas omaelämäkerrallista ainesta se, että kuten Olga luin lapsena valtavasti kirjoja. Kesällä istuin tuntikaudet vintissä ja luin naapurimme, toimittajan ja hänen opettajasiskonsa kirjoja ja lehtiä. Istuin myös puussa tyhjällä tontilla, jota me lapset sanoimme Paratiisiksi.

Ja tietysti meidän kissat Topi ja Tiina, ihanat kanadalaiset löytökissat, ovat ihan omina itsenään kirjoissani. Kultasilmäinen paistetun marengin värinen Tobymme haudattiin siihen laaksoon, josta kerron. Kilpikonnakuvioinen Tiina tuli meidän kanssa Suomeen ja eli melkein 20-vuotiaaksi. Tiinasta on ikioma haastattelu Kissafani-lehdessä (Kissafani 6/1994).

Kysymys: Onko sinun miehesi kuvittanut Auroran ja Mollyn?

Vastaus: Ei, vaan vanhempi poikani, isänsä kaima Matti. Hän on opiskellut taidetta Torontossa ja Pariisissa.

Kysymys: Miksi Pietari on tärkeä Aurora-kirjoissa?

Vastaus: Pietari oli ensimmäinen kaupunki, josta minulle kerrottiin. Asuin sodan aikana maalla mummolassa, ja ukkini, joka oli pelimanni ja suksimestari, kertoi aina Pietarista. En muista yksityiskohtia. Kun katsoimme talvi-iltana kaupungin valoja, ajattelin, että ne olivat Pietarin valot, vaikka tiesin, että Iisalmen valothan sieltä näkyivät.

Ukki oli ollut usein Pietarissa nuorena. Hänelle Pietari oli varsinainen kunnon kaupunki, Helsinki oli vain pikkukylä. Ukki sai minut ajattelemaan jo lapsena kaukaisia maita. Hänen veljensä oli muuttanut 1900-luvun alussa Amerikkaan ihan niin kuin Pekka ja muut pojat minun kirjoissani.

Sota-aikana kaikki miehet olivat sodassa paitsi nuoret pojat ja vanhat miehet kuten isoisäni. Hänestä tuli psykologinen isäni. Hän on ehkä vaikuttanut minuun enemmän kuin kukaan muu ihminen. Taidan olla itsekin 1900-luvun alun lapsi ukin juttujen vuoksi.

Kysymys: Onko sinun sukusi Karjalasta, kun kerrot Terijoestakin?

Vastaus: Ei, vaan Savosta. Terijoki tuli mukaan alussa ihan sattumalta. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaa ollessani kokopäivätyössä. Opetin aikuisille englantia. Eräs oppilaani kertoi Terijoesta. Mieheni isoisä Oskari Amnell osti Terijoelta huvilan ja toi sen Lohjalle, missä se on edelleen, nyt kauniisti entistettynä.

Asuimme nuorena parina Helsingin Huopalahdessa puutalossa, joka oli entinen venäläinen huvila. Se oli tuotu sinne Kaivopuistosta, ja oli juuri samanlainen kuin Terijoen huvilat: torneja, parvekkeita, koristeleikkauksia puusta. Koristeita oli otettu pois.

Tämä talo on ollut esikuvana Olgan perheen Terijoen huvilalle. Me asuimme tuon "venäläisen datshan" yläkerrassa. Meidän asunnostamme, kolmesta huoneesta, keittiöstä ja kylpyhuoneesta, jossa oli valtava amme ja kattoikkuna, tuli Olgan ja hänen sisarensa Elisabetin ikioma "tyttöjen huoneisto". Meidän parvekkeelle kiipesi Elisabetin anarkisti-poikaystävä Sasha, kun Elisabet aikoi karata hänen kanssaan.

Kysymys: Miksi muutit sukunimesi?

Vastaus: Olimme harkinneet sitä kauan, jo opiskeluajoista asti. Pekkarisia on runsaasti, Amnelleja vähän. Juuri Lohjan isoisä Amnell oli miehelleni Matille läheinen, sillä hän asui vanhana kesät Matin kotona ja talvet toisen tyttärensä luona Kuopiossa. Lisäksi Amnell on meistä kaunis nimi. Se tuntuu omalta. Anna on myös äitini nimi.