Värikollaasi: Victorians and Death

Victorians and death
Värikollaasit: Kuollut

Aurora lähtee sulhasensa Thomasin kanssa Kanadaan, sillä Thomasin isä on vakavasti sairas. Kun Kanadasta oli tullut sähkösanoma, Auroralle oli nopeasti teetetty, ostettu ja lainattu arkivaatteita, matkavaatteita ja juhlavaatteita sekä koko kirstullinen mustia vaatteita, surutaloon sopivia hillittyjä lahjoja ja pikimustia akaatista, onyksista ja kilpikonnankuoresta valmistettuja surukoruja
http://www.collectorsweekly.com/fine-jewelry/mourning
Täällä hienoja:
https://www.flickr.com/search/?text=victorian%20mourning%20jewelry

Vaahteralaaksossa pidetään ulkomailla kuolleen entisen kartanonnisännän maahanpanijaisia: 

Maahanpanijaisaamuna Aurora toivoi, että mustat vaatteet olisivat kadonneet matkalla, sillä ruma musta hattu kiristi, ja huntu kasvoilla kuumotti. Vain pikimusta kahiseva silkkileninki miellytti häntä. Se oli Sofia-tädin vanha pariisilaismekko. 




Suruviuhka Nordiska Miseet, Tukholma (korjaus)


Aurora sormeili mietteliäänä mustaa akaattirannerengasta, joka oli myös Sofia-tädin.

Auroran esiliina Jutta on huolissaan: - Eivät kai he aio pitää suruaikaa? kysyi Jutta huolestuneena. - Meillä ei ole tarpeeksi suruvaatteita. (342)
http://www.cvltnation.com/dull-black-everything-victorian-mourning-dress/




Hienoja hevosrattaita Krakovassa.

 Hautausmaan ympäristö oli täynnä hevosia ja vaunuja. Oli myös joitain automobiileilla ja jalkaisin tulleita hautajaisvieraita. Aurora ja Vanessa kävelivät Thomasin kanssa kirkkomaalla. Leveät käytävät olivat täynnä mustia päivänvarjoja, kuului silkin kahinaa. Naiset olivat ottaneet esille upeat hautajaiskorunsa. Vanhasta kivikirkosta kuului urkumusiikkia. (342)



Mirogoj

Mustiin puettu Molly tuijotti valkoista enkelipatsasta, joka seisoi pylvään päässä kädet levällään takanaan kirkkaansininen taivas. Oli hautapatsaita toinen toisensa jälkeen, hienoja kukkaistutuksia ja hohtavia mausoleumeja, jotka olivat kuin itämaisia palatseja. Molly tajusi mahtavien tammien alla kävellessään uudenlaisen kauneuden, joka pani hänen sydämensä sykähtämään ja sai hänet haluamaan kauas pois, jonnekin, jossa hän saisi kokea lisää tällaista kauneutta. (342) 
Kaunein hautausmaa, jonka olen nähnyt: Mirogoj

 - Mary, odota, kuiskasi Molly, sillä lettinauhat kiristivät ja musta olkihattu kutitti. - Jäädään vähän jälkeen. Haluan ottaa tämän hatun pois vähäksi aikaa. - Ja et varmasti. Ihmisellä pitää olla ihmistavat. Ole kiitollinen, kun päästiin näin hienoihin juhliin. Tämmöistä ei kyllä meille tapahdu toista kertaa. - Eikö voitaisi istua edes vähäksi aikaa tuohon kivipenkille? pyyteli Molly ja pyyhki hikeä otsaltaan. - Hyvä lapsi, ei siihen saa istua. Se on hautakivi. 
(343)






Värikollaasit: Kuollut

 

Toisessa hahmossa

Kuva: Matti Amnell

Heitä vastaan käveli ylös soratietä hitaasti valkoinen hahmo. Vanessa ja Aurora takertuivat Thomasiin. Kummitus tuli lähemmäksi. Thomas nosti sormen huulilleen.
Se oli omituinen kummitus. Se laahusti ylös mäkeä raskain askelin kuin vetäen näkymätöntä taakkaa. Se liikkui vaappuen ja näytti kaatuvan millä hetkellä hyvänsä. Se huojui ja huojui, ja sen pitkä mekko laahasi maata.
Sitten he eivät enää tienneet, uskoako silmiään. Kirkkaammassa valossa he näkivät nyt selvästi koko kummituksen. He näkivät sen löysän valkoisen mekon, joka ei ollutkaan hohtavanvalkoinen, vaan tahrainen ja tummunut. He näkivät ammottavat aukot hunnussa ja risut ja roskat, jotka olivat kerääntyneet laahuksen päälle. Sitten kummitus hoippui korkeakantaisissa lonksuvissa kengissä heidän ohitseen.

Ote kirjastani Aurora ja villikyyhkysten aika. 1995 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen)

Näin syntyi kummitustarina

Pakinaperjantai

Kummitusromaani

On tulossa syksy. On aika lukea kummitusromaani. Oletko lukenut tämän?
Matti Amnellin kuva kirjan Aurora ja villikyyhkysten aika kanteen.

Nimellä Anna Amnell ilmestyi yhteisnide kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjastani vuonna 2014.  Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana

Aurora kummitusjahdissa (lukunäyte, alkujaan kirjasta Villikyyhkysten aika):

Kuu valaisi neiti Wilkinsonin majaa, joka uinui kaikessa rauhassa villiviinien ja köynnösruusujen keskellä. Sen asukit eivät tienneet, että heidän suojattinsa oli karannut kummitusjahtiin.--

Kun Aurora, Vanessa ja Thomas laskeutuivat hämärään sumuiseen laaksoon, tytöt vaikuttivat niin pelästyneiltä, että Thomas alkoi katua, että oli ottanut heidät mukaansa. Olisi ollut sittenkin helpompaa olla yksin.

Kuu meni pilveen ja kolmikko kulki ääneti lyhdyn valossa pitkin Viktoria-rouvan polkua, ohi huvimajan ja lammen. Korkeat saniaiset ojentelivat polun reunalla oksiaan aavemaisen näköisinä. Ei ihme, että vanhat ihmiset Suomessa sanoivat niitä kuolleen kouriksi, ajatteli Aurora ja tarttui Thomasia kädestä.

- Minulla on kylmä, kuiskasi Vanessa ja kietoi hartiahuivin tiukemmin olkapäilleen.
- Ei täällä tarvitse kuiskata, sanoi Thomas ja säpsähti itsekin omaa ääntään, joka vaikutti niin oudolta ja käheältä. Hän yskäisi ja sanoi matalalla äänellä: - Enää vähän matkaa, niin olemme perillä.

Yölinnut huutelivat, pöllö huhuili. Lyhdyn valo heijastui puron pintaan heidän kulkiessaan sillan yli. Lyhdyn ympärille lenteli suuria yöperhosia, pelottavina kykloopin silmineen ja samettimaisine tummine siipineen. Joukko lepakoita lehahti esiin vanhasta puunrungosta. He olivat nyt laakson toisella rinteellä, ja siellä vaahteroitten keskellä olisi pieni aukio, suvun oma hautausmaa, jonne oli haudattu ainoastaan nuorena kuollut Viktoria-rouva, joka kaipasi miestään.

Sitten kuu tuli kokonaan pilvestä. Kukkulalla seisoi hohtavanvalkoinen hahmo. Se oli kääntänyt kasvonsa kaupunkiin päin. Utuinen huntu heilui tuulessa sen ympärillä. Sen täytyi olla Viktoria. Thomas tunsi selvästi liljan tuoksun. Se tuli suuresta kukkakimpusta, jota kummitus piti kädessään.

Kuului rasahdus ja Vanessa ja Aurora lähtivät kauhuissaan juoksemaan. He juoksivat päistikkaa puusillan yli, ja heidän askeltensa kaiku levisi laaksoon. Sitten tuli kammottava hiljaisuus. Thomas oli kuin nauliintunut paikalleen. Hän tuijotti haurasta olentoa tietämättä, mitä ajatella. Pilvet kiisivät taivaalla, ja tuuli hiveli hänen poskiaan kuin aaveen kädet. Hän värähti, riuhtaisi itsensä irti lumouksesta ja lähti juoksemaan tyttöjen perään.

(Ote kirjastani "Aurora ja villikyyhkysten aika" .
Kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen. 1995. Kirjapaja ISBN 951-625-350-4
Loppuunmyyty. Saatavana kirjastoissa.
Nimellä Anna Amnell ilmestyi yhteisnide kolmesta ensimmäisestäAurorakirjastani vuonna 2014.  Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana

Kirja-arvostelu:

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig
historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen -- många dagsaktuella problem.
Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström -
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto. 
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996