Kummitusromaani

On tulossa syksy. On aika lukea kummitusromaani. Oletko lukenut tämän?
Matti Amnellin kuva kirjan Aurora ja villikyyhkysten aika kanteen.

Nimellä Anna Amnell ilmestyi yhteisnide kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjastani vuonna 2014.  Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana

Aurora kummitusjahdissa (lukunäyte, alkujaan kirjasta Villikyyhkysten aika):

Kuu valaisi neiti Wilkinsonin majaa, joka uinui kaikessa rauhassa villiviinien ja köynnösruusujen keskellä. Sen asukit eivät tienneet, että heidän suojattinsa oli karannut kummitusjahtiin.--

Kun Aurora, Vanessa ja Thomas laskeutuivat hämärään sumuiseen laaksoon, tytöt vaikuttivat niin pelästyneiltä, että Thomas alkoi katua, että oli ottanut heidät mukaansa. Olisi ollut sittenkin helpompaa olla yksin.

Kuu meni pilveen ja kolmikko kulki ääneti lyhdyn valossa pitkin Viktoria-rouvan polkua, ohi huvimajan ja lammen. Korkeat saniaiset ojentelivat polun reunalla oksiaan aavemaisen näköisinä. Ei ihme, että vanhat ihmiset Suomessa sanoivat niitä kuolleen kouriksi, ajatteli Aurora ja tarttui Thomasia kädestä.

- Minulla on kylmä, kuiskasi Vanessa ja kietoi hartiahuivin tiukemmin olkapäilleen.
- Ei täällä tarvitse kuiskata, sanoi Thomas ja säpsähti itsekin omaa ääntään, joka vaikutti niin oudolta ja käheältä. Hän yskäisi ja sanoi matalalla äänellä: - Enää vähän matkaa, niin olemme perillä.

Yölinnut huutelivat, pöllö huhuili. Lyhdyn valo heijastui puron pintaan heidän kulkiessaan sillan yli. Lyhdyn ympärille lenteli suuria yöperhosia, pelottavina kykloopin silmineen ja samettimaisine tummine siipineen. Joukko lepakoita lehahti esiin vanhasta puunrungosta. He olivat nyt laakson toisella rinteellä, ja siellä vaahteroitten keskellä olisi pieni aukio, suvun oma hautausmaa, jonne oli haudattu ainoastaan nuorena kuollut Viktoria-rouva, joka kaipasi miestään.

Sitten kuu tuli kokonaan pilvestä. Kukkulalla seisoi hohtavanvalkoinen hahmo. Se oli kääntänyt kasvonsa kaupunkiin päin. Utuinen huntu heilui tuulessa sen ympärillä. Sen täytyi olla Viktoria. Thomas tunsi selvästi liljan tuoksun. Se tuli suuresta kukkakimpusta, jota kummitus piti kädessään.

Kuului rasahdus ja Vanessa ja Aurora lähtivät kauhuissaan juoksemaan. He juoksivat päistikkaa puusillan yli, ja heidän askeltensa kaiku levisi laaksoon. Sitten tuli kammottava hiljaisuus. Thomas oli kuin nauliintunut paikalleen. Hän tuijotti haurasta olentoa tietämättä, mitä ajatella. Pilvet kiisivät taivaalla, ja tuuli hiveli hänen poskiaan kuin aaveen kädet. Hän värähti, riuhtaisi itsensä irti lumouksesta ja lähti juoksemaan tyttöjen perään.

(Ote kirjastani "Aurora ja villikyyhkysten aika" .
Kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen. 1995. Kirjapaja ISBN 951-625-350-4
Loppuunmyyty. Saatavana kirjastoissa.
Nimellä Anna Amnell ilmestyi yhteisnide kolmesta ensimmäisestäAurorakirjastani vuonna 2014.  Vaahteralaakson Aurora 2014 BoD, myös e-kirjana

Kirja-arvostelu:

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig
historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen -- många dagsaktuella problem.
Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström -
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto. 
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996