Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

30.8.2008

Haikko: Venäläistä tunnelmaa



Klikkaa kuvia ja katso niitä suurempina. Click and see the larger size. Hotel Haikko Manor Spa. Click label 'Haikko' below to see all Haikko pictures.
Venäläisyys yllätti minut Haikon kartanohotellissa. Ajattelin, olisinpa tiennyt tämän paikan aikaisemmin.

Kulloinkin vallitsevasta poliittisesta tilanteesta huolimatta suomalaisilla ja venäläisillä on ollut nimittäin normaaleja ihmisten välisiä suhteita. Tämä on yksi keskeinen teema myös 1990-luvulla ilmestyneissä Aurora-kirjoissani: Auroran äiti oli venäläinen ja isä suomalainen. Auroran kaksi tätiäkin oli naimisissa suomalaisten kanssa, toinen asui Helsingissä ja toinen muutti vuoden 1905 tapahtumien jälkeen Helsinkiin.

"Ovet olivat kaikki selkoselällään, salin korkeat pariovetkin. Hilmaa katsoivat seiniltä rouva-vainaan esi-isien ja rakkaan keisari Aleksanterin II:n muotokuvat. Huoneen perällä hämärässä oli muotokuva rouvasta nuoruusvuosilta Pietarista. Kaunis oli rouva, lempeä ja tummatukkainen, Aurorasta oli tullut isäänsä vaaleaverinen, mutta oli yhtä siro kuin äitinsä."
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)




Kuvia Venäjän viimeisen tsaarin perheestä Haikon kartanohotellin Romanov-salissa.

Romanov-salissa on valokuvia vallankumouksellisten murhaaman tsaariperheen jäsenistä. Kartanolla ja vallankumouksessa eloon jääneillä Romanoveilla on läheisiä yhteyksiä, sillä eräs tsaariperheen jäsen, suuriruhtinas Kiril, jäi eloon ja pakeni perheineen Suomeen. Suosittelen "Haikon kartano" -kirjaa (Soini & Toivanen & Hirvisaari. 2006. 3. painos) kaikille niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin Haikon seudun ja Haikon kartanon sekä Romanovien ja yleensäkin venäläisyyden moniin kiinnostaviin yhtymäkohtiin.



Haikon kartanohotellissa on vitriineissä venäläistä posliinia 1800-luvulta.

Aurora ja hänen serkkunsa Olga ovat olleet kaupungilla, kun Helsingissä oli suurlakko vuonna 1905. He tulevat Bulevardilla asuvan Sofia-tädin luon viluissaan ja nälissään:

"- Tulkaapa, tytöt, tänne kakluunin luo lämmittelemään, sanoi Sofia-täti. Olga ja Aurora lämmittelivät käsiään uunin kyljessä. Jenny otti hohtavia hiiliä uunista ja laittoi niitä samovaariin, joka tuhisi kohta kodikkaasti keskellä pöytää.
- Tässä on kuumoo porssikeettoo lihapiirakoitten kanssa, sanoi Vilhelmiina.
- Samovaari ja borssikeitto me halutaan venäläisiltä, sanoi Aurora nauraen.
- Ja monta muutakin hyvää asiaa, sanoi Kasimir-setä. - Pitää osata erottaa jyvät akanoista.

(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)




Kanadalainen Thomas hiihtää Helsingissä vuonna 1905:

"Merelle, sinne hän halusi. Hän tunsi olevansa yksin lumisessa Helsingissä. Kaupunkilaiset istuivat kotonaan öljylamppujensa vieressä aterioimassa. Vihreässä talossa soitti kotiorkesteri ja pieni Auroran näköinen tyttö soitti viuluaan ikkunan ääressä.

Eräässä Kaivopuiston kodikkaassa puutalossa iso perhe istui pöydän ääressä samovaarin ympärillä. Olivatko he suomalaisia vai venäläisiä? He olivat suomalaisia, sillä heillä oli omien suurmiestensä kipsisiä rintakuvia kaapin päällä. Samovaarin hyväksyivät kiihkeimmätkin suomalaiset separatistit. Sen oli Thomas huomannut."

(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)



Pietarinsuomalainen Olga on lähetetty Suomeen sukulaisten luo vuonna 1905 ja perhe muuttaa pysyvästi Suomeen.

"Illalla Olga meni aikaisin nukkumaan, nukahti pian ja oli taas unessa kotonaan Pietarissa. Hän kulki korkeissa huoneissa, hyppeli vuoroin palmujen alla ja vuoroin katonrajassa kristallikruunuja hipoen, liukui isokukkaisia oviverhoja myöten lattialle ja pomppasi notkeasti kuin kissa plyysisohville ja hyppäsi tuolien ja kaappien päälle.
Ruokasalin kaksoisovet olivat auki. Isoäiti Nina Aleksandrova nyökytteli kultakehyksissä musta pitsinen leskenmyssy päässään. Pappa, mamma ja Elisabet istuivat tumman kiiltävän pöydän ääressä samovaarin ympärillä hymyilevinä ja onnellisina.
- Olga on tullut kotiin, sanoi pappa iloisella äänellä. Olga hymyili ja puristi unessa teddykarhua sylissään.
(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)



Aurora-sarjan kolme ensimmäistä kirjaa on julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen.
Kirjat "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" ja "Aurora ja Pietari serkut" tapahtuvat 1900-luvun alun Suomessa.

Klikkaa alla olevaa sanaa 'Haikko', jotta näet kaikki Haikko-kuvat tässä blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti