Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

28.2.2012

Carl Larsson ikuisti 1900-luvun alun kodin



Ateneumissa on alkanut näyttely Carl Larsson: Hyvän elämän jäljillä. 10.2.2012- 29.04.2012
Esillä on hyvin suuri joukko Larssonin töitä ja hänen vaimonsa Karinin luomaa muotoilua, sisustussuunnittelua ja käsitöitä.



On suuri elämys nähdä postikorteista ja taidekirjoista tutut kuvat suurikokoisina hämmästyttävän taitavasti tehtyinä akvarelleina. Lisää viehätystä näyttelyyn tuo Alexander Reichsteinin tilateos Kotona, jossa voi astua sisälle Larssonien kotiin  ja tajuta myös se, miten pieni se oli todellisuudessa.

Tämä on koko perheen näyttely, jossa haluaa käydä useammankin kerran. Nähtävissä on myös elokuvattuja katkelmia Larssonien perheen elämästä.



Carl Larssonin kuvat ja Karinin valokuva Wikipediasta.  Katso eri kielillä kirjoitettuja Wikipedia-artikkeleita ja löydät paljon kuvia Larssonin maalauksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti