Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

26.3.2012

Blogiystäväni Aili luki kummituskirjani


Ilahduin kovasti, kun näin, että blogiystäväni Aili oli löytänyt kirjastostaan kirjani Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). Hän vaikenee diplomaattisesti kirjan juonesta. Eihän siinä muuta voikaan  tehdä kuin antaa kunkin lukea itse, mitä kummitukselle tapahtui.:)

Pohjoiskarjalaisella Aililla on useita blogeja, muun muassa Aili-mummon arkea. Hän on nimittäin pienten ponityttöjen mummi. Hän käyttää tyttöjen piirustuksia kuvittamaan runokirjojaan ja blogejaan.

10.3.2012

Hyvää nimipäivää, Aurora!

Aurora-nukke näyttelyssä by Anna Amnell
Aurora-nukke näyttelyssä, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Jaana Perttulin luoma Aurora-nukke
Jaana Perttulin Aurora-nukke pääsi lehteen, kun Aurora-kirjoista
 oli Rikhardinkadun kirjastossa, silloisessa pääkirjastossa näyttely
 "Palvelustyttöjä ja herrasneitejä 1900-luvun alun Torontossa ja 
Helsingissä".
Ensimmäinen Aurora-kirjani ilmestyi vuonna 1991, 
sen toinen painos vuonna 1992. Seuraavat osat vuosina 1993 ja 1995, 
lasten Aurora ja Molly vuonna 1999. 


Klikkaa hakusanoja ja lue lisää. Aurora-kirjat kertovat nuorten 
näkökulmasta 1900-luvun alun elämästä, joka on tullut meille 
viime aikoina tutuksi suosituista TV-sarjoista. Kirjani kertovat myös siirtolaisuudesta nuoren tytön näkökulmasta. 
Oli aika luonnollista, että kirjoitin Amerikasta ja siirtolaisuudesta, 
 olin koululaisena AFS-vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja 
myöhemmin siirtolaisena Kanadassa yhdeksän vuotta, siitä 
seitsemän vuotta Torontossa, joka on tapahtumapaikkana yhtä 
vaille kaikissa Aurora-sarjan kirjoissa. Aurora ja Pietarin serkut 
tapahtuu lukuvuoden 1905-1906 Helsingissä. 
Lisää hakusanoja blogin pohjalla. 
Tietoa kirjoistani kirjaston Sanojen aika -sivuilla 
sekä kotisivublogissani .


Huom! Tekstin leveys ei pysy aisoissa jostain syystä. Koetin korjata ongelmaa.

9.3.2012