Kansainvälinen naistenpäivä: Suffragetit

Englantilainen suffragetti vuonna 1910 vaatii naisille äänioikeutta.
Aurora-kirjoissa suomalainen koulutyttö Aurora Koivu lähtee Kanadaan ja joutuu 
palvelustytöksi torontolaiseen kartanoon. Kartanon tytär Vanessa on suffragetti tai 
oikeammin aikoo suffragetiksi.

Viimeisenä iltana Sveitsissä sisäoppilaitoksessa Vanessa ja hänen ystävänsä olivat istuneet
 takan ääressä seurusteluhuoneessa ja tehneet jaloja päätöksiä. He olivat sanoneet yhteen ääneen:

Kautta Alppien me lupaamme:

- kerran suffragetti aina suffragetti.

- emme mene naimisiin.

- menemme opiskelemaan yliopistoon.

 - opetamme ainakin yhden palvelijan lukemaan ja teemme hänestä nykyaikaisen naisen.

Äiti oli lähettänyt Vanessan tyttökoulun jälkeen Sveitsiin, jotta hänestä tulisi hieno nainen, 

samanlainen kuin äiti itse. Mekaaninen kaunis nukke, joka siirtyisi paikasta toiseen hymy 
huulillaan. Tietäisi aina mitä sanoa, miten liikkua, miten syödä, osaisi laulaa ja soittaa, puhua 
ranskaa ja saksaa.

Mutta - - Vanessasta oli tullut Sveitsissä todellinen sinisukka.

 Kaikki tytöt palvoivat englanninopettajaansa Miss Henrietta Westiä, joka oli suffragetti. 
Hän kertoi tytöille ihmeellisestä puolalaisesta Marie Curiesta, joka eli pelkällä leivällä 
pariisilaisessa ullakkokamarissa, kun pääsi opiskelemaan kemiaa Sorbonneen.

Henrietta kertoi myös Emily, Charlotte ja Anne Brontësta, jotka asuivat Englannin karulla

 nummiseudulla yksinäisessä kylmässä talossa puolihullun pyssyllä paukuttelevan
 pappi-isänsä ja juopon veljensä kanssa ja kirjoittivat siitä huolimatta hienoja kirjoja. 
Samoin kauniista sveitsiläisestä

 Angelica Kauffmannista, josta tuli kuuluisa taidemaalari.

 - Jonain päivänä kirjoitan kirjan merkittävien naisten saavutuksista. Siitä tulee paksu kirja, 
vakuutti pullea hiirimäinen Henrietta, jonka likinäköiset silmät säteilivät pyöreiden silmälasien
 takana.

 - Henrietta, olemme uskollisia sinulle, ajatteli Vanessa katsellessaan peilistä suomalaista tyttöä, 
joka harjasi hänen hiuksiaan. Miten saan tuon tytön tajuamaan, etten tarvitse niinkään palvelijaa 
vaan oppilaan. Hän ei näytä tyhmältä. Hän on ollut ennenkin työssä hienossa perheessä, hän ei 
töllistele vaatteitani 

eikä pianoani eikä silkillä päällystettyä divaaniani.

Anna Amnell:  Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, sivut 149-150.

 (2. painos 1992) julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen, Kirjapaja
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora  2914 yhteispainos Aurora-kirjoista