Pojat pakenivat sortovuosina Amerikkaan

Taiteilija Jaana Perttulin nuket Pekka ja Iida lähdössä Amerikkaan. Kuva on otettu Rikhardinkadun kirjastossa vuonna 1996 olleesta Aurora-kirjojen näyttelystä "Piikatyttöjä ja herrasneitejä 1900-luvun alun Helsingissä ja Torontossa".  Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta. Katso Hesarissa ollut haastattelu vuodelta 1996.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 30.7.2010 "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta.

Nuoria miehiä lähti pakoon asevelvollisuutta Venäjän armeijassa jo 1900-luvun alussa. Pekka Lohi lähdössä siirtolaiseksi Amerikkaan alkukesällä 1905:

Siistiin harmaaseen sarkapukuun pukeutunut poika nosti leveäreunaista huopahattuaan ja kumarsi Auroralle ja Iidalle. Hän heilautti upouuden omatekoisen matka-arkkunsa kevyesti harteilleen ja sanoi:
 – Tsaari käski itään, mutta tämä poika lähti länteen. Pekka Lohi on minun nimeni. Neidit ovat hyviä ja menevät ensin.

Pekka päästi Auroran, Iidan ja Milman edellään Arctica-laivaan, joka oli lähdössä Helsingistä Liverpooliin. Sieltä veisi englantilainen laiva matkaajat Amerikkaan.

Satama oli täynnä siirtolaisiksi lähteviä. Useimmat heistä olivat nuoria poikia ja tyttöjä. Monet olivat riitaantuneet vanhempiensa kanssa, toiset muuten vain lähtivät seikkailuihin. Jotkut olivat tehneet päätöksensä parissa viikossa toisten yllytyksestä. Muutamat vanhemmista miehistä pakenivat velkojaan. Suurin osa lähtijöistä oli kuitenkin nuoria miehiä, jotka olivat kuten Pekkakin lähdössä laittomia sotaväkeen kutsuntoja pakoon.

Edellisvuonna oli tsaari Nikolai säätänyt keisarillisen istuimensa korkeuksista, että Suomen suuriruhtinaskunnan poikia piti valita arvalla sotaväkeen kolmeksi vuodeksi ja lähettää Venäjän maallekin.
Valapattotsaari rikkoi taas Suomen perustuslakia, ja kansa ryhtyi vastarintaan. Pekan kotiseudulla rovasti siirsi ja siirsi kutsuntojen kuuluttamista saarnastuolista, ja kymmenet pojat pakenivat heti Ruotsiin ja osa sieltä Amerikkaan.

Vanha tohtori Lundén kieltäytyi tutkimasta kutsuntoihin tulleita ja kuoli sydänkohtaukseen mielenjärkytyksestä. Pekan kotitalon rengille oli rovasti väärentänyt syntymäajan papintodistukseen, taputellut nimismiehen kanssa olalle ja neuvonut tulemaan takaisin kotimaahan, kun olot olisivat rauhoittuneet.
Pekka oli ostanut passiivisen vastarinnan miehiltä Seinäjoelta väärennetyn passin viidellä markalla ja Amerikkaan päästyään aikoi lähettää sen rippikoulukaverilleen, jotta hänkin saisi lähteä sillä Suomesta pois. Silloin olisivatkin kaikki kylän pojat paenneet Amerikkaan.
Lompakkonsa Pekka oli ommellut povitaskun vuoriin kiinni. Hän aikoi pitää rahansa visusti piilossa. Hän oli kuullut kerrottavan petkuttajista, jotka yrittäisivät perillä Amerikassa muka auttaa rahanvaihdossa ja veisivät tyhmän siirtolaisen rahat sen siliän tien.

Pekka aikoi palata kotiin rikkaana miehenä, kuten moni Pohjanmaan poika oli tehnyt jo kauan ennen sortovuosia. Pekan kotiseudulla monet sanoivatkin, että ei se ole mikään mies, joka ei ole Amerikoissa käynyt.
---
Ote kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö. " 1991, 1992. Kirjapaja. Julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen
Yhteisnide "Vaahteralaakson Aurora", nimellä Anna Amnell, 2015 BoD. Sisältää kolme ensimmäistä Aurora-kirjaa.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/28/amerikansuomalaiset-kultaa-vuolemassa

Perhonen nauttii helteestä

072
Originally uploaded by Anna Amnell
Perhonen Mustasaaressa. Kuva: Matti T. Amnell

Kuuma kesä Torontossa

Kirjani Aurora ja villikyyhkysten aika (1995, kirjoitettu nimellä Pirkko Pekkarinen) on vähemmän tunnettu, koska se tapahtuu kokonaan Torontossa. Aurora ja Thomas ovat kihloissa ja ovat tulleet Torontoon, sillä Thomasin isä on sairastunut. William Austin ei hyväksy köyhää suomalaistyttöä miniäkseen. Välit ovat olleet poikki. Muuttaako kuuma kesä Torontossa näitä ihmissuhteita? Kirjassa esiintyy myös Auroran tädin seuraneiti Jutta, pietarinsaksalainen nainen, joka on lähetetty esiliinaksi Auroralle. Vaahteralaakson reunalla olevassa kartanossa käyvät tunteetkin kuumina. Jännitystä lisää kummitus, joka on nähty kartanon mailla ja jopa palmuhuoneessa (kirjan kansikuva). Löytyykö luuranko kartanon kaapista? Oikaistaanko vääryydet ja petokset? Kummitusromaanin perinteen mukaan jopa luonto on mukana juonessa. Tarvitaan myrsky laittamaan asiat järjestykseen.

Lapsille tämä kirjani on jännittävä kummitustarina, jossa tapahtuu monenlaista sekä keittiön että herrasväen puolella. Aikuislukijalle kirja tarjoaa näköalan 1900-luvun alun kulttuuriseen maailmaan, sekä ulkoiseen että henkiseen: eletään vielä viktoriaanisissa kehyksissä, mutta suffrageetit haaveilevat paremmasta maailmasta naisille, taiteessa kuohuu, freudilaisuus mietityttää. Taustalla on Toronton rehevä 1900-luvun alun luonto laaksoineen ja puutarhoineen. Samaa laaksoa on kuvannut myös Ernest Thompson Seton. Hänen sukualaisensa omistivat kartanon, joka on vaikuttanut ratkaisevasti Aurora-kirjojeni syntyyn.

Ehkä kaikkia kiinnostaa eniten, miten käy palvelustyttö Mollylle, orpolapselle, joka lähetettiin lastenkodista töihin Kanadaan, mikä oli monien kohtalo. Molly elää kahden maailman, palveluskunnan ja herrasväen, välillä.


14
- Eihän se minulle kuulu, sanoi Jutta, - mutta Mollyn asema on hyvin erikoislaatuinen. Pakostakin tulee ajatelleeksi, millaiseksi muodostuu hänen tulevaisuutensa?
- Sitä minäkin olen ajatellut, sanoi Vanessa huokaisten. Kun Vanessa oli ollut koulussa Sveitsissä, hän oli juhlallisesti vannonut parhaitten ystäviensä kanssa, että he kukin opettaisivat yhden palvelustytön lukemaan ja tekisivät hänestä nykyaikaisen naisen.
Vanessa oli johdatellut Mollyn kirjojen maailmaan lempeästi Petteri Kaniinin seikkailuilla. Molly oli muuttunut vähitellen lukutaidottomasta säikystä orpokotilapsesta varsinaiseksi lukutoukaksi, joka tiesi enemmän kuin monet herrastytöt, joita opetettiin kotona.
Mollyn pienessä kirjahyllyssä ullakkohuoneessa oli nyt Kaislikossa suhisee, Pikku naiset ja muutamia muita kirjoja, joita Vanessa oli pitänyt hänelle sopivina.
Ne eivät kuitenkaan riittäneet enää Mollylle, joka oli alkanut ahmia yhä enemmän kirjoja. Ensin hän haki niitä Vanessan kirjahyllystä ja sitten salaa alakerran kirjastosta.
Eräänä talvisena päivänä Vanessa oli löytänyt Mollyn lukemasta Mary Shelleyn Frankensteinia. Vanessa oli siepannut sen Mollyn kädestä, mutta Molly oli pyytänyt hartaasti lupaa lukea kirjan loppuun saadakseen tietää tohtori Frankensteinin kyhäämän surkean olioparan lopullisen kohtalon.
Vanessa antoi luvan sillä ehdolla, että Molly kertoisi, mistä oli saanut kirjan. Molly näytti kirjaston alimmalta hyllyltä siirtomaahistorian kirjojen takaa Thomasin salaisen kätkön. Vanessa kantoi Thomasin kirjat huoneeseensa ja laittoi ne lukittuun kaappiin. Tiedonhalua Mollylla oli, mutta miten hänelle kävisi myöhemmin? Sitä Vanessa pohti nykyään usein.
Vanessan polvilla oli avoinna aikakauslehti, jossa kerrottiin, että oli kolmenlaisia tyttöjä. Oli ensinnäkin älykkäitä rumia rillipäitä, jotka lukivat kirjoja. Sitten oli atleetteja, jotka pelasivat krokettia, harrastivat jousiammuntaa ja ajoivat polkupyörällä. San Franciscosta Pietariin polkupyörä oli avannut tytöille uuden, vapaan maailman, lehti julisti. Kolmas laji oli seurapiirityttö, jonka vyötärö oli alle 18 tuumaa, hattu iso ja muodikas. Hän tiesi kaiken, luki kaikkea ranskalaisista romaaneista sanomalehtiin asti ja puhui miesten kanssa älykkäästi.
Vanessa sulki lehden vihaisena. Miksi tyttöjä aina määräiltiin ja laitettiin lokeroihin? Hetken Vanessa kadehti Auroraa, joka teki melkein mitä hyvänsä: luki, maalasi tauluja, laittoi ruokaa, puhui monia kieliä, osasi leipoa ja siivota huoneensa ja jopa ommella vaatteita ja aikoi kaiken lisäksi sekä rouvaksi että oikeaksi taiteilijaksi. Hän oli kuin Pikku naisten Amy, mutta lahjakkaampi.
Aurora oli Vanessan mielestä oikeastaan paljon enemmän kuin mitä hän oli ajatellut tulevaisuuden naisen olevan. Oliko hän tuollainen siksi, että hän oli suomalainen? Suomessahan naisetkin saisivat kohta äänestää, niin Aurora oli ainakin väittänyt keväällä eräässä kirjeessään.
Entä Molly? Oliko Mollyn kohtalo olla elämänsä loppuun kamarineitona, kiristää kureliivejä, kammata hiuksia ja silittää vaatteita? Ehkä he elävät vanhoina kahdestaan niin kuin neiti Wilkinson ja hänen palvelijattarensa. Vanessa oli kuitenkin kuvitellut Mollylle jotain parempaa. Hän oli jopa haaveillut, että Mollysta voisi tulla jonkinlainen naispuolinen Dickens, joka kohoaa kurjuudesta kuuluisuuteen.
Mutta voiko sellaisia asioita tapahtua naisille? Oliko hän Mollya auttaakseen vain tehnyt hänen elämänsä vaikeammaksi, sekoittanut hänen päänsä turhilla haaveilla, niin kuin rouva Jones oli sanonut?

Portit

 

Vanhan ajan portteja Tammisaaressa ja Hangossa.

Aurora-kirjojen kuvittaja

Passage Vivienne
Originally uploaded by Brin d'Acier
Matti Amnell: Passage Vivienne

Matti Amnell

Aurora-kirjojen kuvittaja Matti Amnell on opiskellut taidetta myös Pariisissa. Tässä kuva työstä, jonka hän teki Ranskan kulttuurikeskuksessa pidettyyn näyttelyynsä "Pariisin vuodenajat". Siinä kohtaavat kaksi aikakautta, vanha pariisilainen kirjakauppa ja vaalea tyttö, ehkä suomalainen koulutyttö tai opiskelija.

Matti Amnell and lomography (interview, old cameras)

Hyvää kesää!

Kuvassa on Matti Amnellin tekemä kuva suurlakkovuodesta 1905-1906 kertovan kirjani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) kanteen.

On alkanut kuudes vuosi bloggaajana. Kiitän kaikkia blogieni lukijoita.

Aurora-kirjat ilmestyivät jo 1990-luvun alussa, mutta en ollut vuosikausiin mukana missään kirjallisissa piireissä. Liityin vasta monta vuotta myöhemmin kirjailijajärjestöihinkin. Ei ollut yksinkertaisesti ylimääräistä aikaa, kun olin kokopäivätyössä eli opetin englantia aikuisille, olin perheenäiti ja kirjoitin harvoina vapaina hetkinäni kolme ensimmäistä Aurora-kirjaani. (Lisäys: myöhemmmin sain tietää, että poliittiset syyt olivat estäneet pääsyni Kirjailijaliittoon aikaisemmin: Kirjoitan palvelijoitten asemasta ja suurlakkovuodesta epäpoliittisesta, keskiluokan koulutyttöjen näkökulmasta.)

Blogit ja myöhemmin Facebook ovat tuoneet aivan uudenlaisen mahdollisuuden olla mukana.

Kiitos teille kirjojeni ja blogieni lukijat!