Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

25.5.2011

Vanhan ajan teini-ikäiset ja musiikki


Kuin Aurora ja hänen Pietarista Suomeen muuttanut serkkunsa Olga pianon ääressä. Renoir: Two Young Girls at Piano (Kaksi tyttöä pianon ääressä)

Musiikki on ollut aina läheistä ihmisille. Vanhoina aikoina oli tärkeää oppia soittamaan jotain instrumenttia. Se viihdytti yksinäisinä hetkinä. Musiikista saatiin ohjelmaa illanistujaisiin kotona tai vieraisilla ollessa. Toiset lauloivat, toiset soittivat. Musiikki tarjosi mahdollisuuden kehittää taiteellisia lahjoja ja ilmaista tunteita.


" Hänen sydämensä oli aivan liian täynnä. Hän oli yksin talossa, ja pianon päällä oli tuttuja nuotteja. Hänen oli pakko soittaa.
Hänestä tuntui, että musiikki oli virta, jossa hän ajelehti huimaa vauhtia eteenpäin. Hänen hengityksensä kävi raskaaksi, hän veti henkeä syvään, musiikki tuntui kohisevan hänen aivoissaan ja rintakehässään. Onnellisena hän painoi kasvot käsiinsä."
Aurora kirjassani  Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. p 1992)

Kun kirjoitin tuota kohtaa, kysyin neuvoa mieheltäni, joka on soittanut pianoa pienestä lapsesta saakka. Miltä tuntuu nuoresta tytöstä tai pojasta, joka ilmaisee soittamisen avulla voimakkaita tunteitaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti