Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

12.9.2013

Pietari ja Helsinki

Nevski Prospekt

Nevski Prospect lokakuusa 2012 kuvattuna kiertoajelubussin yläkerrasta.
Kuva: Anna Amnell Klikkaa kuva suureksi!
Yhteispainos on Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014



Tiedämme, että Mika Waltari ei ollut käynyt koskaan Egyptissä, vaikka kirjoitti Sinuhe Egyptiläisen. Muinaista Egyptiä ei ollut enää olemassa. Waltari löysi sen kirjoista luettuaan kouluvuosistaan asti Egyptistä ja istuttuaan Pariisissa kirjastoissa.

Minä kirjoitin Pietarista, vaikka en ollut käynyt siellä koskaan. Mutta olin kuullut lapsesta asti isoisän muistoja 1800-luvun loppupuolen Pietarista ja lukenut paljon kirjoja. Syntyi Aurora ja Pietarin serkut.

Kirjan alussa 13-vuotias suomalais-venäläinen Olga kaipaa Pietariin:

Olga avasi ikkunan ja kurkisteli ulos. Bulevardilla oli Pietarin ihmisvilinään tottuneen Olgan mielestä autiota ja tyhjää, oli vain muutamia hevosia lönkyttelemässä ajurinrattaat perässään ja naisia kävelemässä koirineen ja päivänvarjoineen. Kadun varressa oli yksinäiset kottikärryt ja pieni tyttö hyppynaruineen.
  Ei ollut tuttua ihmisjoukkojen kohinaa, ei nopeitten hevosten kavioitten kopinaa, ei avaria toreja, ei mahtavia patsaita ja siltoja, ei palatseja eikä loistoa. Helsinki tuntui Olgasta pikku hiirulaiselta Pietarin rinnalla.
  Jos nousi palotornin mäelle Korkeavuorenkadulla, näki kolme isoa kirkkoa, siellä täällä kivitaloja puutalojen keskellä, ja sitten alkoikin jo maaseutu.
  - Skutsnoskutsno, mutisi Olga. Kaikki oli todellakin tylsää Helsingissä.
  Löytyisikö tällaisesta pikkukaupungista edes uutta päiväkirjaa? Olga oli menossa jo puolivälissä entisessä, jonka hän oli ostanut isänsä kanssa Pietarissa Nevski Prospektilta Treumannin kaupasta, jonka ikkunassa riippui koristeena metrin pituinen Faberin jättiläislyijykynä.




Ote kirjastani "Aurora ja Pietarin serkut". 1993 Kirjapaja. Kirja kertoo suurlakkotalvesta Helsingissä.  Loppuunmyyty. Kysy kirjastosta. Sisältyy yhteispainokseen, joka ilmestyi vuonna 2014,

Tuo jättiläislyijykynä on kotoisin Vladimir Nabokovin viehättävästä muistelmateoksesta Puhu muisti. Siinä äiti tuo pojalleen, tulevalle kirjailijalle leikkikaluksi tuon monikulmaisen Faberin jättiläislyijykynän, jonka Olga oli nähnyt Treumannin paperikaupan ikkunassa Nevski Prospectilla.

Huomenna lähden toiselle Pietarin matkalleni, ja olen siellä 12 päivää. Olin siellä viime syksynä ja ihastuin siihen kovasti Kaupunki on kaunis, ja ihmiset ovat sydämellisiä. En osaa venäjää.
Nabokov House -museo Pietarissa. Taloa ei ole sisustettu kuin osittain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti