Viuhka ja päivänvarjo

Espanjalainen viuhka ja kiinalainen päivänvarjo ovat nykyajalta, mutta voisivat yhtä hyvin olla Viktorian tai Edwardin ajan naisen käyttämiä.

Tarinamaanantai: Alice blue -sininen

Tarinamaanantain uusin aihe on 'sininen'.

Aurora näki vuoteensa päällä ison paketin. Se oli Vanessalta. Hän avasi sinisen rusettinauhan ja repi nopeasti lahjapaperin auki - sisällä oli kaunis vaaleansininen mekko. Sen väri oli Alice blue, josta he olivat Vanessan kanssa puhuneet - samanlaista vaaleansinistä, jota presidentti Rooseveltin ainoalla tyttärellä Alicella oli tapana käyttää.
Ote kirjastani Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2.p 1992

Yksi ainoa sana saattaa kätkeä taakseen kulttuurihistoriaa. Näin on myös värin nimi 'Alice blue'. Alice blue - eli nykyaikaisittain #F0F8FF - on hyvin vaalea sininen, joka sai nimensä sen vuoksi, kun presidentti Theodore Rooseveltin ainoa tytär Alice Roosevelt Longworth piti siitä. Tästä väristä tuli muotiväri 1900-luvun alun Yhdysvalloissa. Vuonna 1919 kuultiin musikaalissa "Irene" laulu "Alice Blue Gown", jonka Alicen vaaleansininen leninki oli inspiroinut. Musikaalista tuli elokuva Irene vuonna 1940.

Yhdysvaltain laivasto käyttää edelleen väriä #F0F8FF Rooseveltiin liittyvissä laivoissa.
Huom. Nykyään nimi AliceBlue

Kaksi tyttöä kesällä 1905 Helsingissä

Teini-ikäinen savolainen Jenny on palvelustyttönä Helsingissä Bulevardilla sijaitsevassa talossa. Siellä on vieraana talon rouvan pietarilainen sisarentytär, 13-vuotias Olga. Millaista oli lämpimänä kesäpäivänä Helsingissä vuonna 1905?

- Olka-neitii-i! Olka-neitii-i! huuteli sisäkkö-Jenny keittiön rappusilta. Vaalea punaposkinen Jenny silmäili pihaa ja kiersi sitten portista kadun puolelle etsimään.

Ratsumestari Kasimir Friskin ja hänen vaimonsa Sofian koti oli komea yksikerroksinen puutalo Helsingissä Bulevardin varrella. Talossa oli tukeva kivijalka ja oveton julkisivu, jossa oli kahdeksanruutuiset ikkunat. Tonttia ympäröivä korkea lankkuaita oli maalattu samalla mantelinsävyisellä valkealla värillä kuin talokin.

Sisään käytiin pihan puolelta, ja aidassa oli kaksi porttia, kapea portti, joka oli kuin pieni ovi ja joka voitiin lukita painavalla rauta-avaimella, ja leveä kaksoisportti, joka avattiin aina, kun joku oli tulossa hevosella pihaan asti. Iso portti natisi ja kolisi, kun Jenny avasi sen selkoselälleen.

Paraatioven edessä oli iso lasiveranta, ja pihan puolella oli useita punamullalla siveltyjä ulkorakennuksia, huolellisesti hoidettu puutarha lepotuoleineen ja puutarhakeinuineen sekä suippokattoinen huvimaja.

- Tietysti se tyttö on tuas huvimajassa nenä kirjassa kiinni. Jo sitä minäkii oon ristin suanu, kun pittää kaiken mualiman lellipentuja paimentoo, tuhahteli Jenny itsekseen, kohotti sinivalkoruutuisen puuvillamekkonsa ja valkoisen esiliinansa helmoja ja juoksi pihan poikki puutarhan perälle.

Kuuma heinän ja kukkien tuoksu tulvahti Jennyä vastaan. Tuuheat pensaat ja isolehtiset köynnökset peittivät melkein kokonaan rappeutuneen huvimajan. Sen kaari-ikkunoissa oli jäljellä vielä joitakin vinoneliön muotoisia mustikansinisiä, pullonvihreitä ja rubiininpunaisia lasiruutuja.

Porraslaudat paukahtivat, kun Jenny harppasi parilla askeleella huvimajan portaat ja vetäisi korkeat pariovet auki hihkaisten:

- Ja teällä sitä ollaa eikä olla kuulevinnaankaan. Setänne ja tätinne siellä jo oottaa. - No, puuskahti Jenny, kun etsitty Olga-neiti vain rapsutti kyömyä nenäänsä eikä edes nostanut katsettaan kirjasta.

- Eekä sitä pitäs lukkee näin hämärässä, silimät männöö pilalle, mutta omapa on asianne. No, minäpä en enempiä oottele, tulukaatte sitten kun haluatte, Jenny jatkoi yksinpuheluaan. - Rouva käski Olka-neitin panna paremman mekon peälle. Siellä se mekko on silitettynä tuolin karmilla valamiina. Aurora-neiti tulloo ihan kohta Ameriikasta.
- Kolometoestavuotiaan tytön pitäs osata olla jo ihmisiks eekä juoksuttoo toesta ihmistä tällä tavalla tämmösenä tärkeenä päivänä, sanoi Jenny vihaisesti, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois.

Olga Grahn säpsähti ja katsoi hämmästyneen näköisenä huvimajan seinillä kiertävää maalausta kuin olisi nähnyt ensimmäisen kerran nuo pitkätukkaiset muusat, jotka leijuivat katon rajassa huolettomina ja arvokkaina, vaikka olivat menettäneet tuulille ja sateille mikä kätensä mikä osan hiuksiaan tai liehuvaa leninkiään.

Olga suoristi tummansinisen merimiesmekkonsa helmaa ja veti itsensä vaivalloisesti pois Amerikan varjoisista metsistä eli sulki "Viimeisen mohikaanin". Hän painoi sitä ennen mieleensä, millä sivulla oli, ja läksi kirja kainalossaan ulos huvimajasta.
Kun Olga astui pihalle, aamupäivän aurinko häikäisi hänen silmiään, ja hänestä tuntui siltä, kuin joku intiaani olisi saattanut ilmestyä minkä hyvänsä omenapuun tai sireenipensaan takaa.

Ote kirjastani "Aurora ja Pietarin serkut" 1993. Kirjapaja.

Pakinaperjantai: kissojen tsaari

Seuraavana aamuna Olga nukkui vielä, kun Aurora heräsi. Keittiöstä kuului jo vaimeaa keskustelua. Aurora hiipi eteiskäytävässä aivan hiljaa, ettei herättäisi muita.
- Kyllä sinä voit ottaa silavaa, kuului kuiskaus ruokasalista.
Setä siellä oli jo syömässä tädin kanssa ja yritti kai lihottaa laihaa vaimoaan.
- Sinun pitää tulla pyöreäksi ja pulskaksi, kuiskasi setä niin hassulla äänellä, että Auroraa alkoi naurattaa.
Hän hiipi ovelle ja kurkisti ruokasaliin. Pitkän pöydän päässä istui Kasimir-setä aamutakkisillaan yömyssy päässä ja pitkäkarvainen musta kissa sylissään.
- Me täällä herkutellaan tädiltäsi salaa. Minusta kissan pitää olla pulska vai mitä ajattelee Aurora?
- En oikein tiedä. Kenen kissa se on? kysyi Aurora peittäen kädellään haukotuksen.
- Olgan.
- Mikä sen nimi on?
- Boris.
- Hieno kissa, sanoi Aurora.

Kissalla oli iso pyöreä pää, paksut voimakkaat käpälät, kiiltävä aaltoileva turkki ja tuuhea häntä. Se tuijotti Auroraa itsevarmasti vihreillä silmillään, jotka hohtivat kuin smaragdit Pietarin Nina-mummon kaulakorussa. Se oli kuin kissojen tsaari.

- Hän on hyvä rottakissa. Anna kättä Auroralle, kehotteli Kasimir-setä, ja kissa antoi tassua kuin koira. Sitten se asteli rauhallisesti uuninnurkkaan, hypähti notkeasti divaanin päälle ja kellahti sinne nukkumaan.

Olga oli siis tuonut kissansa Pietarista. Aurora ei voisi hakea omaa kissaansa maalta Helsinkiin. Mikko ja Boris varmaankin tappelisivat.
- Missä se oli eilen?
- Omilla teillään kuin Otramäen koira, niin kuin isoisäni aina sanoi. Lienee parasta kertoa, että Boris ei ole suosittu keittiössä. Hänellä kun on tapana varastella herkkupaloja. Mutta pyydetäänpäs nyt Auroralle keittiöstä aamiaista, sanoi Kasimir-setä ja veti soittokellon nyöristä.
- Rouva Makkonen on uhannut erota, jos tuo kissa ei paranna tapojaan. Kasimir-setä sanoi aina keittäjiä rouviksi ja sisäköitä neideiksi - ja kissaa ja koiraa häneksi. - Tähän asti olen lahjonut rouva Makkosen, kuiskasi Kasimir-setä. - Olga-paralla on niin kova koti-ikävä. Kissa ja kirjat ovat ainoat asiat, joista hän välittää.
(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)

(Helsingissä Bulevardilla vuonna 1905. Aurora on juuri palannut Suomeen ja asuu tätinsä luona kuten Pietarin serkku Olga.)

Vanhan ajan tuoli

Kuvasin tuolin Haikon kartanohotellissa.