Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

19.5.2009

Pakinaperjantai: kissojen tsaari


Seuraavana aamuna Olga nukkui vielä, kun Aurora heräsi. Keittiöstä kuului jo vaimeaa keskustelua. Aurora hiipi eteiskäytävässä aivan hiljaa, ettei herättäisi muita.
- Kyllä sinä voit ottaa silavaa, kuului kuiskaus ruokasalista.
Setä siellä oli jo syömässä tädin kanssa ja yritti kai lihottaa laihaa vaimoaan.
- Sinun pitää tulla pyöreäksi ja pulskaksi, kuiskasi setä niin hassulla äänellä, että Auroraa alkoi naurattaa.
Hän hiipi ovelle ja kurkisti ruokasaliin. Pitkän pöydän päässä istui Kasimir-setä aamutakkisillaan yömyssy päässä ja pitkäkarvainen musta kissa sylissään.
- Me täällä herkutellaan tädiltäsi salaa. Minusta kissan pitää olla pulska vai mitä ajattelee Aurora?
- En oikein tiedä. Kenen kissa se on? kysyi Aurora peittäen kädellään haukotuksen.
- Olgan.
- Mikä sen nimi on?
- Boris.
- Hieno kissa, sanoi Aurora.

Kissalla oli iso pyöreä pää, paksut voimakkaat käpälät, kiiltävä aaltoileva turkki ja tuuhea häntä. Se tuijotti Auroraa itsevarmasti vihreillä silmillään, jotka hohtivat kuin smaragdit Pietarin Nina-mummon kaulakorussa. Se oli kuin kissojen tsaari.

- Hän on hyvä rottakissa. Anna kättä Auroralle, kehotteli Kasimir-setä, ja kissa antoi tassua kuin koira. Sitten se asteli rauhallisesti uuninnurkkaan, hypähti notkeasti divaanin päälle ja kellahti sinne nukkumaan.

Olga oli siis tuonut kissansa Pietarista. Aurora ei voisi hakea omaa kissaansa maalta Helsinkiin. Mikko ja Boris varmaankin tappelisivat.
- Missä se oli eilen?
- Omilla teillään kuin Otramäen koira, niin kuin isoisäni aina sanoi. Lienee parasta kertoa, että Boris ei ole suosittu keittiössä. Hänellä kun on tapana varastella herkkupaloja. Mutta pyydetäänpäs nyt Auroralle keittiöstä aamiaista, sanoi Kasimir-setä ja veti soittokellon nyöristä.
- Rouva Makkonen on uhannut erota, jos tuo kissa ei paranna tapojaan. Kasimir-setä sanoi aina keittäjiä rouviksi ja sisäköitä neideiksi - ja kissaa ja koiraa häneksi. - Tähän asti olen lahjonut rouva Makkosen, kuiskasi Kasimir-setä. - Olga-paralla on niin kova koti-ikävä. Kissa ja kirjat ovat ainoat asiat, joista hän välittää.
(Aurora ja Pietarin serkut. 1993)

(Helsingissä Bulevardilla vuonna 1905. Aurora on juuri palannut Suomeen ja asuu tätinsä luona kuten Pietarin serkku Olga.)

2 kommenttia:

  1. Kissat osaavat olla melkoisia kameleontteja. Niissä piilee moniakin eläimiä ja ihmistäkin hyvin usein.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä.:)

    VastaaPoista