Viktorian tyyli

 

Viktorian tyyli oli vallalla vielä pitkään 1900-luvun puolellakin. Olen ottanut valokuvan eräässä museossa Chicagossa.

Aurora-nukke näyttelyssä

Aurora-nukke näyttelyssä
Originally uploaded by amnellanna
Jaana Perttulin Aurora-nukke pääsi lehteen, kun Aurora-kirjoista oli näyttely "Palvelustyttöjä ja herrasneitejä 1900-luvun alussa Torontossa ja Helsingissä.
Rikhardinkadun kirjastossa 1990-luvulla.

Kommentteja keskusteluun lasten- ja nuortenkirjoista

Eteen osui Kirsti Ellilän blogissa vuonna 2005 julkaistu kirjoitus ja sen pohjalta käyty keskustelu lasten- ja nuortenkirjoista. Kannattaa tutustua. Yli 60 kommenttia! Laitan tänne omaan blogiini talteen muutaman oman kommenttini. Tuohon aikaan käytin kommenteissani myös etunimeäni Pirkko, kutsumanimeäni.

Anna Amnell www
17.08.2005 - 12:23

Sattumalta kirjoitin juuri äsken Blogisisko-blogiini [Blogisisko 1, ensimmäiset 10 kuukautta bloggaajana] Joyce Carol Oatesin lapsuudesta ja koulusta. Oates on sitä mieltä, että Lewis Carrolin lastenkirja "Liisa ihmemaassa" oli ratkaiseva hänen elämälleen. Hän "jäi peilin taakse pysyvästi", omaksui omaksi kulttuurikseen kirjallisuuden "vastakulttuurin".

Kirjoilla voi olla suunnaton vaikutus lapseen. Voisi sanoa, että lasten- ja nuortenkirjailijalta vaaditaan vielä enemmän kuin aikuisten kirjailijalta.

Ensinnäkin lapsiyleisö on armoton. Jos kirja on tylsä ja huonosti kirjoitettu, lapsi ei lue sitä. Hän ei lue jotain kirjaa ollakseen sivistynyt, koska kirja on saanut hyvät arvostelut, kirjailija on tunnettu, osatakseen keskustella siitä yms syistä, joista aikuinen monesti pakottautuu lukemaan jotain tylsää ja huonosti kirjoitettua kirjaakin.

Lastenkirjoja voi olla monenlaisia. Onneksi onkin.

Mitä moraalisia sääntöjä pitäisi lastenkirjalle asettaa? Jokainen on varmaankin sitä mieltä, että lastenkirja ei saa yllyttää rikokseen, neuvoa rakentamaan pommia, olla pornografinen, rasistinen tai ihannoida pedofiliaa jne. On siis olemassa moraalisia sääntöjä, joita asetamme lasten ja aikuistenkin kirjallisuuteen. Samalla lastenkirja voi olla hyvin epäsovinnainen ja käsitellä arkaluontoisiakin aiheita.

Useimmat aikuiset ovat sitä mieltä, että lastenkirjojen pitäisi kuitenkin olla optimistisia, antaa lapselle uskoa tulevaisuuteen.

Jokaisella kirjailijalla on oma maailmankuvansa, joka heijastuu jollakin tavoin kirjaan. Lapsi ja nuori oppii kirjoja lukiessaan tutustumaan erilaisiin ihmisiin. Hänen arvostelukykynsä kehittyy. Jos lapsi lukee paljon, ei haittaa vaikka jotkut kirjat ovat ns roskaakin. Hän oppii kyllä erottamaan jyvät akanoista.

Paras kiitos, jonka lastenkirjailija voi saada, on nähdä oma kirjansa kirjastossa loppuun kulutettuina, jopa tahraisina (niitä on luettu syödessäkin!), rakastettuina niin kuin vanha nalle. Siis ahkerasti lainattuina.

Lapsilla ei ole varaa ostaa itselleen kirjoja samalla tavalla kuin aikuisilla. Siksi myyntiluvut jäävät yleensä alhaisiksi.

Lasten- ja nuortenkirjat ovat koko kulttuurin perusta. Useimmat ahkerat lapsilukijat siirtyvät pian muuhunkin kirjallisuuteen ja lukevat sitä lasten- ja nuortenkirjojen rinnalla. Monet meistä nauttivat edelleenkin lasten- ja nuortenkirjoista.

Terveisin Blogisisko eli Pirkko, joka viihtyy sekä kukkahatussa että renessanssibaretissa

Anna Amnell www
17.08.2005 - 15:20
Kirsti, kiitos siitä, että avasit tämän keskustelun blogissasi.

Mielestäni lastenkirjallisuuden vähäinen arvostus johtuu meidän kulttuurimme nuoruudesta. Meillä on kollektiivinen heikko itsetunto. Kaiken pitäisi olla varman päälle arvokasta ja aikuismaista.

Kun ehdotin aikoinaan estetiikan professorille, että tekisin gradun C.S. Lewisin Narnia-kirjoista, hän närkästyi: Eiväthän nyt lastenkirjat ole sopivia yliopistolliseen tutkimukseen. Ottakaa aiheeksenne C.S.Lewis kirjallisuudentutkijana. Lewis, Tolkienin ystävä, oli silloin Cambridgen yliopiston keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden professori. Estetiikassa sain tukea vain Maija Lehtoselta, joka oli tehnyt lisensiaattityön saduista.

Englannin laitoksella professori Kingsley Hart oli innoissaan. Sain tehdä työni Narnia-kirjoista kirjallisuutena, ei kieliopillisena työnä.

Meidän yhteiskuntamme arvostaa rahaa. Kun lastenkirjallisuuden kirjallisuuspalkinnot ovat kasvaneet, on myös sen arvostus noussut.

Hanhensulalle: Ainakin Tove Jansson kuuluu maailmankirjallisuuteen. Näin pienestä maasta ei löydy monta kirjallista eikä muutakaan neroa.

Paljon hallaa tekee myös se, että arvostuksen puutteen vuoksi moni sellainen kirjailija, joka onnistuisi parhaiten nimenomaan lastenkirjailijana, kirjoittaa "aikuistenkirjoja". Vrt. Andersenin sadut ovat suurta kirjallisuutta, hänen "aikuisten" runonsa eivät.

Kuten Prospero ajattelen, että jos rakastaa itse (edes yhtäkin) lastenkirjaa, arvostaa lastenkirjallisuutta myös kirjallisuudenlajina.

Yritän tehdä edes jotain asian hyväksi. Olen aloittanut blogin, joka käsittelee lapsille kirjoittamista sekä lasten- ja nuortenkirjoja, joiden aiheena on 1500-luku tai 1900-luvun alku. Tietenkin aloitan narsistisesti (ja käytännöllisesti) itsestäni, mutta tarkoitus on laajentaa valikoimaa - kunhan opin edes laittamaan kaikkien kirjoitusten otsikot esille. Tarkoitus on koota linkkejä kirjoihin ja kirjoittajiin. Alkua on jo L.M. Montgomerysta ja Louisa May Alcotista. Tunnen tarvitsevani ainakin itse sellaista varastoa. Toivon, että siitä on vähitellen hyötyä muillekin. Tekniikka tuotta vielä ongelmia.
[edellä mainittu blogi lopetettu, aineisto jaettu kahteen osaan nimittäin tähän Aurora-blogiin ja 1500-lukuaiheiseen Lucia Olavintytär -blogiin,]

1900-luvun alun elämää

Kun luin lehdestä, että "Kahden kerroksen väestä" (Upstairs, Downstairs) on kaupoissa DVD, päätin heti ostaa sen ja olen alkanut katsoa sitä mieheni kanssa. Menossa on jo neljäs jakso.

"Kahden kerroksen väkeä" on eräs suosituimmista TV-sarjoista, joita on koskaan tehty. On aikamoinen sattuma, että en ole nähnyt tätä sarjaa koskaan aikaisemmin. Se on sitäkin oudompaa, kun ottaa huomioon, että se kertoo samasta aikakaudesta kuin Aurora-sarjani. Mutta meillä ei ollut TV-tä 1970-luvun Suomessa ennen kuin vasta parina viimeisenä vuonna ja muutimme sitten Kanadaan, jossa tätä sarjaa ei enää nähty.

Monet ovat olettaneet, että tämä sarja olisi vaikuttanut paljon Aurora-kirjoihin, mutta kuten yleensäkin tällaiset arvailut, tämäkin meni ihan pieleen. Jossakin kirja-arvostelussa sanottiin Aurora-kirjojen muistuttavan Kaari Utrion "Vendelaa" (?) mutta en ole nähnytkään sitä kirjaa. Hesarin arvostelija kirjoitti ensimmäisen Aurora-kirjani arvostelussa, että jäljittelen kirjassani "mukavasti" L.M. Montogomeryn Anna-kirjoja. Sekin olettamus osui harhaan. Kuvasin Torontoa, jossa olin asunut vuosikaudet, jonka laaksoissa olin kävellyt ja jonka luonnon tunsin, en kuvannut Prinssi Edwardin saarta, joka on Anna-kirjojen tapahtumapaikka. Montgomeryn kirjoja olin kuitenkin lukenut, mutta kylläkin viimeksi koulutyttönä - paitsi yhden, jossa Montgomery kuvaa lyhyesti myös Torontoa ja sen lähiympäristöä, joka oli hänen pitkäaikainen asuinpaikkansa ja jossa hän kirjoitti suurimman osan kirjoistaa.

Kun luin, että Kahden kerroksen väestä on kaupoissa DVD, päätin heti ostaa sen. Tämä neljän levyn paketti näyttää olevan vasta Kausi 1, jonka tapahtumien ajankohta on sama kuin Aurora-kirjoissani. Ensimmäinen näkemäni jakso kertoi vuodesta 1903 eli täamälleen samasta vuodesta, jolloin "Aurora, Vaahteralaakson tyttökin" alkaa. Tunnelmakin on kovasti tuttu,samoin vaatteet ja sisustus. Moni asia on kuitenkin toisenlaista.

Bellamyn talo sijaitsee Lontoossa, ja rouva Bellamy on aristokraattista sukua. Bellamyn koti on loistava esimerkki edwardiaanissta mahtitalosta, joka on kuin loistohotelli. Palveluskuntaa on kymmenkunta. Bellamy on eräs keskeisiä henkilöitä Lontoon poliittisessa elämässä. Ollaan oikeaa yläluokkaa.

Austinien liikemiesperheen kartano Toronton lähistöllä on vaatimaton verrattuna Bellamyjen lontoolaiskotiin. Mistä minä sitten sain vaikutteita? Kirjoista, maalauksista, sanomalehdistä, romaaneista (esim E.M. Forsterin kirjoista), museoista, varsinkin Spadinan kartanomuseosta, joka on ollut osittain esikuvana Ruusulaakson kartanolle (sali, pieni vierailuhuone, keittiö, eteisaula, puutarha) vaikka kartanon ulkoasu on kokonaan keksittyä. Valitsin nimeksi Ruusulaakson, sillä siihen aikaan Torontossa oli Rosedale-niminen aidon viktoriaanisen talon näköinen linnamainen kartano. Nyt nimi on jäljellä kaupunginosan nimenä.

Eräs torontolainen nuori nainen, joka oli käymässä Helsingissä, moitti minua ankarasti "Ei Rosedale ollut sellainen". Koetin muistuttaa häntä siitä, että kysymyksessä on romaani, ei historiallinen tutkielma. Kunhan kirjasta tulee joskus kolmas painos, muutan varmaankin kartanon nimen Vaahteralaaksoksi. Nimen Ruusulaakso piti olla ironinen: laaksossa ei kasvanut kuin muutama ruusupensas.

Perinteisen historiaallisen romaanin täytyy kuitenkin olla realistinen ajanhengen kuvaamisessa ja historiallisissa tosiasioissa, muu on vapaata.

Kahden kerroksen väkeä. Kaikki sarjasta. Kuvia paljon.

Netistä löytyi seuraava tieto: Kahden kerroksen väkeä (Upstairs, Downstairs) esitettiin Suomessa vuosina 1973-1974, uusittiin vuosina 1987-88 sekä 2001.
Vuonna 2001 olin Suomessa ja meillä oli TV, mutta katson niin harvoin TV:tä, että en ole edes huomannut tuota vuoden 2001 uusintaa.

Staffordshiren koirat

Staffordshiren koirat antiikkiliikkeen ikkunassa Korkeavuorenkadulla Helsingissä.

Tällaiset koirat olivat hyvin suosittyja 1900-luvun alussa. Niitä pidettiin usein takanreunalla. Käsityöblogissani on kirjoitus ja lisää kuvia "Staffordshiren koirista". Kuvissa on omat koirani, jotka eivät ole kaikki aitoja Staffordshiren koiria. Niitä on tehty monilla seuduin Englantia. En tiedä noiden antiikkikaupan koirienkaan alkuperää.