Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

5.9.2008

Monenlaista lämpöä

Tyypillinen viktoriaaninen kartano. Vaahteralaakson kartano. Kuvitus: Matti Amnell

Salin kummassakin päässä oli valkoinen marmoritakka ja kultakehyksinen peili. Aurora kurkisti peiliin ja näki itsensä samalla aikaa sekä siitä että huoneen toisessa päässä olevasta peilistä. Peilimaailman loputtomissa saleissa hän pyyhki loputtomia pölyjä. Jäisikö hän tänne loppuiäkseen? Isästä ei ollut kuulunut vieläkään mitään.

- Minä menen nyt siivoamaan herran työhuoneen ja herrain biljardihuoneen, kuiskasi Mary. - Siivoa sinä salonki ja muista pyyhkiä kunnolla pölyt myös kirjastosta.
- Kyllä varmasti, vastasi Aurora ja meni salonkiin.

Salonki näytti hämyisältä avaran salin jälkeen, sillä aamuaurinko pääsi tunkeutumaan sinne vain vitivalkoisten pitsiverhojen ja paksujen tummanpunaisten samettiverhojen sivuilta. Tummanpunaiset satiinibrokadin peittämät seinät olivat täynnä maalauksia ja valokuvia kauniissa kehyksissä. Huonetta kiersivät sirot sohvat ja sen keskellä oli pyöreä pöytä. Perjantaisin talon rouva otti vastaan vieraat tässä kaupungin kauneimmaksi sanotussa salongissa.

Aurora veti samettiverhot syrjään ja katsoi laaksoon, jossa oli tavannut pojan. Ikkunalauta oli marmoria ja sen alla oli kultamaalilla sivelty lämpöpatterinsuojus, jossa oli simpukoita ja kukkaseppeleitä. Salin patterinsuojuksissa oli saniaisten keskellä oravia ja pöllöjä. Eräässä patterissa käärme oli käynyt oravan kimppuun. Aurora tunsi itsensä orvoksi ja köyhäksi kuin Tuhkimo ja siirtyi huokaisten kirjastoon.

Hänelle tulivat mieleen pitkät lämpimät kesäpäivät, jolloin hän istui lukemassa kotinsa verannalla Suomessa.

Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991. (2. painos 1992)

Kirjojeni kartanon esikuvana on ollut osittain Spadina, tämä kartanomuseo Torontossa. Tekstissä on kuvaus Spadinan salista ja pienestä vierashuoneesta, jotka olen siirtänyt Vaahteralaaksoon.




Spadina House Museum, Toronto. Photo: Anna Amnell

5 kommenttia:

  1. Lämintä kuvausta, tosiaan.
    Punainen on aina lämmin väri.
    Tuon huoneen voi sielunsa silmillä nähdä
    kuvauksestasi.

    VastaaPoista
  2. Olen kuvannut salin tarkkaan kirjassani, sillä se on Kanadan ja ehkä koko Pohjois-Amerikan hienoin viktoriaaninen sali.

    (Myös ruokasali, aula, keittiö ja pieni vierashuone ovat kirjoissani, mutta muutettuina erilaisiksi kuin Spadinassa.)

    Valitettavsti salista ei ole valokuvia. Minulla on yksi lehtiartikkeli, jossa on siitä värikuva ja laitoin sen esille kirjastoon näyttelyyn monta vuotta sitten.

    Se ei ole myöskään ollut elokuvissa kuten palmuhuone, joka on yhdessä kohtauksessa Anna-kirjoista tehdyssä TV-sarjassa. Se on tärkeä paikka kolmannessa Aurora-kirjassani.

    Vaahteralaakso (kirjassa oli alkujaan nimi Ruusulaakso, mutta aion muuttaa sen uusiin painoksiin) on ulkoapäin aivan erilainen kuin Spadina. Yläkerta on kokonaan keksitty. Laakso on se laakso, joka oli meidän kotia lähellä ja jossa olin lukemattomia kertoja kävelyllä ja retkillä.

    Spadina House -museosta on nyt tietoa netissä. Mm Virtual Tour, jossa kierretään taloa ulkoapäin.

    VastaaPoista
  3. Sait hyvin minut tempaistua lyhyellä kuvauksella tuon palvelijattaren elämänkokemukseen. Pölyä saa elämässä pyyhkiä loputtomiin, jos sitä näkee. Harvoin enää huomaan, kun elämässä on paljon uutta, mutta silloin sitä on paljon pöydillä ja nurkissa kun on yksitoikkoista.

    VastaaPoista
  4. Hyvin kiinnostava kommentti, marjaisa.

    Pölylle allergisena minulla on tietenkin nykyään hyvin karu suhtautuminen pölyyn. Lapsuudessa pöly oli minusta kaunista ja romanttista. Sitä oli paljon esimerkiksi ullakolla, jossa luin vanhoja kirjoja ja lehtiä.

    (Liika siisteys ja pölyn karttaminen ei ollut ainakaan minun kohdallani syynä pölyallergian puhkeamiseen. Ehkä sen synnytti liidunpöly niinä vuosina, jolloin olin opettaja.)

    VastaaPoista
  5. Koti-ikävä saa aikaan haikeuden ja lämpimät ajatukset kotiin ja kesään. Jos ei vieraalla maalla viihdy, niin kokeeko sen kylmänä ja kotimaahan kohdistuu entistä enemmän lämpimiä tnteita?
    Tarkkaa kuvausta.

    VastaaPoista