Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

15.9.2008

Tarinamaanantai 48: Loiskis. Kengät mereen


Tarinamaanantai 49: NUmeron on 49!

Monet matkustajista nousivat vakavina laivan uumenista. Myrskyinen matka oli ollut heille kuin painajainen. Jotkut päättivät, että eivät koskaan enää astu jalallaankaan laivan kannelle, jos tästä matkasta elävänä selviävät. He pitivät kädestä kiinni kalpeita lapsiaan ja takertuivat vähäisiin matkatavaroihinsa. Hievahtamatta he seisoivat kannella ja odottivat, miltä näyttäisi tuo kauan odotettu Amerikan maa.

Kanadan maahan se oli, sillä oltiin tulossa Quebeciin, josta junat veisivät eri puolille Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Aurora, Iida ja Milma seisoivat kannella muitten tyttöjen joukossa.



Kaunis Liina Vainionpää

Kaunis Liina Vainionpää otti kassistaan esille aivan uudet kiiltävän mustat, nyöritettävät nahkakengät. Hän riisui vanhat kenkänsä, laittoi uudet tilalle ja heitti vanhat kengät laivan laidan yli huutaen:

- Nyt vanhat ronttoset mereen! Tämä tyttö astuu Ameriikan maalle uusissa kengissä.




Liinan kengät lensivät kaaressa mereen, ja monet osoittivat nauraen Liinaa. Silloin kävi tuulenpuuska, ja Liinalta lensi ilmaan hieno tekokukilla, harsoilla ja sulilla koristettu hattu, jota hän oli varjellut koko matkan ajan.

- Käskekää kapteenin pysäyttää laiva! Siellä menee minun hattuni. Minä en halua mennä huivi päässä Ameriikkaan. Liina huusi itkun ja naurun sekaisella äänellä.

Kun tultiin satamaan, oli märkää, ja Liinan uudet kengät menivät savisiksi. Hän talsi kurassa sadatellen huonoa onneaan.

- Ei kannata olla liian turhamainen, kuiskasi Milma vahingoniloisena. Hän oli kadehtinut koko matkan ajan Liinan hienoja vaatteita.

. - Tytöt sanovat, että Liina on rikkaan talon ainoa tyttö. Sillä on mukana lampaannahkaiset villavällytkin. Se suuttui vanhempiinsa ja lähti siksi Ameriikkaan.

Ote kirjastani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)

Millainen oli 1900-luvun alun hattu?

5 kommenttia:

  1. Hieno tarina aiheeseen. Mukavasti vuoroin kerronnalla vuoroin repliikeillä etenevä.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa tekstiä. Selvää ja opetusmaista.

    VastaaPoista
  3. Unohdin sanoa, että tuo kenkien veteen heittäminen on tositapaus, Eräs kanadansuomalainen nainen kertoi siitä, samoin siitä, että oli kuraista ja hänen uudet kenkänsä likaantuivat.

    Minusta tuntui, että tuosta tapauksesta oli tullut hänelle symboli pettymykseen siirtolaisuudesta. Milma edustaa kateutta, joka on "suomalaisten ehtymätön luonnonvara", niin kuin tapana sanoa.

    Hattu ja huivi kuuluvat myös suomalaiseen traumaattisuuteen.

    Liina kuitenkin nauraa itselleen, joten hän selviää. Hän nousee tilanteen yläpuolelle.

    VastaaPoista