Kaunis Helsinki: Senaatintori

74760005, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Tätä rakastavat myös turistit. Kuva: Matti Amnell

Iisalmen rantakioski: vain suullista perimätietoa

 Rakennusajankohta ja rakentajat: Vain suullista perimätietoa. Jaakko Rytkönen ja/vai Kalle Väisänen? "Tieto on [Kalle Väisäsestä] luultavasti peräisin kaupungin inventointikortista, jossa suullisina lähteinä mainitaan kaupungin rakennusmestari Esa Hakala sekä Eeva Remes." Muistikuvia Iisalmesta. Salmetari/Iisalmen Sanomat 25.8.2013.

Kirjeeni Muistikuvia palstalle: "Iisalmen rantakioskiin liittyy sukutarina, jonka olen kuullut lapsesta asti.  Iäkkäät sukulaiset kertoivat, että isoisäni suksimestari, nuoruudessaan kiertelevänä puuseppänä ja viulupelimannina toiminut Jaakko Rytkönen (1875-1969) oli rakentanut rantakioskin. Kun haastattelin sukulaisiani 1990-luvulla, he kertoivat, että heitä paljon vanhemmat naapurit sanoivat aina laivan tullessa Iisalmen rantaan: ”Kun minä tulin tähän laivalla, Jaakko oli tuota kioskia tekemässä. ” Pohjois-Savon kulttuuriympäristö kertoo, että kioskin rakensi puuseppä Kalle Väisänen Haukiniemenkatu 6:ssa sijainneessa verstaassaan 1890-luvulla. Isoisäni oli silloin nuorimies (synt. 1875!).

Samalla nettisivulla kerrotaan, että Satamapuiston kioski rakennettiin samoihin aikoihin kuin tullikamaripakkahuone, joka rakennettiin vuonna 1893  ja siirrettiin nykyiselle paikalle 1909. Siirrettiinkö myös kioski vuonna 1909? Olisiko mahdollista, että ukki on ollut töissä Kalle Väisäsellä kioskia pystytettäessä, siirrettäessä  tai korjattaessa ja naapurit olisivat nähneet hänet silloin kioskia nikkaroimassa? Voiko arkistoista lukea kioskin rakentamisesta ja nähdä myös, ketä Väisäsellä oli töissä?

Olipa tämä sukutarina totta tai ei, se on mielenkiintoinen: ”Historiantutkimuksessa muistitiedon asema on vahvistunut. --Muistitiedossa ei enää painoteta asioiden tai tapahtumien todellisuutta, vaan ihmisten kokemuksia ja tunteita.” (Heli Mäki esipuheessa toimittamaansa kirjaan ”Junalla sotaan ja sotaa pakoon” 2011 Helsingin Yliopisto). Ehkä innostun joskus penkomaan arkistojakin.

Lisää kuvia tästä Iisalmen Satamapuiston kioskista

 P.S. Tilaamme Salmettaren ihan näiden muistikuvien vuoksi. (Ukki teki vuoden 1957 iisalmelaislehden lehtihaastattelun mukaan suksia Iisalmen Visan edustushiihtäjille, mm Joonas Ryhäselle, joka voitti ukin tekemillä suksilla Salpausselän kisat.)

Meilahden villoja

Meilahden-villoja, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Meilahti oli 1900-luvun alussa eräs helsinkiläisten huvila-alueista.
Suuri koko/a larger size

Puutalo Helsingissä

Puutalo Helsingissä, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Villa Aikala (1901), Meilahti

 

Kanadan luonto Aurora-kirjoissa

Pesukarhu suurkaupungissa. Kuvasin tämän lemmikkkipesukarhun Pietarissa keväällä 2014

Olen asunut Yhdysvalloissa vuoden ja Kanadassa yhdeksän vuotta. Paljon luonnonkauneutta tallentui mieleeni noina vuosina. Jotain siitä olen halunnut siirtää Aurora-kirjoihin. Toronton eläimet ja varsinkin sen laaksojen luonto ovat keskeisessä asemassa Aurora-kirjoissani.

Luonto oli lähellä siinä miljoonakaupungissa. Pesukarhukin tuli tutuksi. Puutarhaan tuli pesukarhuperhe, emo kiipesi päärynäpuuhun ja heitteli hedelmiä pennuille, jotka odottivat puun juurella. Roskalaatikoitten kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät päässeet penkomaan niitä ja levittelemään roskia. Pesukarhuja asui pilvenpiirtäjien tuuletuskanavissa ja metrotunneleissa.

Eräänä päivä kerrottiin sanomalehdessä, että palokunta oli hälyytetty tekemään erikoisoperaatio: pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinää korkeuksiin. Operaatio onnistui.

Kesät olivat pitkiä ja lämpimiä. Puutarhassa kasvoi valtava magnolia, kolibrit lentelevät pihalla. Laaksojen luonto oli rehevää.

Kuvaan Aurora-kirjoissa 1900-luvun alun luontoa. Siihen aikaan Toronton laaksot ja rotkot olivat vielä rehevämpiä kuin nykyaikana. Purojen vettä saattoi juoda. Ne olivat paratiisi, jota Ernest Thompson-Seton on kuvannut luontokirjoissaan. Nuo Setonin kuvaamat Don-joen laakson seudut tulivat minulle tutuiksi päiväkävelyillä, joita tein laaksoihin mieheni kanssa. Kanadan ja yleensä Pohjois-Amerikan luontoa minulla on monesti ikävä.

Kirjailijan sukulaiset omistivat laakson reunalla olevan kartanon, jolle oli annettu intiaanikieltä oleva nimi Spadina. Tämä talo on ollut osittain esikuvana Aurora-kirjojen kartanolle.

Kissamme Toby on Aurora-kirjoissa

Toby, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Toby, kanadalainen kissamme kirjan Aurora, vaahteralaakson tyttö kansilehdessä. Kuvitus: Matti Amnell (Jr)

Anna Amnell: Rakas oma nalle

Anna Amnell: Rakas oma nalle: Kuva: Anna Amnell (vanha nalle alkuperäisestä lehtiartikkelistani, uusi on eräs omista teddykarhuistani) Teddykarhuja jo 100 vuotta Nä...

Kodikas hevosten kavioiden kopse

Like old times, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kaksi aikaa kohtaavat. 1900-luvun alun maailmassa hevonen ja rattaat tai vaunnut oli tavallinen kulkuneuvo kaupungissakin, vaikka oli jo raitiovaunuja ja muutama auto.

Old times

old-times-2013, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Toisenlainen maailma.

Mustien historiaa Aurora-kirjoissa

Aurora_1999_00014, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

"Näkymätön" Nooa ja hänen kissansa Toby Matti Amnellin (Jr) piirtämänä kirjassani Aurora ja Molly (1999)

Jostain syystä kukaan ei ole maininnut Aurora-kirjoista kirjoittaessaan, että niissä käsitellään mustien asemaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Asuin yhdeksän vuotta monikulttuurisessa Kanadassa ja sitä ennen olin teini-ikäisenä vaihto-oppillaana Yhdysvalloissa. Totuin erilaisiin ihmisiin.

Oli luonnollista, että nuortenkirjoissani kerrottin myös muista kuin eurooppalaisista ihmisistä. Mutta kaiken tuli tapahtua 1900-luvun alun maailmassa.

Joku on moittinut, että kirjoissani ei kerrota intiaaneista, vaikka heistä kerrotaan jo kirjan ensimmäisellä sivulla. Lisäksi siirtolaiset laivalla keskustelevat elämästä intiaanien naapureina.

1900-luvun alun Torontossa oli Aurora-kirjojen tapahtuma-aikaan eli 1900-luvun alussa (vain Aurora ja Pietarin serkut tapahtuu Suomessa) muidenkin kulttuurien ja rotujen edustajia, vaikka britit olivat enemmistö. Kiinalainen poika tuo pyykin pesulasta, joita kiinalaiset pitivät siihen aikaan Torontossa.

Nooa Washington on mukana myös kirjoissa Aurora, vaahteralaakson tyttö (1991, 1992) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). Aurora ystävystyy Nooaan, vaikka Nooa on nuorempi kuin Aurora. Nooan kautta kerrotaan siitä, kuinka orjuuden aikana mustaa väestöä pakeni Kanadaan ns. maanalaista rautataietä eli piilotalojen kautta. Myös Molly kiintyy Nooaan. Toby, jonka esikuvana oli meidän samanniminen kissamme, on Nooan kissa.

Kerron myös mustien elämästä 1900-luvun alun Torontossa. Minulla oli onnea, sillä Torontossa oli juuri 1980-luvun lopulla näyttely, jossa kerrottiin siitä. Oli kuvia arjesta ja juhlista. Oli kuva orkesterista ja koulusta. Kuvien alla oli selitys, ja näyttelyyn liittyi kirja.

Nooan ihanne on musta lääkäri, joka tunsi Abraham Lincolnin ja sai häneltä hartiahuivin, jota Lincoln oli käyttänyt. Tositarina, todellinen henkilö. Noa rakastaa kirjoja ja lukemista ja haaveilee ryhtyvänsä lääkäriksi.

Nooan iso-isoisä on kartanon puutarhuri. Hänet ryöstettiin lapsena Afrikasta ja myytiin orjaksi. Nykyään tiedämme, että ryöstön teki todennäköisesti jonkun toisen heimon jäsen.

Ihmettelen vieläkin, miksi Nooa on ollut näkymätön Aurora-kirjoja arvostelleille. Radiohaasttatelussa kylläkin haastattelija ihmetteli sitä, että musta poika luki kirjaa. Hän oli kuitenkin huomannut Nooan.

Lisäys  2014: "Spadina Museum was awarded the Ontario Museum Association Award of Merit in conjunction with Dawn Roach Bowen for their Black History Month programme Meet Mrs. Pipkin in 2002. Mrs. Pipkin was a laundress at the Spadina house in the 1860s, where she came after escaping slavery in the United States."

[Rouva Pikin, Spadian musta pyykkäri oli paennut orjuutta Amerikasta !860-luvulla]

vrt Monenlaisten lasten Suomi. HS/Kulttuuri 4.82013

P.S. Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä. Ne alkavat loppua kirjastoistakin. Koska minulla on niiden oikeudet, olen alkanut miettiä , pitäisikö minun ottaa itse niistä uudeta painokset.

Puutalot kunniaan

Vanha kirkko, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tänään 1.8. 2013 Helsingin Sanomat käsittelee Kulttuurisivuillaan puuta arkkitehtuurissa. Liisa Mayow: Suomi pelkää puurakentamista.

Viivi Virtanen kirjoittaa japanilaisesta arkkitehdistä, joka tutkii suomalaisia puukirkkoja (Pilvenpiirtäjää vaihtui puutaloon. Arkkitehti Akira Takeuchi esittelee japanilaisille Suomesta muutakin kuin Alvar Aaltoa.) Akira Takeuchi osaa suomea ja on väitellyt suomalaisista 1600- ja 1700-luvin puukirkoista. Keväällä ilmestyy kirja Tutkimusretkellä suomalaisissa puukirkoissa.

Ylinnä kuvassa Helsingin Vanha kirkko, joka on lähellä tämän blogin aihepiiriä 1900-luvun alun maailmaa. Vanha kirkko on minulle läheinen, sillä vanhin lapseni vihittiin tässä kirkossa - ja häät olivat Villa Kivessä jonka alakerrassa on juhlahuoneita, joissa kokoontuivat 1900-luvun alussa Maila Talvion kirjailijaystävät.



Villa Kivi
Rakastan puutaloja Puutalot  (paljon kuvia puutaloista eri puolilla Suomea)