Vanha kirkkopuisto talvella

Film 2014-113, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Tämä puisto on keskeinen kirjassani Aurora ja Pietarin serkut (1993). Sofia-tädin ja Kasimir-sedän puutalo on tästä kuvasta katsoen oikealla Bulevardin varrella pohjoispuolella. Serkukset Olga ja Aurora asuvat siellä koulukortteerissa tätinsä luona. Olgan koulu on selkämme takana Bulevardin eteläpuolella.

Oli hauskaa kirjoittaa sitä kirjaa, sillä niin monet paikat ovat vielä samanlaisia kuin 1900-luvun alussa. Kun kävelin täällä, minusta tuntui toisinaan, että kosketin sitä verhoa, jonka takana tuo mennyt aika oli.

Tämän kuvan on ottanut kirjojeni kuvittaja Matti Amnell.

Anna Amnell: Lyhyesti: Anna Amnellin kirjoista sanottua

kuvitus kirjassa Aurora ja Molly
illustration Matti Amnell 1999
Anna Amnell: Lyhyesti: Anna Amnellin kirjoista sanottua: 1990-luku: "Rasismista ja kansallisesta itsekkyydestä on mahdollista ohjata ulos näin kiehtovalla tavalla." Anna-Maija Raittila...

Villa kivi tammikuussa 2014

Film 2014-88, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Lunta ja jäätä. Kuva: Matti Amnell

Junalla ja laivalla Eurooppaan

Aurora, banner, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tänään 21.1.2014 alkaa YLE 1:llä viisiosainen sarja Junamatka Eurooppaan (Great Continental Railway Journeys, 2012). Matkaopaskirja on vuodelta 1913. Tutustumme 1910-luvun Eurooppaan. Historiaa ja nykyaikaa rinnakkain.

Näillä matkoilla olisi voinut olla Aurora miehensä Thomasin kanssa. Niin, se kirja jäi edellisen laman vuoksi kirjoittamatta, mutta se on mielessäni.

Tämä banner on Doverilta ja kuvaa todennäköisesi amerikkalaista junaa. Rautatiet toivat junamatkailun kulta-aikana Amerikassa hyvän toimeentulon mustille perheille. Näin kertoi Ebony-lehti 1980-luvun lopulla, jolloin sitä viimeksi luin.

Nyt on parasta kaivaa esille myös Agatha Christien kirjoista tehdyt junaelokuvat, kaikkein ensimmäiseksi Idän pikajunan arvoitus.



Maisema junan ikkunasta Sloveniassa. Ikkunan saattoi avata! Kuvan molemmin puolin olevien nuolien avulla voit siirtyä katsomaan muitakin kuvia Sloveniasta, jossa olen ollut vuonna 2007 ja 2010.

Rakastan junia ja suren sitä, että niin harvoin voi enää tuntea rauhallisen junamatkailun ilot. Viimeksi olen nauttinut junamatkailusta Kroatiassa. Varsinkin parin tunnin junamatka Zagrebista Slovenian Ljubljanaan on miellyttävä. Matkalla Belgradista Zagrebiin koimme mieheni kanssa vanhan Itä-Euroopan junakurjuuden - juna oli täysin korjaamaton 1950-luvun juna. Nuori konduktööriparka nukkua kyyhötti istuallaan junan eteisen puupenkillä. Saa nähdä kerrotaanko sarjassa sellaisistakin junista.
Katso kuviani junista ja rautatieasemista Euroopassa. Mukana mm Prahan vanha art nouveau-rautatieasema, joka on osa uutta rakennusta.

Talo Eirassa

IMG_0001, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Taloa on käytetty elokuvassa Komissario Palmun erehdys.

Mielikuvitusleikkejä Saran ja Sarrin innostamana

Tämä on kommentti Saran kirjat -blogin kirjoitukseen Anni Swan: Sara ja Sarri - kirjat . Kuva Saran blogista.

Näitä kirjoja luin lapsena. Eräänä kesänä leikin naapurin tytön kanssa matkustamista. Lähellä oli tyhjä tontti, jota me lapset sanoimme Paratiisiksi. Siellä oli hylätty puinen lumiaura, jossa oli laaja tasainen osa kuin laivankansi. Sen päällä olimme leikkitoverini Riitta ja minä maailmanympärysmatkalla. Leikki jatkui viikkokaudet. Luulen, että Sara ja Sarri -kirjat olivat vaikuttaneet. Olimme jo oppikoulussa, yli 11-vuotiaita.

Isotkin lapset leikkivät silloin mielikuvitusleikkejä. Niin tekivät omat lapsenikin. Muistan, kuinka onneton nuorin lapsistamme oli, kun vuotta vanhempi sisar ei yhtäkkiä osannut enää leikkiä mielikuvitusleikkejä. Olimme muuttaneet sinä vuonna Kanadaan, ja muistan ajankohdan sen vuoksi selvästi.

Olin syksyn 1991 esikoiskirjailija

Pekkarinen, Pirkko [Anna Amnell]: Aurora, vaahteralaakson tyttö. – Syksyn kotimaiset esikoiskirjailijat lähikuvassa. Kirjakauppalehti 1991: 7.

Siitä on kauan, kohta kolmetoista vuotta. Ensimmäinen Aurora meni hyvin kaupaksi. Painos loppui kirjakaupan mukaan jo joulukuussa, ja vuoden 1992 alussa otettiin toinen painos. Toivon, että olisi otettu jo joulukuussa. Taustalla näkyy kirjan kansilehden etuosaa, Aurora art nouveau -asussaan.

Siihen aikaan esikoiskirjailijoita pyydettiin kirjoittamaan lyhyt artikkeli Kirjakauppalehteen. Sama artikkeli on laajennettuna kirjassa:

Anna Amnell [Pirkko Pekkarinen] : Kun koti kävi ahtaaksi. -  Luovaa iloa: nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. Toim. Ismo Loivamaa. Helsinki: Suomen Nuorisokirjailijat ry, 1996, s. 60-62.




Toinen painos tuli muutaman kuukauden kuluttua.

Optimistinen kirjailija sai kukkia

Löytyi hauska yli 20 vuotta vanha kuva. Kustantaja on lähettänyt esikoisteokseni ensimmäisen painoksen kirjailijankappaleet kotiin.Toivon, että olisin ottanut kuvan siitä laatikostakin, jossa lähetti toi ne. Siihen oli painettu suurin kirjaimin kirjani nimi ja minun nimeni.

Mieheni osti heti kukkia, ja kirjoista ja kukista otettiin kuva. Otin kuvat kameralla, jonka olin ostanut samana vuonna tehtyä pitkää Italian matkaa varten. Tämä kuva on kopio siitä kuvasta.

Laput muutamien kirjojen välissä kertovat, että osa kirjoista on lähdössä ystäville ja sukulaislle, jotka ovat saaneet odottaa kauan, että minusta tulee vihdoinkin kirjailija. Lähipiirini oli ollut varma, että minusta tulee kirjailija siitä lähtien, kun olin koululainen. He saivat odottaa liian kauan.

Tämän jälkeen alkoi arki: edelleen työn ohella kirjoittaminen, jatkuvasti toistuvat lamat ja niiden aiheuttamat ongelmat kustannusmaailmassa.

Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaa työn ohella, en ollut missään tekemisissä kirjallisten piirien kanssa. Ei ollut aikaa, kun oli työ, kodin hoitaminen - ja kirjoittaminen. En edes tiennyt kaikista kirjailijajärjestöistä.

Uskalla ruveta kirjailijaksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin järkevä ratkaisu. Vain aniharva kirjailija rikastuu kirjoillaan, suurin osa ei tule edes toimeen kirjoittamisella näin pienen kielialueen maassa.

Kirjoittamisessa voi kokea onnenhetkiä. Siihen aikaan, kun kirjoitin (työpaikan ihmissuhteiden vuoksi ) raskaan työn ohella ohella, kirjoittaminen aamuvarhain tai viikonlopulla oli lepoa ihan konkreettisesti: pulssini laski, kun kirjoitin.

Tuota päivää on hauskaa muistella.
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)

Kuin pikkukaupungissa: Koulupuistikko

Koulupuistikko, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen asunut tämän puistikon vieressä melkein 25 vuotta. Opiskelijana Iso Roobertinkadulla ja Pikku Roobertinkadulla ja perheeni kanssa Johanneksenkirkon vieressä, jossa olen kirjoittanut kaikki kirjani, viimeisimmänkin melkein kokonaan. Tämä tuntuu toiselta kotikaupungiltani.

Minusta tuntuu siltä, että on kaupunki-ihmisiä ja maaseutuihmisiä. Ja sitten vielä pikkukaupunki-ihmisiä ja suurkaupunki-ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen pikkukaupunki-ihminen, joka viihtyy suurkaupungeissa, sillä todellisuudessa niissä eletään paljolti omassa kaupunginosassa, mikäli se on viihtyisä.

Helsingin ydinkeskusta on "pikkukaupunki", kaikki tarpeelliset paikat kävelymatkan tai raitsikkamatkan päässä (Meillä ei ole ollut koskaan autoa Suomessa asuessamme.). Töölö, jossa asun nyt, ei ole "pikkukaupunki". Onneksi on raitsikat.:)
Kirjoitin tämän alkujaan kommentiksi Facebook-keskusteluun

Villa Johanna: Mosaiikki kadulla

Mosaiikki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Jugend-talon edustalla Eirassa on kaunis mosaiikki kadulla. Kun nostat katseesi, näet lohikäärmeen. Vuoden pimempänä aikana otettuja valokuvia.

Art nouveau levisi Pariisista kaikkialle

klikkaa kuva suureksi!

Pariisissa 1890-luvulla syntynyt art nouveau (sananmukaisesti uusi taide) - tyyli levisi kaikialle. Tänään alkaa YLEn Teemalla 3-osainen dokumenttisarja tämän tyylisuunnan ilmentymisestä.
YLE Teema 20.00

Aikomukseni oli kirjoittaa1990-luvulla kirja Aurorasta Pariisissa ja keräsin matkalaukulllisen aineistoa. Mutta sitten kustantajani lopetti nuortenkirjojen julkaisemisen ja siten myös Aurora-sarjan.

Klikkaa hakusanoja 'art nouveau', 'jugend' ja katso, mitä olen kirjoittanut tästä. Olen kuvannut art nouveau tyyliä mm. Helsingissä, Prahassa, Berliinissä ja art nouveau-kahvilat  Pietarissa. Kuvia kukkatelineistä alkaen museossa.

Prahan päärautatieasema
Pietarin art nouveau-kahvilat, yksi, kaksi,

Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. Mary Marckin Eeva-k...

Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. Mary Marckin Eeva-k...: Yhteiskoululaisia Helsingissä Anna Amnell Lapsena luetun kirjan vaikutuksen huomaa myöhemmin, ehkä vasta aikuisena. Vaikuttajan ...

Rudolf Koivu: Tietäjät tulevat itäisiltä mailta

Valitsin Auroralle sukunimen Koivu Rudolf Koivun (1898-1946) muistoksi. Rudolf Koivun kuvitukset ovat tuottaneet minulle lapsuudesta asti paljon iloa. Niissä yhtyvät suomalaisen maiseman kuulaus ja rehevä monikulttuurinen eksotiikka.

Aurora lähtee Amerikkaan

Vuonna 1903 lähti Amerikkaan eli Yhdysvaltoihin ja Kanadaan harvinaisen paljon siirtolaisia. Aurora ja Iida lähtevät matkaan Helsingistä, Auroran lapsuuden kotikaupungista, joka on Iidalle ihmemaa:

Tukeva vaaleatukkainen harmaaseen sarkapukuun pukeutunut poika nosti leveäreunaista huopahattuaan ja kumarsi Auroralle ja Iidalle. Hän heilautti upouuden omatekoisen matka-arkkunsa kevyesti harteilleen ja sanoi:

- Tsaari käski itään, mutta tämä poika lähti länteen. Pekka Lohi on minun nimeni. Neidit ovat hyviä ja menevät ensin. Pekka päästi Auroran, Iidan ja Milman edellään Arctica-laivaan, joka oli lähdössä Helsingistä Liverpooliin. Sieltä veisi englantilainen isompi laiva matkaajat sitten Amerikkaan.

Satama oli täynnä siirtolaisiksi lähteviä. Useimmat heistä olivat nuoria poikia ja tyttöjä. Monet olivat riitaantuneet vanhempiensa kanssa, toiset muuten vain lähtivät seikkailuihin. Jotkut olivat tehneet päätöksensä parissa viikossa toisten yllytyksestä. Muutamat vanhemmista miehistä pakenivat velkojaan. Suurin osa lähtijöistä oli kuitenkin nuoria miehiä, jotka olivat kuten Pekkakin lähdössä laittomia sotaväkeen kutsuntoja pakoon.

Edellisvuonna oli tsaari Nikolai säätänyt keisarillisen istuimensa korkeuksista, että Suomen poikia piti valita arvalla sotaväkeen kolmeksi vuodeksi ja tsaarin käskystä lähettää Venäjän maallekin. Valapattotsaari rikkoi taas Suomen perustuslakia, ja kansa ryhtyi vastarintaan.

Pekan kotiseudulla rovasti siirsi ja siirsi kutsuntojen kuuluttamista saarnastuolista, ja kymmenet pojat pakenivat heti Ruotsiin ja osa sieltä Amerikkaan. Vanha tohtori Lundén kieltäytyi tutkimasta kutsuntoihin tulleita ja kuoli sydänkohtaukseen mielenjärkytyksestä. Pekan kotitalon rengille oli rovasti väärentänyt syntymäajan papintodistukseen, taputellut nimismiehen kanssa olalle ja neuvonut tulemaan takaisin kotimaahan, kun olot olisivat rauhoittuneet.

Pekka itse oli ostanut passiivisen vastarinnan miehiltä Seinäjoelta väärennetyn passin viidellä markalla ja aikoi lähettää sen pikimmiten rippikoulukaverilleen, että hänkin saisi lähteä sillä Suomesta pois. Sitten olisivatkin kaikki kylän pojat paenneet Amerikkaan.

Lompakkonsa Pekka oli ommellut povitaskun vuoriin kiinni. Hän aikoi pitää rahansa visusti piilossa. Hän oli kuullut kerrottavan petkuttajista, jotka yrittäisivät perillä Amerikassa muka auttaa rahanvaihdossa ja veisivät tyhmän siirtolaisen rahat sen siliän tien.

Pekka aikoi palata kotiin rikkaana miehenä, kuten moni Pohjanmaan poika oli tehnyt jo kauan ennen sortovuosia. Pekan kotiseudulla monet sanoivatkin, että ei se ole mikään mies, joka ei ole Amerikoissa käynyt.
Pirkko Pekkarinen [ =Anna Amnell]: Aurora. Vaahteralaakson tyttö, 1. painos 1991, 2. painos 1992. Sivut 69-70
Yhteispainos on Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/28/amerikansuomalaiset-kultaa-vuolemassa