Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

31.3.2015

Ihan oikea kukkahattutäti

Mirja Alhola- Anna Amnell

Olen sitä mieltä, että suomalaisten ihmeellinen nimitys 'kukkahattutäti' on voinut saada alkunsa Amerikan siirtolaisisista, joita oli käymässä Suomessa. Kuva on kirjasta, jonka mieheni sai työtoveriltaan annettavaksi minulle, kun kirjoitin kirjaa 1900-luvun siirtolaisuudesta. Kuva on kirjasta "Evert ja Hinni" Kustannus OY Harppuuna. Kirjoittaja Mirja Alhola (1907-1999 Tuusula) kertoo omakustannekirjassaan vanhemmistaan ja sukulaisistaan. Yllä olevassa kuvassa on hänen Amerikkaan siirtolaiseksi muuttanut setänsä Janne (Johan) Alhola, entinen Alcen.

Valokuvan alla olevassa tekstissä Mirja Alhola kertoo: " Janne ja Anna Amerikassa. Kuva on täynnä rekvisiittaa. Auto on valokuvaamon. Taustalla oleva maisema on kulissi. Kukkapensaskin näkyy olevan jalustalla. Huomioi Jannen knalli ja Annan kukkahattu. Ne ovat heidän omiaan. Myöhemmin heilläkin oli auto, mutta ei tuollainen lelu." 

Tämä kuva oli alkuna seuraavaan kohtaukseen ensimmäisessä kirjassani:

Valokuvaamon nimi oli Luciano's Photographs. Luciano oli italialainen mies, joka hymyili koko ajan, kun Pekka selosti, että pitäisi ottaa kihlajaiskuva hänestä ja Iidasta.
  – Very goodVery good, hän sanoi kumarrellen Iidalle, Pekalle ja Auroralle ja ohjasi kolmikon ateljeehen tai oikeammin katoksen alle, jossa seisoi oikea musta avoauto kankaalle maalatun maiseman edessä!
  – Kerta se on ensimmäinenkin, Pekka vitsaili ja auttoi Iidan istumaan upottavan pehmeälle nahkaistuimelle ja kiersi itse viereen. Iidan ja Pekan posket olivat tulipunaiset jännityksestä.

Valokuvaaja asetti Pekan kädet ohjaustangolle, ikään kuin Pekka ajaisi autoa. Hän käänteli Iidan päätä vuoroin toiseen ja toiseen suuntaan, mutta ei tullut tyytyväiseksi. Sitten hän livahti verhon taakse ja ilmestyi sieltä mukanaan iso lierihattu, paljon hienompi kuin se, joka oli pudonnut Iidan ja Auroran matkatoverilta  Liinalta Atlantin aaltoihin. Hattu oli täynnä koristeita, kuin hedelmävati. Auroralle tuli aivan nälkä, kun hän sitä katsoi. Valokuvaaja asetti hatun Iidan päähän. Iida ryhdistäytyi hatun painosta.
Valokuvaaja hymyili nyt tyytyväisenä. Sitten hän laittoi sormen huulilleen ja meni kameransa taakse. Hän pisti päänsä ison mustan hupun sisään ja sääteli linssiä, tuli ulos hupun sisältä, otti käteensä pöydältä ison mustan levyn, työnsi sen varovasti kameran sisälle, veti suojuksen ulos, pani taas sormen huulilleen, sytytti telineen päällä olevan fosforin. Huone leimahti äkkiä häikäisevän valoisaksi. Valokuva oli otettu.
--
  – Nyt on oltu automobiilissakin. Siinäpä onkin ihmettelemistä kotipuolessa, kun lähetetään kuva, Pekka vihelteli tyytyväisenä.

Aurora. Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992) Kirjapaja
Vaahteralaakson Aurora 2014. Yhteisnide Aurora 1-3. BoD



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti