18.5.2015

Ohut

Sinebrychoff Museum, Helsinki

1700-luvulla tulivat Eurooppaan sateenvarjot ja päivänvarjot, joita oli käytetty jo muinaisessa Niinivessä ja Egyptissä  - ja tietenkin Kiinassa, kaikenlaisten keksintöjen kotimaassa.  Kuvasin Sinebrychoffin museon oppaan kesällä 2007.

Osallistun näillä kuvilla Pieni lintu-blogin järjestämään Makrolinky-haasteeseen 'Ohut'.

umbrellas

1700-luvulla sateenvarjoja pidettiin Euroopassa huvittavina. Pietarissa sijaitsevan Dostojevski-museon sateenvarjoteline kertoo siitä, että 1800-luvulla sateensuoja oli valloittanut Euroopan Pietariin asti. Nykyajan päivänvarjot ja sateenvarjot ovat yleensä kevyitä. Ennen oli toisin, sateenvarjo oli raskas.


Varjossa

Ohut päivänvarjo antaa kaivattua varjoa torikahviloissa tai kirpputorilla tuntikausia auringonpaahteessa oleskeleville. Kuvassa Hietalahden kirpputori. Päivänvarjo voi olla pelkkä koriste-esine.


ohut ja läpikuultava

Päivänvarjo ja viuhka olivat naisen koriste-esineitä ja kaunistajia Viktorian ja Edwardin ajalla.  Viuhkaa käytettiin myös antamaan sanattomia viestejä. Nille oli oma merkkikielensä.


a parasol

1900-luvun alun päivänvarjo Splitin kaupunginmuseossa Kroatiassa.


Helsinki 1903

Auroralla on päivänvarjo mukanaan, kun hän lähtee Kanadaan vuonna 1903. Matti Amnellin kuvitusta kirjoihini Aurora ja Molly 1999 ja yhteisnide Vaahteralaakson Aurora 2014.

Tämä kertoo päivänvarjojen synnyn syyn: ihoa täytyi suojella auringonvalolta, joka vanhensi ihoa ja aiheutti ihosyöpiä. Sekä miehet että naiset käyttivät leveälierisiä hattuja ja kovassa paahteessa päivänvarjoja.

Oikea päivänvarjo oli todella suojaava. Siinä oli monta kerrosta kangasta kuten nykyajan parhaissa leveälierisissä hatuissa. Japanissa miehetkin käyttävät päivänvarjoa, kertoi poikani, joka oli kuukauden matkalla Japanissa ja toi minullekin mustan japanilaisen päivänvarjon. Kun käytän sitä, tulee toisinaan vastaan japanilaisia turisteja, ja me vilkutamme toisillemme iloisesti ja kohteliaasti.

22 kommenttia:

  1. Kauniita. Erityisesti kuva viuhkasta ja päivänvarjosta viehätti.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  2. Siinä on romantiikkaa. Taisi olla tyttäreni naamiaisasusta tehty asetelma.

    VastaaPoista
  3. Kaunis päivänvarjo ensimmäisessä kuvassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on kuvattavakin. Aivan sattumalta ilmestyi museon ovelle.

      Poista
  4. Kaunista pitsiä varjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisilla päivänvarjoilla saa nukaan pehmeitä varjoja.

      Poista
  5. Ooh, niin nättejä!

    VastaaPoista
  6. Ohutta kauneutta ja suojaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohutkin varjo suojaa todellakin, jos se on tiivis tai jotain erikoista materiaalia.

      Poista
  7. Kaunis pitsinen päivänvarjo! Mielenkiintoinen aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jälleen kiinoistava teema.

      Poista
  8. Voi, miten kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpputoreilta ja museoista. Kun tulee kesä, tulee taas lisää kuvaamistilanteita.

      Poista
  9. Oi sulosia varjoja! Pitsiset kaunottaret!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo opas on herttainen, ilmestyi siihen ovelle kuin aikakoneella.

      Poista
  10. Kauniit ohuet päivänvarjot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneutta niissä on, mutta auringolta ne eivät suojaa. Ehkä niitä käytettiin vain ilta-auringossa,

      Poista
  11. Hurmaava tuo ensimmäinen kuva ja toiseksi viimeinen päivänvarjo- ja viuhkakuva oli tajuttoman kauniisti kuvattu. Päivänvarjot ovat todella kauniita, ostin kerran Kanarialta pojantytölle vastaavan, lieköhän enää tallessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen oli onnekas otos. Yksi ainut kuva ja onnistui. Kuvattava osasi poseerata. Toisen mainitsemasi asettelin kotona.

      Poista
  12. Jopas oli taas kiinnostava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että myös hyödyllinen: kesä tulee, lierihattu päähän tai päivänvarjo suojaksi.

      Poista