Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

4.9.2015

Palveluammatit ovat usein näkymättömiä

sisäkön asu 1700-luvulla


Auttamisammateissa olevat ihmiset ovat nykyäänkin "näkymättömiä": henkilökunta ravintoloissa, kahviloissa, yliopiston ruokalassa jne. Aurora-kirjoissani on palveluskunnan ja isäntäväen suhde eräs keskeisistä teemoista: - Tämä talo on oikea kummitusten pesä. Eikä se ole ihme, kun tämä on niin riitainen talo. Minä lähden täältä pois, sen minä sanon, sanoi Mary ja purskahti itkemään. - Menen vaikka veljen luokse Klondikeen. --
Thomas ja Vanessa olivat nähneet hänet [Maryn] tähän asti vain herttaisena ja hymyilevänä, aina valmiina auttamaan.
Oikeastaan he eivät olleet koskaan kunnolla katsoneet häntä, olivat nähneet vain punertavan pullean käden, joka tarjosi heille ruokaa. Viime aikoina Thomas ei ollut huomannut häntä ollenkaan.
--
- Jos Thomas-herra lupaa järjestää kummituksen pois, niin minä jään, Mary sanoi ja riisui hatun päästään.
Thomas tajusi yhtäkkiä, ehkä ensimmäisen kerran elämässään, että juuri nämä taitavat ja toimeliaat naiset, Mary ja rouva Jones, tekivät mahdolliseksi heidän mukavan ja rauhallisen elämänsä. Vaahteralaakson Aurora, sivut 336-337 tai Aurora ja Villikyyhkysten aika, sivut 132-134.


Tämä on kirjoitukseni Facebook-sivullani tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti