Auroran koulu ja minun kouluni

UUTTA! Wivi Lönn designed my school Kuvasarja Iisalmen Tyttölyseon (1949-1957, 1957- 1974) ensimmäisestä ja toisesta koulurakennuksesta. Iisalmen Tyttölyseosta tuli Juhani Ahon koulu vuonna 1974.

Kuvakansioni Iisalmen kouluista

Samana vuonna jolloin aloitin oppikoulun eli vuonna 1949 lopetettiin Iisalmessa yhteiskoulusysteemi. Tytöt alkoivat käydä Iisalmen tyttölyseota, joka toimi ensimmäiset kahdeksan vuotta tässä Wivi Lönnin suunnittelemassa rakennuksessa. Pojat jäivät entiseen yhteiskouluun.

"Vuonna1908 valmistunut puurakenteinen kansakoulu rakennettiin lisärakennukseksi viereisellä tontilla sijainneelle Iisalmen kauppalan ensimmäiselle kansakoululle. Tämä ns. koulun uusi puoli oli arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema yksikerroksinen rakennus, johon tuli kuusi luokkahuonetta ja juhlasali. Raken-nus katettiin rautapellillä. Koulun pihamaaksi jäi molempien koulujen välinen alue. Rakennus edustaa Iisalmessa harvinaista jugend-arkkitehtuuria." (Iisalmen kulttuuriympäristöä, Pohjois-Savon kulttuuriympäristö)

Vuonna 1957 valmistui Iisalmen tyttölyseolle uusi rakennus. Pääsin ylioppilaaksi Iisalmen Tyttölyseosta vuonna 1959. Vuodesta 1974 entisestä tyttölyseosta tuli Juhani Ahon koulu ja entisestä poikalyseosta Iisalmen lukio. Palattiin yhteiskouluun.

Kävin keskikoululuokat ja ensimmäisen lukioluokan tässä Wivi Lönnin suunnittelemassa koulussa ja kaksi viimeistä luokkaa uudessa rakennuksessa, josta pääsin ylioppilaaksi vuonna 1959 oltuani välillä vuoden American Field Service -vaihto-oppilaana USA:ssa. (Kävin sielläkin lukiota ja "pääsin ylioppilaaksi" eli kävin viimeisen luokan ja suoritin loppukokeet, yliopistoon pääsykokeet ja sain todistuksen. (High School Graduation)

Wiivi Lönnin koulusta tuli myös Auroran koulu, josta hän näki unta Kanadassa.

Wivi Lönn oli merkittävä 1900-luvun alun arkkitehti. Hän suunnitteli paljon nimenomaan kouluja.

Wivi Lönn

Iisalmen kirkonkylän koulu

Käytin mallina Auroran kotiin tätä koulua, sekä itse rakennusta että sen sijaintia. Vain koulun siivet (tyttöjen ja poikien luokkiin vievät eteiset jäivät pois.

1900-luvun alun pulpetti

Tämä 1900-luvun alun pulpetti on esillä Nummelan koulussa. Siinä olisi voinut istua samalla seudulla asunut anoppinikin, jonka kaimaksi kirjojeni Aurora tuli.

What-not

Tyypillinen Viktorian ajan nurkkahylly, jolla oli hauska nimi 'what-not'. Siihen voitiin laittaa mitä hyvänsä koriste-esineitä.

Keski-ikäisen opettajattaren varaventtiili

Historiallisen romaanin kirjoittaminen on hidasta, on ainakin minulle, sillä innostun kovasti tutkimastani aikakaudesta, luen paljon, käyn museoissa, otan valokuvia, piirrän, teen karttoja ja luetteloita ja kirjoitan vasta sitten, kun voin liikkua vapaasti maailmassa, joka on toisaalta osa muiden maailmaa, toisaalta kokonaan omaa yksityistä maailmaani.

Kuvat katoavat Bloggerista. Laitan aikaisemman tilalle kuvan, joka on otettu Louvressa: kohtalona renessanssi :)

Olin ollut opískelija ja pienten lasten kotiäiti, opettaja jonka mies oli koti-isänä ja jatkoi opintojaan, teini-ikäisten lasten kotiäiti ja vapaa toimittaja Kanadassa ja olin palannut vuonna 1988 Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen mieheni ja lasteni kanssa. Opetin aikuisille englantia. Lapsemme opiskelivat yliopistossa. Mieheni sai viran ja virka-asunnon Helsingin keskustasta.

Olin aloittanut jo Kanadassa historiallisen romaanin kirjoittamisen. Se oli lähtenyt liikkeelle Viktorian aikaa käsittelevästä lehtijutusta, joka minulta oli pyydetty Kotilieteen 1980-luvun puolivälissä. Tein aina paljon tutkimusta lehtijuttujani varten, ja 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku tulivat tutuiksi sitä lehtijuttua tehdessä.

Olin kokopäivätyössä kirjoittaessani ensimmäiset kolme kirjaani. Kirjoittaminen oli minun varaventtiilini. Kirjoitin aina kun oli aikaa, yleensä aamulla kun muut vielä nukkuivat.

Minulla ei ollut pitkään aikaan minkäänlaista kontaktia muihin kirjailijoihin tai kirjailijajärjestöihin. Oma perhe ja ystävät olivat ja ovat edelleen paras tukeni kirjoittamisessa. Olen kuitenkin lukenut aina paljon kirjoittamisen oppaita. Luen niitä edelleen.

Historiallisen romaanin kirjoittaminen on hidasta, on ainakin minulle, sillä innostun kovasti tutkimastani aikakaudesta, luen paljon, käyn museoissa, otan valokuvia, piirrän, teen karttoja ja luetteloita ja kirjoitan vasta sitten, kun voin liikkua vapaasti maailmassa, joka on toisaalta osa muiden maailmaa, toisaalta kokonaan omaa yksityistä maailmaani.

Ensimmäinen Aurora-kirja loppui kustantajalta ennen joulua 1991, mutta siitä otettiin uusi painos vasta muutama kuukausi myöhemmin. Muilla kirjoillani ei ollut yhtä hyvä onni. Alkoi lama, ja sen jälkeen kirjojen asema on ollut Suomessa koko ajan tavalla tai toisella vaikea.

Historiallisen romaanin kirjoittamisesta

Linkkien tarkistus 1/2017

Kirjoittaminen ja historiallisia romaaneja lapsille ja nuorille.
Viihderomaanit, "naisten romaanit".
Writing and Historical novels for children and young people

You're History -blogi

Authors' blogs Kirjailijoiden blogeja

Merkittäviä naisia Women's history

British Children's Historical Novels

Native North American Themes

Jaana Perttulin nuket

Iida edestä ja takaa

Aurora ja Iida lähdössä Kanadaan. Nuket: Jaana Perttuli

Aurora juhla-asussa näyttelyssä. Ks alempana olevaa selostustaPhotos: Anna Amnell. Nuket omistaa Jaanan sisar. Taiteilija Jaana Perttulin tekemät nuket Aurora-sarjan henkilöistä

Jaana Perttulin nuket ovat olleet esillä muunmuassa Helsingissä Rikhardinkadun kirjaston lasten- ja nuortenosastolla näyttelyssä "Piikatyttöjä ja herrasneitejä vuosisadan alun Helsingissä ja Torontossa."

Ks. esim. Irja Båsk: "Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun." - Helsingin Sanomat/Kaupunki 18.9.1999.


Kun Richardinkadun kirjastossa Helsingissä oli näyttely "Piikatyttöjä ja herrasneitejä vuosisadan alun Helsingissä ja Torontossa", tähtiosan siitä kertovassa lehtijutussa sai viehättävään vaaleanpunaiseen juhla-asuun puettu Aurora-nukke.
Aurora-nukke, (Kirjassahan Auroralla on kaksoisrooli: hän on sekä herrasneiti että palvelijatar.) jonka valokuvaaja Petri Juntunen on kuvannut istumassa miniatyyripuistonpenkillä. 1900-luvun alun muoti onkin kiehtovan kaunista. (Raili Kettunen: Kirjasto kutsuu näyttelyyn. Satuhahmoja ja herrasneitejä. - Kotimaa 20.9.1996)




Samassa näyttelyssä oli myös muita hahmoja, jotka taiteilija Jaana Perttuli oli valmistanut. Olivat palvelustytöt Iida ja Molly. Ihminen pukeutuu yleensä ammattinsa vaatimusten mukaan nykyäänkin, mutta vapaa-ajalla persoonallisuus pääsee esille. 1900-luvun alussa sääty rajoitti vielä jossain määrin pukeutumista - rajoittaahan nytkin varallisuus. Esimerkiksi lierihattua pidettiin herraskaisena. Miesten pukeutuminen oli melko tavalla samanlaista kuin nykyään paitsi että miehet käyttivät työssäkin pukua ja useimmiten myös huopahattua.

Kirjan Aurora ja Pietarin serkut kannessa tytöillä on aidot1900-luvun alun luisteluvaatteet. Kirjojen kuvitus noudattaa muutenkin tarkoin pukuhistoriaa.

Links: Victorian Era and Belle Epoque

Beautiful Century -blogi


Victorian Websites 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku


Edwardin aika Wikipediassa

KARTANOT ENGLANNISSA

The Edwardian Country House (Channel 4) liittyvää tietoa 1900-luvun alusta.

Edwardin ajan talot ja sisustus

Jäätelön keksiminen

Ice cream parlor eli jäätelöbaari 1900-luvun alussa (asetelma miniatyyrinäyttelyssä Torontossa) Kuva: Anna Amnell

Kerrotaan, että Rooman keisari Nero (37-68 jKr.) juoksutti orjiaan vuorelle hakemaan jäätä, jotta hän sai syödä jääkylmää hedelmäjälkiruokaa. Kiinan keisari Tang (618-697 jKr.) tunsi jo jonkinlaisen jäätelönn, jonka resepti tuli vähitellen Eurooppaan. Varsinainen jäätelö keksittiin jo 1600-luvulla Euroopassa, mutta se oli 1800-luvulle asti kuninkaallisten jälkiruokaa ja harvojen herkkua.

Vuonna 1847 amerikkalainen Nancy Johnson keksi käsikäyttöisen jäätelökoneen, mutta vasta Jacob Fussel alkoi valmistaa teollisesti jäätelöä vuonna 1851. Hänellä oli jäätelötehtaita Baltimoressa, Bostonissa, New Yorkissa ja Washington DC:ssä.

Vuonna 1903 amerikanitalialainen Italo Marciony hankki patentin jäätelölle. Jäätelön syntymävuotena pidetään kuitenkin vuotta 1904, jolloin sitä saatiin St. Lousin maailmannäyttelyssä. Vähitellen kehittyi lukemattomia lajeja jäätelöä.

History of ice cream

Luistelemassa meren jäällä

Helsingin suosituin luistinrata oli 1900-luvun alussa Pohjoisrannassa meren jäällä, jossa voit nähdä Auroran ja hänen pietarilais-helsinkiläisen serkkunsa luistelemassa. He ovat lämpimästi pukeutuneita. ks oikeanpuoleinen sivupalkki "Aurora ja Pietarin serkut". Kuva: Matti Amnell.

Viime vuosisadalla oli paljon kylmempää kuin nyt. Merikin meni jäähän. Helsingissä voitiin hiihtää keskustan kaduillakin. Ajettiin reellä ja laskettiin kelkkamäkeä. Työnnettin pikkulapsia tai vaikkapa tyttöystävää potkukelkassa. Ulkoiluasusteissa otettiin mallia ulkomaiden muotilehdistä. Asut olivat ehkä vähän yksinkertaisempia kuin nämä, mutta ei kaikilla. Joillakin oli varaa teettää kauniit ulkoiluasut ompelijalla tai he olivat itse taitavia. Tehtiin vanhasta uutta, ja pienemmät lapset perivät isompien lasten vaatteet, kelkat, sukset ja luistimet.

Luistinradat olivat nuorten seurustelupaikkoja. Radat oli valaistu ilalla: soihdut paloivat ja tarjottiin kuumaa juotavaa ja naposteltavaa. Lapset luistelivat päivällä äidin, kotiopettajan tai ison siskon valvonnassa.

Thomas talvisessa Helsingissä Auroraa kosimassa.

Ontarion nimikkokukka

Kun Aurora palaa Kanadaan, trillium on kukassa:

Kesä oli tullut taas kuin huomaamatta. Vaahteroihin oli puhjennut lehti, ja laakson reunat olivat tulvillaan trilliumeja. Niiden valkoiset terälehdet hohtivat puiden varjossa kuin pienet kolmihaaraiset tähdet.
Aurora ja villikyyhkysten aika (1995)


Ontarion nimikkokukka on valkea trillium, trillium grandiflorum
(trilliaceae). Se kasvaa jopa 45 cm korkeaksi, ja kukan läpimitta voi
olla 5-10 cm. Siihen tulee loppukesällä punaiset marjat, joita
oravat syövät. Kukinta alkaa varhain keväällä.

Pidin Torontossa asuessani luontopäiväkirjaa läheisestä laaksosta, ja niitä oli
kukassa vielä alkukesästä, jolloin Aurora näki niitä laaksossa.

Trillium on suojeltu kasvi. Etsi netistä lisätietoa trilliumista ja sen sukulaisista,
sudenmarjakasveista.

Joulu vaahteroiden laaksossa

Christmas at Spadina House in the 1980's.
Photo: Anna Amnell

Joulu Spadinan kartanomuseon salongissa, jossa kartanon rouva otti vastaan vieraitaan. Spadina on talo Torontosssa, ja se on ollut museona 1980-luvun lopusta asti.

Tämä huone kuten myös Spadinan kartanon sali, eteisaula ja keittiö - osittain muunneltuna - esiintyvät Aurora-kirjoissani. Vierailin museossa 1980-luvun lopulla, jolloin se oli juuri avattu. Kun näin siellä kuningatar Viktorian kipsisen rintakuvan, ilmestyi mieleeni eideettinen kuva, kuin värillinen hologrammi tytöstä, joka pyyhkii pölyjä Spadinan salissa. Kuka oli tuo tyttö? Vähitellen alkoi syntyä Auroran tarina, joka ilmestyi 1990-luvulla Suomessa, jonne olimme palanneet yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen.

Tämän blogin sivupalkissa on kaksi kuvaa Spadinasta. Voit nähdä, että se ei muistuta ollenkaan Vaahteralaaksossa olevaa kartanoa, jonne Aurora Koivu päätyy "au pair" -tytöksi vuonna 1903. Kuvittaja Matti Amnell loi kirjani perusteella tyypillisen viktoriaanisen kartanon kuvan, joka esiintyy ensimmäisen Aurora-kirjan takakannessa ja Aurora ja Molly kirjassa.

Kotisivublogissani on myös useita kertomuksia, jotka ovat lukunäytteitä Aurora-kirjoista (mm kategoriat Tarinamaanantai, Pakinaperjantai)



Spadinan kartanouseo. Talon suuren parvekkeen takana on palmuhuone, joka on kirjani "Aurora ja villikyyhkysten aika" kannessa. Tärkeä kohtaus kirjassa liitty nimenomaan palmuhuoneeseen. Sama palmuhuone esiintyi myös Anna -kirjoista tehdyssä TV-sarjassa, joka nähtiin Suomessakin.