Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

29.12.2007

Luistelemassa meren jäällä

Helsingin suosituin luistinrata oli 1900-luvun alussa Pohjoisrannassa meren jäällä, jossa voit nähdä Auroran ja hänen pietarilais-helsinkiläisen serkkunsa luistelemassa. He ovat lämpimästi pukeutuneita. ks oikeanpuoleinen sivupalkki "Aurora ja Pietarin serkut". Kuva: Matti Amnell.

Viime vuosisadalla oli paljon kylmempää kuin nyt. Merikin meni jäähän. Helsingissä voitiin hiihtää keskustan kaduillakin. Ajettiin reellä ja laskettiin kelkkamäkeä. Työnnettin pikkulapsia tai vaikkapa tyttöystävää potkukelkassa. Ulkoiluasusteissa otettiin mallia ulkomaiden muotilehdistä. Asut olivat ehkä vähän yksinkertaisempia kuin nämä, mutta ei kaikilla. Joillakin oli varaa teettää kauniit ulkoiluasut ompelijalla tai he olivat itse taitavia. Tehtiin vanhasta uutta, ja pienemmät lapset perivät isompien lasten vaatteet, kelkat, sukset ja luistimet.

Luistinradat olivat nuorten seurustelupaikkoja. Radat oli valaistu ilalla: soihdut paloivat ja tarjottiin kuumaa juotavaa ja naposteltavaa. Lapset luistelivat päivällä äidin, kotiopettajan tai ison siskon valvonnassa.

Thomas talvisessa Helsingissä Auroraa kosimassa.