Iida ja lehmien nimet Haiharan museosta

Victor Westerholm: Lehmiä koivumetsässä, 1886. Cows in a birchwood.

Kun kirjoitin 1990-luvun alussa ensimmäistä Aurora-kirjaa, kävin mieheni kanssa Tampereella Haiharan museossa katsomassa näyttelyä 1900-luvun alun ihmisistä ja elämäntyylistä. Piirsin erään 1900-luvun alun tytön seinällä olevan valokuvan mukaan. Siitä syntyi Iida Suominen, jonka kanssa Aurora lähtee Kanadaan.

”Hän oli pitkä ja tukevarakenteinen. Hänen paksu pellavanvaalea tukkansa riippui yhdellä palmikolla selässä. Hänellä oli päällään harmaamustaraitainen nilkkoihin ulottuva rypytetty villahame ja harmaavalkoraitainen pusero, jossa oli kolmetoista pientä kankaalla päällystettyä nappia.” (yhteispainos, sivut 27-28)

Iida on savolainen, ja fiktiivinen maalaistalo Kettula, jossa hän on palvelijana, on Pohjois-Savossa. Iida pitää lehmistä, niin kuin pitivät monet tytöt entiseen aikaan. Teini-ikäinen tätini kampasi otsatukat lehmiltä. Esikoisteokseni lehmille tuli nimet Haiharan museosta.

Maitohorsma. Wikimedia Kallerna

 Laivassa matkalla Kanadaan Iidalle tuli koti-ikävä:

”Hänelle tuli ikävä pihlajan ja juhannusruusun tuoksua ja pääskysiä, jotka rakentavat pesäänsä kotimökin räystään alle. Ruiskukkaa työntyy pellon reunalla ja mesimarjat kukkivat kohta ojan pientareella. Maistaako hän enää koskaan mesikkaa?

Entä Kettulan talon lehmät? Hoitavatkohan toiset tytöt niitä hyvin? Keräävätkö niille horsmia radan varrelta? Jutteleeko niille nyt enää kukaan? Iida oli kammannut otsatukatkin lehmiltä ja puhunut niille lempeästi.

Iida itki hiljaa ja tuuditti itsensä uneen muistelemalla kutakin lehmää nimeltä: Rusina, Ihana, Papuna, Onnenkukka ja Prinsessa, Unelma, Mustikka, Omena ja Sitruuna, Heluna, Kielo, Pilkku, Nunna, Mamselli ja sen pieni vasikka Nuppu.”

Vaahteralaakson Aurora, yhteispainos Aurora 1-3  2014 - Osa I ”Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2. painos 1992),” sivu 50.

Aurora ja Molly ilmestyi Lukutoukka-sarjassa

Anna Amnell (kirjoittaja)  & Mattti Amnell (kuvittaja): Aurora ja Molly. 1999 Lukutoukka-sarja Kirjapaja
Kirjan painos loppui jo kauan sitten.

 

Vanhan rakentamisen kauneutta

Kuvat: Matti Amnell

Kaunis antiikkilamppu

Kuvasin tämän kauniin lampun Runeberginkadun ja Mannerhemintien kulmakorttelissa olevan antiikkikaupan ikkunasta. Mieheni pyyhki paperinenäliinalla pölyt ikkunasta. Tämän lampun ostaisin heti, jos sattuisi olemaan sopivasti ylimääräistä rahaa. Oletan että lamppu on vanha - tai sitten se on taitavasti tehty moderni lamppu. Minulle se ei olisi ongelma.

Vanhan ajan ompelukone 2

Solmio eli kravatti on kotoisin Kroatiasta. Kuvassa on zagrebilaisen solmioliikkeen koristeena ollut vanha ompelukone. Näin tämän ensimmäisellä Kroatian matkallani vuonna 2007 toukokuussa. Seuraavalla matkalla Kroatiaan näin saman ompelukoneen, mutta huivi oli vaihtunut. Näkymä ei ollut enää yhtä kaunis.

Hellan mallina 1900-luvun alun postimyyntiluettelo

Missä milloinkin olemme asuneet, olemme olleet iltaisin kävelyllä. Siitä tulee riippuvaiseksi.

Torontossa oli sellainen outo tapa, että kerran viikossa sai laittaa kadulle roskia, jotka jäteauto kuljetti seuraavana päivänä pois. Joulun aikaan näki kadulla roskakasassa kokonaisia joulukuusia koristeineen. Muulloin siellä oli kaikenlaista roinaa, jota pesukarhut ja me oudot eurooppalaiset iltakävelijät töllistelimme ja jopa pengoimme, sillä yhden romu on toisen aarre.

 Kerran löysin tavaratalon 1900-luvun alun aikaisen postimyyntiluettelon näköispainoksen. Se oli hyvin kulunut, jo muutaman vuosikymmenen ikäinen sekin, mutta täynnä mitä ihmeellisimpiä kuvia. Sieltä löytyi hella lastenkirjani kartanoon. Poikamme piirsi siitä kuvan kirjaan muutamin tarpeellisin lisäyksin varustettuna.

Blogissani Broken Star kirjoitus Yhden romu on toisen aarre joulukuu 2005

Kuva on kirjoissani Aurora ja Molly 2009 Kirjapaja ja Vaahteralaakson Aurora (yhteispainos) 2014.

Photo Friday: Falling Apart

Beautiful  Art Nouveau stairs in the heart of St Petersburg, Russia. What a pity!

Blogisisko ® Anna Amnell: Mazo de la Roche: Jalna-sarja

Blogisisko ® Anna Amnell: Mazo de la Roche: Jalna-sarja: Jalna-kirjat, Jalna-sarja Montrealilainen XYZ Publishing on alkanut julkaista Mazo de la Rochen Jalna-sarjaa, joka ilmestyi alkujaan 1927...

Something delicious: Viktorian & Edwardian

Viktorian ja Edwardin ajan ylellinen päivällispöytä.  Kuvat olen ottanut Tukholman Nordiska Museet -museossa. Nordiska Museet: Dinner party in Scandinavia.

Osattiin Helsingissäkin juhlia. Bulevardin puutalossa Vanhan kirkon vieressä vietetään vuonna 1906 vanhan ratsumestarin ja hänen vaimonsa Sofian hääpäivää. Olisikohan se jo kultahääpäivä? Kanadalainen Thomas on tullut kosimaan Sofian sisarvainajan tytärtä Auroraa ja osallistuu juhliin:

  Aurora meni saliin ja näki itsensä korkeasta peilistä vieraana tyylikkäänä kaunottarena. Hän käveli edestakaisin raikkaissa, puhtaissa huoneissa, joissa tuntui hyasinttien ja mehiläisvahan tuoksu. Pulleaposkiset amoriinit lentelivät kaakeliuunin koristekuvioissa, ja lumivalkoinen Rebekka-patsas seisoi nurkassa vesiruukkuineen silmät kainosti alasluotuina.

  Aurora siveli rönsyliljojen ja palmujen lehtiä, jotka olivat kuin kasteenraikkaita Jennyn huolellisen hoidon jälkeen. Vieraat alkoivat saapua. Jenny ja avuksi palkatut tarjoilijat pitkissä mustissa mekoissaan ja pitkissä valkoisissa esiliinoissaan liikkuivat arvokkaina ja vakavina kuin nunnat luostarin käytävillä.

Tuntui haikealta ajatella, että tämä kaunis talo purettaisiin. Sali näytti häikäisevän kauniilta. Pienessä juhlaseurueessa oli naisten kahisevia juhlapukuja, miehillä univormuja, oli  kynttilöitten tuoksua ja rauhallista pianomusiikkia. Thomas keskusteli Snellmanien kanssa saksaksi, Akseli Gallénin kanssa ranskaksi ja Fredrik-sedän kanssa englanniksi. Elli-täti lauloi Eero-sedän kanssa duettona Merikannon Onnellisia onnitteluna sedälle ja tädille.

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3,  2014, yhteispainos, sivut 238-239. (1. osa Aurora, Vaahteralaaakson tyttö)

Coffee & cakes in Scandinavia. Sen seitsemän sorttia leivonnaisia kahvipöydässä. Nordiska Museet kertoo: Vuosisadan vaihteessa ei enää kutsuttukaan syntymäpäivillä ja hautajaisten jälkeen  aterialle, vaan kahville.  Voitiin seurustella vapaammin. Oli keksitty rautahella, jossa oli uuni, samoin hiiva ja leivinjauhe. Voitiin leipoa ne seitsemän sortin leivonnaiset.

Suurissa taloissa ja kartanoissa palveluskunta hoiti kaikki käytännön asiat: valmisti ruoan, kattoi pöydän ja tarjoili. Tiskiä kertyi loputtomiin, sillä syötiin monta ateriaa päivässä arkiruokaakin.

Kanadalainen Thomas tajuaa vihdoinkin, kuinka suuri osa palveluskunnalla oli heidän elämässään Vaahteralaakson kartanossa.

He "olivat nähneet hänet tähän asti vain herttaisena ja hymyilevänä, aina valmiina auttamaan.

  Oikeastaan he eivät olleet koskaan kunnolla katsoneet häntä, olivat nähneet vain punertavan pullean käden, joka tarjosi heille ruokaa. Viime aikoina Thomas ei ollut huomannut häntä ollenkaan.

 --

  Thomas tajusi yhtäkkiä, ehkä ensimmäisen kerran elämässään, että juuri nämä taitavat ja toimeliaat naiset, Mary ja rouva Jones, tekivät mahdolliseksi heidän mukavan ja rauhallisen elämänsä."

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora, 335-337. (3.osa Villikyyhkysten aika)

More photos about something delicious/lisää Makrokuvat Linky-ryhmän kuvia

http://www.pienilintu.blogspot.fi/2014/09/something-delicious-linky.html

Nordiska Museet –kansioni (342 kuvaa, my album in Flickr, 342 pictures)

https://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157627698451119

Huom! Arkisin elämä oli 1900-luvun alun Helsingissä virkamiesperheissäkin yksinkertaista. Kerron samassa kirjassa: 

"Aurora oli tottunut kotonaan yksinkertaiseen ruokaan. Hänen tätinsäkin luona Helsingissä syötiin arkisin vain silakkalaatikkoa tai perunoita milloin läskisoosin milloin sienikastikkeen kanssa. Jälkiruuaksi oli vuoroin kiisseliä vuoroin puolukkapuuroa. Joskus lättyjä. "
Jos oli hyvä keittäjä, hän osasi käyttää monipuolisesti sieniä, juureksia, sisäelimiä ja riistaa, jos niitä saatiin.

P.S. Katso Viktorian ja Edwardin ajan, 1900-luvun alun linkit tämän blogin pohjalta hakusanojen jälkeen.:)