Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. Painos)

30.9.2014

Iida ja lehmien nimet Haiharan museosta


Victor Westerholm: Lehmiä koivumetsässä, 1886. Cows in a birchwood.


Kun kirjoitin 1990-luvun alussa ensimmäistä Aurora-kirjaa, kävin mieheni kanssa Tampereella Haiharan museossa katsomassa näyttelyä 1900-luvun alun ihmisistä ja elämäntyylistä. Piirsin erään 1900-luvun alun tytön seinällä olevan valokuvan mukaan. Siitä syntyi Iida Suominen, jonka kanssa Aurora lähtee Kanadaan.

”Hän oli pitkä ja tukevarakenteinen. Hänen paksu pellavanvaalea tukkansa riippui yhdellä palmikolla selässä. Hänellä oli päällään harmaamustaraitainen nilkkoihin ulottuva rypytetty villahame ja harmaavalkoraitainen pusero, jossa oli kolmetoista pientä kankaalla päällystettyä nappia.” (yhteispainos, sivut 27-28)

Iida on savolainen, ja fiktiivinen maalaistalo Kettula, jossa hän on palvelijana, on Pohjois-Savossa. Iida pitää lehmistä, niin kuin pitivät monet tytöt entiseen aikaan. Teini-ikäinen tätini kampasi otsatukat lehmiltä. Esikoisteokseni lehmille tuli nimet Haiharan museosta.



Maitohorsma. Wikimedia Kallerna


 Laivassa matkalla Kanadaan Iidalle tuli koti-ikävä:

”Hänelle tuli ikävä pihlajan ja juhannusruusun tuoksua ja pääskysiä, jotka rakentavat pesäänsä kotimökin räystään alle. Ruiskukkaa työntyy pellon reunalla ja mesimarjat kukkivat kohta ojan pientareella. Maistaako hän enää koskaan mesikkaa?
Entä Kettulan talon lehmät? Hoitavatkohan toiset tytöt niitä hyvin? Keräävätkö niille horsmia radan varrelta? Jutteleeko niille nyt enää kukaan? Iida oli kammannut otsatukatkin lehmiltä ja puhunut niille lempeästi.
Iida itki hiljaa ja tuuditti itsensä uneen muistelemalla kutakin lehmää nimeltä: Rusina, Ihana, Papuna, Onnenkukka ja Prinsessa, Unelma, Mustikka, Omena ja Sitruuna, Heluna, Kielo, Pilkku, Nunna, Mamselli ja sen pieni vasikka Nuppu.”
Vaahteralaakson Aurora, yhteispainos Aurora 1-3  2014 - Osa I ”Aurora, vaahteralaakson tyttö" (1991, 2. painos 1992),” sivu 50.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti